Psykologia

Psykologia on yksi mielenkiintoisimmista tieteenaloista. Käytöksemme ymmärtäminen, persoonallisuuden ja mielen mysteerit, älykkyyteen vaikuttavien prosessien ymmärtäminen, ihmisen kehitys sekä taito kehittää ihmissuhteita ovat ulottuvuuksia, joihin pääset tutustumaan tässä osiossa.

Onko kumppanisi henkisesti epäkypsä?

Yksi suurimmista ongelmista parisuhteessa epäkypsyys tunnetasolla. Terveen, tyydyttävän ja onnellisen parisuhteen ylläpitäminen vaatii, että suhteen molemmat osapuolet ovat kykeneviä kommunikoimaan tehokkaasti keskenään ja tuntemaan olonsa rennoksi niin tehdessään. Henkinen epäkypsyys heijastuu ihmisen käytökseen. On fakta, että epäkypsyys on hyvin yleistä ja jopa normaalia romanttisen…

Kun haluat onnellisemman elämän, tee nämä muutokset

Millaisia henkilökohtaisia päämääriä ihmisellä onkaan, voimme aina panna toimeen muutoksia, jotka tuovat meidät lähemmäksi päämääriämme ja ennen kaikkea ne auttavat meitä saavuttamaan tyydyttävämmän ja täydemmän elämän. Kun tiedämme mitä haluamme ja mihin pyrimme, sekä olemme johdonmukaisia ja pitkäjännitteisiä, avaamme itsellemme enemmän mahdollisuuksia. Se tarkoittaa sitä, että…

Olet itsesi paras parantaja

Kun aloitin joogaohjaajakoulutukseni, opin että yksi joogan perimmäisistä ohjenuorista on ”ahimsa”, joka tarkoittaa väkivallattomuutta. Usein ajattelemme väkivallattomuuden tarkoittavan ainoastaan sitä, ettemme ole aggressiivisia toisia kohtaan emmekä siis välttämättä huomaa sitä väkivaltaa, jota kohdistamme itseemme ja omaan vartaloomme. Paradoksaalisesti opin tämän…

Mitä on humanistinen psykologia?

Ihmiset ovat monimutkaisia olentoja, ja monet tekijät voivat vaikuttaa henkiseen terveyteemme. Tunteemme, kehomme, käyttäytymisemme ja ajatuksemme liittyvät kaikki toisiinsa. Humanistinen psykologia on yksi psykologian suuntaus, jossa ihmistä katsotaan kokonaisuutena, jotta henkisiä sairauksia voitaisiin ymmärtää, diagnosoida ja hoitaa. Humanistisen psykologian synty…

Virheestä toipuminen

Me olemme epäilemättä itsemme pahimpia arvostelijoita. Kun teemme virheen, sen anteeksi antamiseen itsellemme voi mennä vuosia. Kun teemme huonon valinnan, sen seuraukset kaikuvat mielissämme pitkään. Meillä on usein vaikeuksia päästää irti asiasta, jatkaa eteenpäin ja ennen kaikkea antaa itsellemme anteeksi.…

8 luonnetyyppiä kommunikaatiossa

“Kuuntele ja unohda. Näe ja muista. Tee ja ymmärrä.” -Kiinalainen sananlasku- Kerro minulle kuinka puhut, niin minä kerron sinulle, mistä pidät. On yleisesti tiedossa, että luonteemme vaikuttaa suoraan tapaamme kommunikoida. Toimintamme perustuu tapoihimme, joten yleensä on avuksi tietää ja pystyä tunnistamaan yleisimmät kommunikointityypit,…

Itsetietoisuus on avain onneen

Onnellisuus. Mistä se oikeastaan tulee? Onko se jotakin, jota voi löytää sattumalta tai koska kohtalo on niin suunnitellut? Tapahtuuko onnellisuus ainoastaan pankkitililläsi? Totuus on se, että näin ei ole. Se, jolla on paljon tavaroita tai joka sattuu voittamaan lotossa, ei ole…

Etkö löydä elämäsi tarkoitusta? On aika tutustua Sartreen!

Jean-Paul Sartre (1905-1980) oli tunnettu ja ylistetty ranskalainen filosofi. Suurten klassikkoteosten innokkaana lukijana hän oli saanut paljon vaikutteita filosofeilta kuten Husserlilta ja Heideggeriltä. Hän oli ateisti ja elämänsä loppuvaiheilla hän oli hyvin kiinnostunut marxilaisista aatteista. Parhaiten Sartre kuitenkin tunnetaan syvästä…

Hankkiudu eroon sinua pidättelevistä ajatuksista

Oletko joskus halunnut jotakin kovasti, mutta asettanut itsellesi rajoituksia, joiden takia et voinut sitä saavuttaa? Lauseet, kuten ”haluaisin tehdä tuon, mutta en osaa”, ”en ole tarpeeksi fiksu” tai ”se vaatii liikaa työtä” ovat lauseita, jotka rajoittavat sinua ja estävät sinua pääsemästä…

Mitä on läheisriippuvuus?

Läheisriippuvuus on psykologinen tila, jossa henkilö kiintyy henkisesti toiseen ihmiseen. Tämä ei ole millään tavalla positiivinen asia. Miksi et osaa tehdä päätöksiä itsenäisesti? Miksi kaiken tulee olla hallinnassasi, ja jos jotakin valuu sormiesi välistä, koko maailmasi murenee? Miksi et osaa olla…

6 askelta, joiden avulla voit ratkaista konflikteja

Löydätkö itsesi usein keskeltä ristiriitaa, joka ei edes koske sinua? Tai tunnetko olevasi umpikujassa ja kykenemätön löytämään ratkaisua, kun kohtaat konfliktin? Näin on tapahtunut meille kaikille. Jos joku on elämässä varmaa, on se se, että asiat muuttuvat, ja tästä aiheutuu useimmiten jonkinlaisia konflikteja. Mutta…

9 salaisuutta optimismiin

“Valikoiva muisti hyvän, loogisen harkitsemisen muistamiseksi, jotta nykyisyys ei mene pilalle, ja uhmakas optimismi tulevaisuuden kohtaamista varten.”      -Isabel Allende- Optimismi on tärkeintä uusien tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisessa. Sen avulla voimme myös sopeutua elämämme muutoksiin, huoliin ja stressiin.…

7 myrkyllisen ihmisen tunnusmerkkiä

Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia. Tarve sosiaaliselle kanssakäymiselle ei ole ainoastaan yhteydessä hyvinvointiin, vaan se tarjoaa myös mahdollisuuden oppia tärkeitä asioita elämässä. Käytämme havainnointikykyjämme kohdatessamme maailman ja tehdessämme ensimmäisiä päätöksiä. Tästä nimenomaisesta piirteestä kehityksemme ihmisenä on saanut alkunsa. On kuitenkin huomionarvoista, että ihmiset eivät vaikuta…

5 ikävää lapsuusmuistoa, jotka saattavat vaikuttaa aikuisiälläkin

Lapsuudessa kokemamme ongelmat saattavat vaikuttaa elämänlaatuumme aikuisiällä. Ne saattavat merkittävästi vaikuttaa siihen, kuinka toimimme omien lastemme kanssa ja kuinka kohtaamme vaikeita tilanteita. Erityisesti nämä 5 emotionaalista haavaa tai kipeää kokemusta lapsuudesta vaikuttavat suuresti luonteemme muodostumiseen asiantuntija Lise Bourbeaun mukaan. 1 – Hylkääminen…

Naiset ja masennus

”Surullisuus on sairaus jossa kunkin potilaan tulisi hoitaa itseään.” -Voltaire- Naisena maailman feminiinen osuus on aina kiehtonut minua syvästi, kuten kysymykset siitä miten ja miksi naisilla on erilaisia vastauksia elämänkumppaneihimme miehiin nähden. Neuropsykiatri Louanne Brizendinen kirjaan ”The Female Brain” perustuva…

Vähemmän tunnetut mielisairaudet

Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan mielisairaudet ovat niinkin yleisiä, että 2000-luvun väestöstä 10 % kärsii jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä. Monet näistä sairauksista linkittyvät sosiokulttuuriseen asiayhteyteen, kuten esimerkiksi epätasapainoisesta ruokavaliosta tai vanhuudesta johtuvat sairaudet. Vaikka jotkut uskovat, että mielenterveyshäiriöt ovat verrattaen ”uusi” ilmiö…

Masennus – paljonko oikeastaan tiedät siitä?

Masennus on mielen sairaus, joka aiheuttaa muutoksen tunnetilassamme ja vaikuttaa elämämme kaikkiin osa-alueisiin. Masentuneena olomme on surullinen, heikko, haluton tehdä mitään – sanalla sanoen toivoton. Valitettavasti tästä sairaudesta kärsivien ihmisten määrä on nousussa. Miksi? Yksi mahdollinen selitys ovat geneettiset tai fysiologiset tekijät. Mutta kuinka…

12 tapaa edistää lapsen itsetuntoa

”Lapsilla on omat tapansa nähdä, ajatella ja tuntea; ei ole mitään niin järjetöntä kuin yrittää korvata heidän tapojansa omillamme.” – Jean-Jacques Rousseau Tuijotamme niin tiukasti aikuisten hyvinvointia, että olemme unohtaneet, kuinka tärkeää on pitää huolta omien lastemme itsetunnosta ja sen kehittymisestä.…