Logo image
Logo image

Kerro mikä vaivaa sinua sen tapahtuessa, ei kun on jo myöhäistä

3 minuuttia
Kerro mikä vaivaa sinua sen tapahtuessa, ei kun on jo myöhäistä
Viimeisin päivitys: 13 joulukuuta, 2016

Kaikkein soveliain aika tuoda ilmi, että jokin vaivaa sinua, hämmentää tai satuttaa sinua, on nyt. Ainoastaan tapahtumahetkellä sinä pystyt kertomaan sen määrätietoisesti ja parhain sanoinesi, ennen kuin siitä tulee sinulle liian suuri pala ja sinä päädyt saamaan kohtauksen, jota et todella halua.

Jotkut ajattelevat, että määrätietoisuuden käyttäminen sopivissa määrin on hyvinkin hankalaa tai jopa itsekästä. Itsensä ilmi tuominen jämäkästi muita vahingoittamatta on kaikkein tehokkain lähestymistapa omien henkilökohtaisten ja emotionaalisten oikeuksien puolustamiseksi. Me toteutamme tätä taitoa tietämällä ja tunnistamalla, miten samaan aikaan kunnioittaa toista osapuolta.

Minua vaivaa se miten sinä tunkeudut henkilökohtaiseen tilaani, että teet minusta haavoittuvaisen, että saat minut tuntemaan itseni pieneksi, kun sydämeni ja tahtoni ovat suuria. Se vaivaa minua ja minä puolustan itseäni, jotta sinä tiedät missä minun rajani ovat ja sen aidan, jota sinun ei pitäisi ylittää jos todella arvostat minua.

Yksi harkinnan arvoinen puoli, ja joka ilmenee myös The Guardian -lehden artikkeleissa, on tarve kehittää määrätietoisuutta ja itsevarmuutta kouluympäristöissä. Määrätietoisen itsevarma opiskelija tai aikuinen on vapaampi, kunnioittavampi ja onnellisempi ihminen.

Some figure

Sen kertominen mikä minua vaivaa: henkilökohtaisen arvokkuuden asia

Omanarvontunnon pitäisi aina olla korkeammalla kuin pelko tai huoli siitä, että ei miellytä muita tai pelko siitä, ettemme ole sellaisia kuin muut odottavat meidän olevan.

Määrätietoisesti toimiminen on osa hyvän itsetunnon omaamista. Kyseessä on se päättäväinen, mutta kunnioittava kyky vahvistaa itseään monimutkaisissa sosiaalisissa yhteyksissä, joissa nykyaikana elämme. Lisäksi on selvää, että me emme voi toimia aggressiivisesti vaatimalla omia oikeuksiamme, aivan kuin olisimme viidakossa. Avain tähän on tasapaino, kunnioitus ja sen tietäminen, miten.

Some figure

Tarve olla kaikkien pitämä

Ei ole olemassa suurempaa lähdettä stressille ja henkilökohtaiselle kärsimykselle kuin tarve olla kaikkien pitämä ja sopia siihen muottiin, jonka muut ovat meille valmistaneet ja tarjonneet. Moinen ei ole terve tapa toimia. Tästä kumpuavan henkilökohtaisen uupumuksen määrä on suunnaton.

Tämän tyyppisen taktiikan taustalla piileskelee ehdottomasti jatkuva hyväksynnän tarve. Se tarkoittaa myös sellaisen virheellisen käsityksen seuraamista, että “mitä muut minusta ajattelevat on tärkeämpää kuin oma mielipiteeni itsestäni.”

Itsetunnon ensimmäinen sääntö kertoo meille, että ennen kuin muut voivat hyväksyä meidät, tulee meidän ensin hyväksyä itsemme. Tähän liittyy tarve olla urhea ja avata useita solmuja:

  • Solmu, joka sitoo sinut ihmisiin jotka eivät hyväksy sinun tapaasi tuntea ja nähdä asiat.
  • Rohkeus katkaista lanka, joka ankkuroi sinut hyväksynnän saamisen tarpeeseen ja tyytymiseen. Uskalla ajatella omasta puolestasi ja hyväksy, että muiden ei tarvitse jakaa sinun maailmannäkemystäsi tai sinun tapaasi ymmärtää onnellisuus.
  • Tohdi myös rikkoa passiivisuuden ja muiden mielipiteiden pelkäämisen solmu.

Some figure

Miten ilmaista tunteemme määrätietoisesti

Kun jokin vaivaa meitä mutta me pysymme hiljaa, luomme arpia. Jos me nielemme yhden ärsytyksen aiheen toisensa jälkeen, päädymme me lopulta sairastumaan omasta myrkystämme. Joten jos me valitsemme reagoida viime hetkellä kun meille syötetään vihaa ja turhautuneisuutta, katsovat muut meitä hämmentyneinä, kun he saavat tietoonsa kaiken sen mitä me olemme sallineet kaikessa hiljaisuudessa.

Määrätietoisuus on itsetunnon kompassi. Se on ääni joka antaa meille arvoa ja puolustaa meidän oikeuksiamme. Näin ollen on olennaisen tärkeää kehittää asianmukaisia toimintamalleja sulauttaaksemme sen omaan käytökseemme:

Tässä on joitakin perustavanlaatuisia ohjenuoria:

  • Syötä verbejä kuten “minä haluan” “minä pidän”, “minä tunnen” jokapäiväiseen kieleesi. Tule tietoiseksi siitä mielenliikutuksesta tai tunteista, joita ilmenee joka kerta kun käytät niitä.
  • Jos koet hämmentävän tilanteen, älä jätä sitä huomiotta. Jos jokin vaivaa sinua ja huolet saavat sinut ahdistuneiksi, koeta selvittää se tapahtumahetkellä.
  • Tunnista muiden ihmisten myönteiset puolet. Anna heille vahvistusta käytöksestä, joka rikastuttaa sinua ja jota sinä pidät myönteisenä, tai kuten Kant sanoisi, joka on ilmentymää “universaalista työstä”.
  • Kun koet tilanteen, joka täyttää sinut vihalla tai raivolla, lähde haukkaamaan hieman raikasta ilmaa, hengitä ja käännä sanoiksi jokainen aistimus käyttämällä hyödyksesi asianmukaisia ilmaisuja, kuten “minä olen tolaltani, koska…”, “minä tunnen oloni loukatuksi, koska…”.
  • Älä nuhtele liiaksi tai käytä ironiaa tai lievennyksiä. Puhu sinun oikeuksistasi ja tarpeistasi, kuuntele muita, äläkä pelkää puolustaa itseäsi. Kunnioita itseäsi sillä tavalla, jolla kunnioitat muita ihmisiä. Ole fiksu, tunne oma arvosi.

Määrätietoinen itsevarmuus on älykkyyden ase ja henkilökohtainen suoja. Kun sitä käytetään viisaasti, on se parhainta mahdollista energiaa oman itsetuntomme ravitsemiseksi.

Some figure

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.