Veri tekee meistä sukulaisia, rakkaus tekee meistä perheen

Tulemme maailmaan kuin tupsahtaisimme alas savupiipusta. Kun ilmestymme maailmaan, emme elä tyhjiössä, vaan elämäämme vaikuttaa heti ensi hetkestä alkaen perhe ja sukulaiset sekä jakamamme geenit. Perhe asettaa meidät tiettyyn rooliin maailmassa ja istuttaa meihin automaattisesti arvonsa ja näkökantansa.

Jokaisella syntyvällä lapsella on perhe, geenit ja juuret. Jokaisella meistä on alkuperä jossakin toisessa ihmisessä. Yhteys perheeseen vaatii kuitenkin hoivaa, eivätkä perhesuhteet ole niitä helpoimpia. Jokaisella meistä on äiti, isä, siskoja, veljiä, setiä ja tätejä. Aina jokaiseen perheenjäseneen ei tule pidettyä yhteyttä, etkä välttämättä edes tunne henkilökohtaisesti kaikkia perheesi ihmisiä: kaukaisia serkkuja, ulkomailla asuvia isovanhempia… Et välttämättä tule toimeen kaikkien perheenjäsenten kanssa. Tulisiko tästä tuntea syyllisyyttä?

Usein ihminen tuntee vahvan velvoitteen tulla toimeen kaikkien perheenjäsenten kanssa, sillä perhe on yksi tärkeimmistä osista ihmisen elämää. Aina tämä ei ole helppoa. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Ehkäpä joku serkuistasi on hankala ihminen, tai kenties teillä ei vain ole mitään puhuttavaa ja jaettavaa. Veri saattaa yhdistää teitä, mutta elämä ei välttämättä anna teille sellaisia paloja, jotka sopivat yhteen saumattomasti.

Mitä tapahtuu, kun kyseessä ei ole serkku, vaan joku läheisempi perheenjäsen, jonka kanssa emme tule toimeen? Mitä jos vieraannut vanhemmastasi tai sisaruksestasi?

Perhe on enemmän kuin pelkkä geneettinen yhteys

Joskus ajattelemme, että perhe on enemmän kuin pelkän verilinjan jakaminen ja sama sukupuu. Suurin osa meistä ajattelee, että lasten tulee omaksua samat arvot, ideologia ja tavat kuin mitä vanhemmilla on.

Vanhemmat saattavat joskus yllättyä siitä, miten erilaisia heidän lapsensa ovat toisistaan. Miten voi olla mahdollista, että he kaikki muodostuvat samoista geeneistä, samoissa olosuhteissa ja kehittyvät vauvoiksi samassa kohdussa? Yksi lapsi voi olla ahkera, kova miellyttämään ja tunteikas, toinen taas on jääräpää, joka haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Tämä on täysin luonnollista. Ihmiset eivät ole kopioita toisistaan, vaikka he jakaisivatkin samat geenit. Jokaisella on oma persoonansa, joka poikkeaa kuviosta, eikä sitä voi kontrolloida tai pakottaa muuhun muottiin.

Persoonallisuus ja luonne ei siirry meille vanhemmilta sataprosenttisesti, vaikka joitakin piirteitä usein periytyykin. Usein lapsiin vaikuttaa myös se, millaisesssa ympäristössä he kasvavat, sillä perheet kokevat, näkevät ja tekevät paljon asioita yhdessä. Jos perheen isä rakastaa musiikkia ja kuuntelee sitä joka päivä, saattavat lapset jakaa aikuisina isän intohimon musiikkiin. Lapset eivät kuitenkaan ole kopioita vanhemmistaan, eikä vanhempien tulisi puskea omia tavoitteitaan tai unelmiaan lasten hartioille – jokaisen tulee löytää omat mielenkiinnon kohteensa.

Ihmisen luonne on jatkuvassa muutoksessa ja kehityksessä, eikä se taivu niihin rajoihin, joita vanhemmat ovat lapsilleen ajatelleet ja toivoneet. Joskus tästä syntyy riitoja, pettymyksiä ja yhteenottoja.

Jotta perheen sisäiset yhteydet ja sidos pysyy vahvana, on hyväksyttävä ja kunnioitettava perheenjäsenten eroavaisuuksia, ja itsenäisyyttä ja turvaa tulee korostaa. Jokaista perheenjäsentä tulee kunnioittaa ja arvostaa juuri sellaisena kuin he ovat, eikä heitä tule moittia tai tuomita eroavista mielipiteistä tai tavoitteista.

Avain perheen sisäiseen harmoniaan

Joskus kun lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa, voi yhteydenpito sisarusten ja vanhempien välillä vähentyä. Vanhemmat istuvat illalla ruokapöytään ja katsovat haikeina tyhjiä tuoleja pöydän ympärillä. Näinä hetkinä on hyvä muistaa, että lasten itsenäisyys on hyväksi, eikä se tarkoita, että he ovat unohtaneet vanhempansa.

Jokainen perhe on erilainen ja toimii eri tavoin. Perheen sisäinen maailma kattaa erilaisia kuvioita ja tapoja. Hyvä vanhemmuus tarkoittaa sitä, että kasvattaa lapsensa niin, että tarjoaa maailmalle ihmisiä jotka luottavat itseensä, ovat itsenäisiä ja kyvykkäitä, ja jotka pystyvät saavuttamaan onnellisuuden omassa elämässään ja tarjoamaan sitä myös muille. Miten tämä onnistuu? Rakkaudella tietysti. Tarjoamalla rakkautta joka ei tuomitse, kontrolloi tai katso pahalla, kun lapsi toteuttaa itseään ja erilaisuuttaan.

Emme voi syyttää muita siitä, mitä meille tapahtuu. Et voi syyttää isääsi tai äitiäsi, jos tunnet olosi epävarmaksi tai kyvyttömäksi tehdä jotakin. Älä kanna kaunaa sisarustasi kohtaan, vaikka sinusta tuntuisikin, että hän oli vanhempienne suosikkilapsi. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, ja lasten kasvatuksessa voi sattua virheitä. Aikuisten lasten tulee kuitenkin oppia ottamaan ohjat omaan elämäänsä, löytää oma äänensä, sanoa “ei” kun sille on tarvetta, ja uskoa siihen, että voimme turvallisesti ja kypsästi tarttua uusiin projekteihin ja unelmiin ilman että orjuutamme itsemme muistoille perheen menneisyydestä.

Perheenä oleminen ei tarkoita sitä, että jaatte aina samat mielipiteet ja näkökannat. Älä siis tuomitse, rankaise tai sivuuta muita perheenjäseniäsi, jos heidän mielipiteensä poikkeaa omastasi. Tämä luo vain riitoja ja etääntymistä.

Joskus meistä voi tuntua, että meidän on “pakko” olla yhteyksissä sellaisiin perheenjäseniin, jotka satuttavat, häiritsevät tai alistavat meitä. He saattavat olla perhettä, mutta joskus on otettava etäisyyttä tällaisiin ihmisiin. On tärkeää ymmärtää mitä tarvitset onnelliseen elämään ja sisäiseen tasapainoon, ja joskus vastaus on, että sinun täytyy poistaa elämästäsi sellaiset ihmiset, jotka asettavat tiellesi vain esteitä. Tämä on vaikeaa jos kyseessä on läheinen perheenjäsen, mutta heille kannattaa puhua asiasta avoimesti.

Tärkein osa toimivaa perhettä on jokaisen jäsenen hyväksyminen sellaisena kuin he ovat, rakastaa ja kunnioittaa heitä.

Kuvat: Karen Lee Jones