Värittäminen, terapeuttinen nautinto

Värittäminen, terapeuttinen nautinto

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2022

Värittäminen, tuo taide johon uppoutuessa valaistaan värein tyhjiä pintoja on toimi, joka tuntuu vapauttavalta, koska se auttaa meitä löytämään syvemmän yhteyden oman sisimpämme kanssa.

On melko mahdollista, että toimena yhdistät värittämisen lapsuuteesi. Värikynien haju ja noiden kuvien todellinen henkiin herääminen ovat taatusti osa sellaista menneisyyttä, joka on meistä monelle rakas. Mutta viime vuosina värittämisen taidosta on tullut enemmänkin kuin vain leikkimielinen taide, joka on suunnattu yksinomaan lapsille.

Värittäminen on terapeuttista ja kuntouttavaa toimintaa, joka voi auttaa monien ongelmien ja tautien hoidossa. Ja tämän kliinisissä tutkimuksissakin havaittavan faktan lisäksi ovat aikuiset löytämässä uudelleen tätä värityksen virkistävää vaikutusta, mikä on johtanut erinomaisten aikuiselle yleisölle suunnattujen väristyskirjojen runsaaseen ilmaantumiseen markkinoille.

Syy tähän? He sanovat sitä anti-stressin taiteeksi, mutta totuus on että tämä kuilu vie meidät paljon syvemmälle. Värittäminen ohjaa meidän mielemme fantasiamaailmoihin jolloin me saamme keinon irrottautua päivittäisistä ongelmistamme ja nauttia yksinkertaisesta mutta täydentävästä toiminnasta .

Nuoret kuvituksien luojat, kuten Johanna Basford, edustavat varsin nykyaikaista trendiä, jolla on suunnattoman laajat vaikutukset. Kaksi hänen kirjoistaan, Salainen puutarha ja Lumottu metsä ovat vanginneet pauloihinsa miljoonia aikuisia tämän terapeuttisen ja vapauttavan taiteen muodon kautta.

Värittäminen kaksi eläintä

Väritys – terapia josta seuraa monia kliinisiä hyötyjä

Monet ihmiset, jotka ostavat näitä kirjoja, haluavat vain nauttia piirtämisen ja maalaamisen yksinkertaisesta ilosta, mutta väritysharjoituksilla on ollut huomattava merkitys myös kognitiivisen kuntoutuksen saralla.

Ihmiset, joilla on eri tyyppistä dementiaa tai neurologisia sairauksia, voivat hyötyä suuresti tästä toiminnasta joka parantaa psykomotoorista koordinaatiota ja spatiaalista sopeutumista. Se on yksinkertainen harjoitus, joka saa aikaan sisäisen tyyneyden tilan auttaen heitä kehittämään perustavanlaatuista kognitiivista prosessointia, kuten keskittymistä tiettyyn tehtävään, luovuutta ja motivaatiota.

Lisäksi värittäminen luo sisäisen yhteyden, jossa mieli ja ulkoisen ympäristön taustahäly lakkaa hetkeksi ja henkilö kokee harmonisoituneita tunteita värien läpi, vapauttaen samalla ahdistusta tai stressiä.

Lapset joilla on erilaisia tarpeita ja puutteita voivat hyötyä esimerkiksi mandaloiden väritysharjoituksesta, toimesta jonka on jo todettu sisältävän pedagogisia hyötyjä.

Värittäminen on hiljainen teko, joka harjoittaa sisäistä runoutta lukuisten emootioiden kautta ja yhtäkkiä maailma näyttääkin täsmäävän täydellisesti. Me kukin voimme hyötyä tästä harjoituksesta.

Värittäminen, jokapäiväisen yksinkertainen vapautumisen teko

Ne jotka seuraavat tätä taidetta uskollisesti osoittavat, että se on askare joka on yhtä rentouttavaa kuin nautittavaakin.

Tyhjien värityssivujen avaaminen, joilla meidät kutsutaan sukeltamaan monimutkaisiin fantasiamaailmoihin, on jo itsessään jännittävää ja innostavaa.

Värittäminen mandalat

Jotkut ihmiset valitsevat tussit, toiset värityskynät tai väriliidut. Mielipide on kuitenkin aina yksimielinen: kyseessä on taiteen muoto, joka hallitsee stressiä kaikilla perustavilla ja alkeellisilla tasoilla, tarjoamalla kaikki seuraavat ulottuvuudet:

  • Värittäessä me harjoitamme molempia aivopuoliskojamme. Tämä sovittaa yhteen mielikuvituksen logiikan kanssa, tarkkuuden kekseliäisyyden kanssa ja keskittymisen sisäisen vapauden kanssa.
  • Eikä ole mitään tarvetta värittää vapauttaakseen itsensä meidän pakollisesta stressistämme, tarkoittaen että näitä kirjoja ei ole tarkoitettu ainoastaan niille, jotka elävät paineen ja ahdistuksen täyteistä elämää. Ehdottomasti ei. Suurin osa valitsee ne niiden esteettisen kauneuden vuoksi, ja koska väritys puolestaan kutsuu esiin sitä taiteellista ja luovaa puolta, joka meillä kaikilla on.
  • Joka ikinen ihminen hukuttaa itsensä näihin piirroksiin joko uteliaisuuttaan tai koska he tuntevat intohimoa taidetta kohtaan. Miten ikinä onkaan, tuntuu päätös olevan yksimielinen “rentouttavien” hyötyjen suhteen.
  • Värittäminen “parantaa” monia muitakin puolia. Se voi vapauttaa monia sisäisiä tunteita samalla kun se ohjaa meitä kulkemaan eteenpäin läpi värin. Se pakottaa meidät valitsemaan tietyt vivahteet, jotka jollain tapaa näyttävät meille meidän mielialamme.

Toisinaan kun monen muun tyyppiset ohjatut terapiamuodot eivät tunnu toimivan, niin sellaiset harjoitukset kuten värittäminen auttavat ihmistä nauttimaan lyhyen hetken itsenäisyyttä tälläisen heidän elämässään vallitsevan yksinäisen ajan keskellä .

Mielenkiintoisena tiedonjyväsenä jaamme kanssanne, että itse Carl Gustav Jung paneutui mandaloiden värittämiseen. Hänen mukaansa nuo ympyrän muotoiset kuvat panevat alulle prosessin sielun parantumiseksi, ja täten se on taikaa.

Tästä syystä suurin osa nykyään myydyistä kirjoista sisältää ehdottomasti kiehtovia ilmaisuja, joista ei lähes koskaan puutu ympyrän muotoja, ja jotka ovat siksi mandaloita.

Kun piirrät tai värität niin harjoitat mieltäsi. Me toimimme kaikki samoin, ensin etsimme tietoa, sisäistämme itsensä kuvan ja sitten valitsemme värit sisäisen johdantomme mukaan. Ja kun me teemme näin, me meditoimme, jäsennämme ajatuksiamme ja vapautamme kireyttä… Voisiko olla mitään parempaa?

Kuvat luovuttanut Johanna Basford

 750

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.