Vahvuutta on päästää itsensä vapaaksi

Vahvuutta on päästää itsensä vapaaksi

Viimeisin päivitys: 16 kesäkuuta, 2016

Kuinka paljon taakkaa kannat harteillasi tälläkin hetkellä? Kuinka monet huolenaiheet risteilevät mielessäsi alituiseen? Ne asiat, joilla todella on merkitystä tässä elämässä ovat aivan yksinkertaisia perusasioita: itsensä rakastaminen, rakkaus muita ihmisiä kohtaan sekä kaikki ne kunnioitukseen pohjautuvat tunteet, joita me saamme osaksemme muilta ihmisiltä. Kaikki muu on ylimääräistä painolastia, joka saa meidät tuntemaan olevamme ikään kuin vankeja elämässämme, joka on aivan liian lyhyt siihen, että meidän pitäisi kärsiä joka ikinen päivä… 

Tiedämme varsin hyvin, ettei se ole helppoa. Olemme hyvinkin tietoisia siitä, kuinka usein me sanomme itsellemme: “jätä kaikki tuo taaksesi ja ala tekemään niitä asioita, joita todella haluat elämässäsi tehdä.” Mutta kuinka me voisimme oikeasti tehdä jotain sellaista? Tällaiseen asiaan oikeasti ryhtyminen saattaa tuntua ylidramaattiselta vedolta, jonka aikana irrottaudumme aivan liian monesta asiasta ja jopa toisista ihmisistä.

Aivan kuten kaikkien muidenkin asioiden kahdalla elämässä, on ensiarvoisen tärkeää pystyä pitämään yllä tervettä tasapainoa. Meistä aivan jokaisella on tiettyjä perustarpeita, joita ilman emme voi elää onnellista elämää: meidän perheemme, meidän lapsemme, meidän työpaikkamme, jonka avulla pystymme maksamaan kotimme sekä ruokamme. Emme voi mitenkään riuhtaista itseämme irti tästä kaikesta ja vain painaa “aloita alusta”-nappia aina kun tunnemme olomme liian ylikuormittuneeksi. Näiden peruspilareiden sisään kuitenkin kätkeytyy sellaisia asioita, joita todella pystymme muuttamaan ja joista voimme jopa vapautua täysin.

Sinun täytyy päästää irti tavastasi asettaa jatkuvasti muiden tarpeet omien tarpeidesi edelle. On tärkeää, että opit arvostamaan omia tunteitasi ja hyviä muistojasi sen sijaan, että antaisit itsesi rypeä huolissasi  ja paineiden alla. Ja mikäli tiedät, että elämästäsi löytyy joku sellainen henkilö, joka on tuhoisa ja myrkyllinen hyvinvointisi kannalta, on omien etujesi mukaista murtaa häneen muodostamasi side ja ottaa etäisyyttä.

Henkisen terveytemme ja henkilökohtaisen tasapainomme nimissä haluamme tänään pohtia sitä, mitä todellinen vahvuus pitää sisällään.

Kun meistä tulee onnettomuuden ja alakuloisuuden vankeja

Jos avaamme sanakirjan ja haemme sieltä sanan “vahvuus”, tulemme löytämään sen alta monia eri määritelmiä, jotka saavat meidät ajattelemaan. Ensin vastaan tulevat sellaiset käsitteet kuin “voimakkuus ja sinnikkyys”.

Lisäksi sanakirjasta löytyy kuva “vahvistetusta yksiköstä”, kuten linnasta tai linnoituksesta. Mutta eteenpäin lukemista jatkaessamme samalla tulemme myös lukeneeksi hiukan alempaa sen, että vahvuus on “tärkeä ominaisuus, joka koostuu pelkojen ylittämisestä ja holtittoman käyttäytymisen välttelemisestä”. Tässä kohtaa meidän olisi syytä pysähtyä hetkeksi miettimään lukemaamme hieman tarkemmin.

maailma-verkossa

Usein kun tapaamme jonkun tutun ja esitämme hänelle rutiininomaisesti kysymyksen “miten sinulla menee?”, saattaa hän kertoa meille esimerkiksi sen, ettei hänen pomonsa kohtele häntä kovinkaan reilusti tällä hetkellä, että hänellä on hädintuskin aikaa vietettäväksi lastensa kanssa, että hänen kumppanistaan on yhtäkkiä tullut kauhean vaativa ja itsekeskeinen tai että viime aikoina hänestä on alkanut tuntua siltä, ettei edes tee mieli enää katsoa itseään peilistä.

Tietysti tunnemme tällaisista asioista meille kertovaa ystäväämme kohtaan huolta, muttemme voi sanoa juurikaan enempää kuin että “ole varovainen” tai “pidäthän itsestäsi huolta?”, vaikka pystymmekin lukemaan hänen kasvoiltaan aivan valtavan paljon enemmän asioita kuin mitä hän puki meille sanoiksi. Ja totta tosiaan, myös me näemme hänet vahvana ihmisenä, koska hän päättää rohkeasti kohdata jokaisen vastaansa tulevan päivän antaen kaiken voitavansa toisten ihmisten hyväksi. Mutta tiedämme kuitenkin samalla myös sen, että todennäköisesti jossain vaiheessa tulee vastaan se hetki, jolloin hän tulee kompastumaan ja kaatuu.

Ehkä kaatumisella ei tässä viitata fyysiseen kompuroimiseen vaan henkiseen kaatumiseen: tyytymättömyyteen, tunteeseen paikallaan jumittamisesta ilman todellisia mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun. Tällaiset ihmiset antavat itsestään kaiken muiden hyväksi ja rakastavat toisia vilpittömästi ilman, että he saisivat mitään itselleen vastapalveluksena, eivätkä he sitä yleensä edes tajua pyytää. Elämä upottaa heitä pikku hiljaa yhä syvemmälle ja syvemmälle pohjamutiin ilman, että se antaisi heille edes pientä hengähdystä – tuulahdusta yksinkertaista, huoletonta onnea.

Mennäänpä seuraavaksi takaisin sanakirjan tarjoamaan määritelmään vahvuudesta jonkinlaisena etuna, joka koostuu pelkojen voittamisesta ja harkitsemattomuudesta irrottautumisesta. Voimme myös tehdä pienen lisäyksen tähän toteamalla, ettei ihmisistä tee vahvoja pelkästään se, että he pakenevat pelkojaan tai päihittävät ne.

Vahvana olemista on myös se, että tekee itsestään elämässään ykkösasian ja tietää, kuinka omaa elämäänsä voi hallita. Sen myötä päästää irti kaikesta sellaisesta, joka saa aikaan vahinkoa tai estää ihmistä kehittymästä suoraselkäisemmäksi ja tasapainoisemmaksi yksilöksi.

kosketus-kuuhun

Kuinka olla vahva jokapäiväisessä elämässä

Vahvana oleminen on sitä, että herää joka aamu johonkin merkitykselliseen, johonkin sellaiseen, joka antaa sinulle joka aamu toivoa heti siitä hetkestä lähtien kun asetat jalkasi lattialle ja nouset ylös sängystä.

Vaikkei se siltä ehkä näyttäisikään, maailma on tupaten täynnä elottomia ihmisiä, jotka haahuilevat ympäriinsä ilman mitään kunnollista tarkoitusta, toivoa tai mitään muutakaan merkityksellistä tekemistä. Se, että annamme itsellemme luvan toivoa on tärkeää, sillä se tarjoaa meille voimaa ja eheyden tunteen.

Vahvuus ei tarkoita samaa asiaa kuin voimakkuus, joka usein liitetään toisten ihmisten hallitsemiseen tai dominoimiseen. Vahvana oleminen on sitä, että nauttii vapaudestaan ja pyrkii kaikin keinoin välttämään sellaisia myrkyllisiä kiintymyssuhteita, jotka aiheuttava meille vahinkoa ja estävät meitä kasvamasta ja kehittymästä.

Vahvana olemista on myös se, että osaa sanoa “ei” sellaisille ihmisille, jotka asettavat aina itsensä toisten ihmisten edelle, sellaisille henkilöille, jotka kykenevät ainoastaan näkemään oman napansa ja oman maailmansa ilman, että he tuntisivat millään lailla toisten ihmisten kärsimystä tai heidän asenteensa taustalla olevaa emotionaalista tyhjyyttä.

Tulet olemaan paljon vahvempi ihminen, mikäli uskallat irrottaa itsesi kaikesta sellaisesta, joka estää sinua tuntemasta sisimmässäsi onnea, oli kyse sitten ihmisistä, asioista, tilanteista tai jopa ajatuksista. Kyse ei nimittäin aivan kaikissa tapauksissa olekaan itsemme ulkopuolella olevista seikoista, jotka saavat meissä aikaan vahinkoa ja nakertavat meitä sisältäpäin; toisinaan oma asenteemme saa meidät pystyttämään ympärillemme muurin.

pupu-puussa

Irrottaudu kaikesta sellaisesta, joka pidättelee sinua eikä anna sinun edetä omaan tahtiisi; vapauta itsesi kaikesta sellaisesta, joka tukehduttaa sinua ja saa aikaan sen, että sydäntäsi särkee. Sinä itse ja vain sinä olet oman elämäsi päähenkilö. Rakasta siis niitä ihmisiä, jotka rakkautesi ansaitsevat täysillä ja vaali sitä sisäistä vahvuuttasi, joka antaa unelmillesi kantavat siivet ja arvoillesi syvälle ulottuvat juuret.

Kuvat: Lucy Campbell, Amanda Cass


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.