Tarkoittaako vapaus sitä, että voimme tehdä mitä tahansa?

Tarkoittaako vapaus sitä, että voimme tehdä mitä tahansa?
Adriana Díez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Adriana Díez.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Ennen keskustelun aloittamista, meidän on mainittava kaksi pääajatusta siitä mitä vapaus merkitsee. Ensimmäinen on se, että kenelläkään ei ole absoluuttista vapautta siinä mielessä, että hän voisi täysin irtaantua yhteiskunnallisista normeista ja arvoista. Seuraava liittyy siihen tosiasiaan, että vapaus ei vain tarkoita valintaa kahden tai useamman toiminnan välillä, vaan tämä ulottuu myöskin ajatuksiin ja tunteisiin. Me kaikki olemme vapaita valitsemaan mitä me ajattelemme ja tunnemme.

Meidän on myöskin ajateltava halukkuuteen ja kykyyn valita liittyvää vastuuta. Tavallaan kaikki valinnat liitetään seurausten ennustamiseen: kustannus-hyötyanalyysi. Tässä kohtaa mukaan tulevat etiikka ja moraali. Nämä moraalit ja etiikat ovat jokaiselle henkilölle, ryhmälle, yhteiskunnalle ja koko ihmiskunnalle ainutlaatuisia.

Jos me tarkastelemme maailmaa, voimme huomata ajattelevamme että kaikilla on vapaus tehdä omat päätöksensä. Jos meillä ei olisi tätä vapautta, mikä sitten olisi demokratian tarkoitus? Mikä tarkoitus olisi laeilla ja säännöillä, jotka rankaisevat vapauteen liittyvän vastuun puutteesta?

“Vapaus on kykyä valita siitä mikä on mahdollista. Se on jokaisen ihmisen mahdollisuus ja oikeus valita yksi tietyn hetken mahdollisista vaihtoehdoista.”

-Jorge Bucay-

suuri parvi lintuja taivaalla

Vapaus merkitsee itsehallintoa

Kun me olemme vapaita, olemme vastuussa omista valinnoistamme. Näin on siitä syystä, että me itse teemme nämä valinnat. Tämä antaa meille autonomiaa tietyssä määrin, ja sen mukana tulee myöskin kaikki hyvät ja huonot puolet. Vastuun ottaminen omista valinnoistamme vaatii rohkeutta olla vapaa valitsemaan meidän oma polkumme.

Tämä on hinta, jonka me yritämme ennakoida ja minimoida. Mutta loppujen lopuksi meidän on maksettava se. Me oletamme, että päätöstemme mukana tulee joitain riskejä ja tiettyjä seurauksia. Riskit ovat olemassa, sillä harvemmin me yksin luomme todellisuutta. Mukana on monia muita vaikuttavia tekijöitä, ja yksi niistä on muut ihmiset.

Vapaana oleminen ja itse ajatteleminen tarkoittaa myöskin sitä, että annamme itsellemme luvan tehdä virheitä. Annamme itsellemme myöskin luvan epäonnistua ja kokeilla uudestaan. Tässä me kohtaamme taas ajatukset vastuusta ja sen mukana tulevat hinnat.

Esimerkiksi monet vanhemmat eivät tee juuri niin kuin he haluavat ja milloin he haluavat, sillä he tietävät olevansa vastuussa omista lapsistaan. He tietävät, että heidän halujensa seuraamisella olisi jokin hinta koko perheen kannalta.

Vapaus tarkoittaa riskien ottamista. Vapaus vaatii, että kannamme itse valintojemme painon. Vapaudessa ei ole kyse siitä, että teemme mitä ikinä haluamme. Siinä on enemmänkin kyse oman tiemme luomisesta. Se tarkoittaa, että valitsemme itse minne mennä, ja kuka tulee matkallemme mukaan. Vapaus tarkoittaa, että meillä on autonomiaa päättää itse.

“Vapaus tarkoittaa sitä, että olemme oman elämämme herra.”

-Platon-

Minun vapauteni päättyy siinä, missä sinun alkaa

Tässä piilee vapauden kaikkein tärkein rajoittaja: vuorovaikutus muiden ihmisten vapauksien, moraalien ja etiikkojen kanssa. Olen vapaa rajoitetulla tilalla. Tämä tila on minun arvojeni määrittelemä, sekä sen mitä laki sallii. Muilla alueilla lait saattavat olla tiukempia kuin mitä minun henkilökohtaiset arvoni ovat. Muiden kohdalla vastakohdat ovat tosia ja ristiriitoja ilmenee. Vapaus ja autonomia antavat meille liikkumavaraa, joka on vähemmän kuin mitä mielikuvituksemme sallii.

Yksi arvo jonka useimmat ihmiset jakavat on se, että pyrimme olemaan vahingoittamatta muita. Tästä on myös peräisin kuuluisa sanonta: minun vapauteni päättyy siinä, missä sinun alkaa. Tämän säännön seuraaminen on oppitunti itsessään. Jos joku rikkoo tätä, laki määrää rangaistuksen sille, joka rikkoi lakia. Tämä on pyrkimys tarjota korvauksia toisen henkilön aiheuttamalle vahingolle.

“Vapaus ei ole omistautumisen puutetta, vaan kykyä valita – ja omistautua sille mikä on parasta itselle.”

Paulo Coelho-

nainen tanssii auringonlaskussa

Viimeiseksi, ja artikkelin päätteeksi, aiomme korostaa yhtä eriskummallista ilmiötä. Liian moni vaihtoehto saa ihmiset tuntemaan olonsa musertuneeksi. Me kaikki olemme tunteneet näin. Menemme ostamaan kynää, ja kaupassa onkin 12 eri vaihtoehtoa. Tämä on valinta johon me emme tietoisesti kuluttaisi aikaa. Siitä huolimatta ei ole kovinkaan epätavallista, että kulutamme 10 minuuttia tai jopa enemmän kynän valitsemiseen. Mielummin kuluttaisimme tämän ajan muihin asioihin!

Tällä tavalla vapaus päätyy joskus tavallaan “kidnappaamaan” tahtomme. Tämä laaja valikoima saattaa saada aikaan enemmän vahinkoa kuin hyvää.

Vapaus, kaikkine paradokseineen ja hyvine puolineen, on yksi suurimmista etuoikeuksistamme. Ei ole epäilystäkään, että useimmilla meistä on vapautta tehdä ja tehdä asioita tekemättömiksi aina kun niin toivomme. Voimme valita ja kasvaa tavalla joka on samaan aikaan riippuvainen (johtuen meidän sosiaalisesta luonnostamme) ja riippumaton.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Parent J. La Libertad: Condición de los Derechos Humanos. Convergencia. Revista de Ciencias Sociales. 2000; 7(22): 143-158.
  • Ramos L. Dos conceptos de libertad y dos conceptos de responsabilidad en Spinoza. Diánoia. 2015; 40(75): 105-128.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.