Surun viisi tasoa
Joskus saatamme kokea, kuinka selittämättömän syvä suru saa meistä yliotteen. Tuo suru on hiljainen vieras, joka saa meidät painamaan päämme alas ja kätkemään sydämemme. Emme välttämättä ole lainkaan selvillä sen syystä. Meidän on kuitenkin pakko todeta, että emme pysty astumaan tuollaisiin päiviin samalla innolla kuin yleensä.
Mikä aiheuttaa tällaiset tilanteet? Emme nyt puhu masennuksesta, joka on jotakin ihan muuta. Tarkoitamme päiviä, jolloin meidän mielialamme lämpötila putoaa nollaan. Tuollaisina päivinä mielemme vain vaeltelee pois rutiineista, ja toivomme näyttää kadonneen.
“Et voi estää surun lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä tekemästä pesää hiuksiisi.”
Yksi asia on selvä: suru on viesti, jota meidän on opittava ymmärtämään. Se ei kuitenkaan ole pysyvää. Nykypäivän yhteiskunnassa me emme anna itsellemme lupaa tuntea surua. Tälle tunteelle ei ole tilaa, ja kuitenkin se toimii aivojen räystäänä. Me koemme suoranaiseksi velvollisuudeksemme osoittaa välinpitämättömyyttä sitä kohtaan ja teeskennellä kuin kaikki olisi kohdallaan. On kuin olisimme ehdokkaina vuoden parhaan pääosan Oscar-palkinnon saajiksi opäonnistumiselle, turhautumiselle ja epämukavuudelle immuunin henkilön roolistamme.
Kukaan ei kuitenkaan pysty kantamaan tuota läpitunkematonta haarniskaa kovin kauaa. Vaikka meidän käsiemme ulottuvilla onkin kaikenlaista tietoa, kirjoja ja julkaisuja, me pidämme yhä kiinni siitä ajatuksesta, että suru on sairaalloista.
Nämä myytit täytyy rikkoa, sillä suru on meille myötäsyntyistä. Meidän tulisi ymmärtää sitä, eikä yrittää tukahduttaa sanomalla: “Ole vahva. Elämä vain on tällaista.” Surulla on omat kerrostumansa, joita käsittelemme seuraavaksi.
1. Suru varoitusmerkkinä
Suru näyttäytyy aina energian puutteena. Emme noin vain saavu alakulon ja hiljaisuuden tilaan, jotka asustavat masennuksen seurana. Kyseessä on kevyempi ja salakavalampi suremisen muoto. Tunnemme tarvetta vetäytyä omaan kuoreemme. Surua seuraavat apatia sekä selittämätön väsymys.
Tämä fyysinen reaktio on vastine aivojen varoitusjärjestelmälle. Se saa meidät vetäytymään ärsykkeistä ympäristössämme, niin että voimme luoda yhteyden itseemme. Se mahdollistaa, että voimme katsoa syvemmälle siihen mikä vaivaa, huolestuttaa tai saa meidät tolaltamme.
2. Suru voimavarojen säätelijänä
Bernard Thierry on biologi ja fyysikko, joka on tutkinut negatiivisia tunteita vuosien ajan. Hänen mukaansa suru saa meissä aikaan jonkinasteisen horrostilan.
Se kytkee meidät valmiustilaan ja jättää meidät seisomaan paikoillemme itsetutkiskelua varten voidaksemme pohtia tiettyä tapahtumaa. Aivot näin myös varmistavat, ettemme hukkaa kaikkea energiaamme tehtäviin, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole etusijalla.
On monia psykologeja, jotka eivät halua leimata surua negatiiviseksi tunteeksi. Meidän miltei pakonomaisessa tarpeessamme leimata jokainen käyttäytymismuoto ja psykologinen ilmiö, me joskus menetämme perspektiivin niiden todelliseen luonteeseen.