Suru katoaa, kun me kuuntelemme sitä
Surun tunne on täysin luonnollista. Se tunne kuinka mieli synkistyy, ja kuinka me yritämme taistella päästäksemme siitä eroon. Monet meistä haluavat ehdottomasti tukahduttaa tuon tunteen pyrkiessämme epätoivoisesti päästä eroon siitä. Tämä ei saa tilannetta pelkästään pahentumaan, mutta se myös ruokkii meidän suruamme ja alkaa juurtumaan ajatuksiimme.
Yhteiskunta on opettanut meille, kuinka meidän tulisi toimia. Tämä on teennäinen ”tulisi”. Pyrimme pitämään tunteemme kurissa. Yhteiskunta opettaa meille mm. että nauru on hyvästä, se osoittaa iloa. Mutta nauru muuttuu ärsyttäväksi ja epämieluisaksi kun se on liian äänekästä, oli se sitten tahallista tai itsehillinnän puutteesta johtuvaa.
Jos asia on näin positiivisten tunteiden suhteen, negatiivisia (itkua, masennusta) tunteita on ehdottomasti vältettävä. Näistä rajoituksista on tullut niin äärimmäisiä, että meille voi olla vaikeaa ilmaista tunteitamme jopa oman kotimme mukavuudessa, jossa kukaan ei ole edes kotona.
”Joskus on hyvä olla surullinen, olla rikki. Ei ole mitään väärää, jos emme aina ole se iloinen henkilö, jonka kaikki haluaisivat sinun olevan. Ei ole mitään väärää, jos emme halua puhua kenellekään. Ei ole mitään väärää antaa sydämen itkeä, kunnes ei ole enää kyyneliä jäljellä. Ei ole mitään väärää olla ihminen.”
Miksi suru on tehnyt kodin elämääsi?
Suru voi ilmaantua elämäämme useista eri syistä: työttömyys, ero, taloudelliset ongelmat, tai jopa odottamaton sairaus. Nämä ovat melko tavallisia ja yleisiä syitä. Yleisempiä kuin haluamme uskoa. Ongelmat ilmaantuvat silloin, kun me emme käsittele tunteitamme kunnolla, johtui tämä sitten tietämättömyydestä tai tahallisesta kieltämisestä. Kun me emme käsittele tunteita, ne lakkaavat olemasta tunteita, ja ne muuttuvat sen sijaan tilaksi, jonka juuret kasvavat syvälle.
Tämän takia suru on voinut tehdä kodin elämääsi. Jos emme kykene kunnolla tarkkailemaan sitä ja päättelemään mitä se yrittää meille kertoa, se tulee jäämään elämäämme ikuisiksi ajoiksi. Tässä muutama esimerkki:
- Eron jälkeen ilmaantuva suru on luonnollinen osa suremisprosessia. Sen tunteminen ja kokeminen auttaa meitä kääntämään sivua ja jatkamaan elämäämme.
- Jos suru ilmaantuu sairauden seurauksena, se voi auttaa meitä tulemaan tietoiseksi omasta haavoittuvaisuudestamme. Se voi muistuttaa meitä hidastamaan ja katsomaan sisällemme.
- Taloudellisen häviön edessä suru voi auttaa meitä pysähtymään hetkeksi tarkastellaksemme vaihtoehtojamme. Ehkä me löydämme ratkaisun, jota emme aikaisemmin nähneet.
Surullisuus voi olla mahdollisuus pysähtyä ja pohtia sitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Ennen kaikkea se voi auttaa meitä arvostamaan sitä, mitä me ennen emme arvostaneet. Mutta jos suru on kuitenkin kuluttanut meidät loppuun, jos olemme vain askeleen päästä masennuksesta, emmekä millään kykene ravistamaan sitä pois, meidän on tässä tapaukseessa otettava askel eteenpäin, ja toimittava.
”Surullinen sielu voi tappaa sinut nopeammin, paljon nopeammin kuin mikään taudinaiheuttaja.”
-John Steinbeck-
Viisaita strategioita surun pois ravistelemiseen
Päästäksemme eroon meitä alhaalla pitävästä surusta, joka saa meidät heräämään joka aamu pettymyksen tuottama irvistys kasvoillamme sen sijaan että heräisimme hymy kasvoillamme; surusta, joka saa elämämme tuntumaan järjettömältä, meidän on pantava toimeen tiettyjä strategioita.
Pääasiassa meidän on hyväksyttävä suru ja sen oireet, kuten itkeminen tai itsetutkiskelu. On täysin hyödytöntä pitää suru sisällämme tai hylkiä sitä. Meidän on hyväksyttävä, että olemme surullisia, ja ennen kaikkea annettava itsellemme lupa ilmaista sitä. Sillä ei ole väliä jos me valitamme, itkemme, tai purskahdamme kyyneliin. Nämä asiat ovat olennaisia. Tunteellinen katarsis ei toimi, jos pystytämme muurit pitääksemme sen sisällämme.
Itkeminen tuo mukanaan rauhaa. Siinä on tavallaan kyse itsehoidosta. Kun tunnet olevasi surun valloittama, eikä tunne millään tahdo lähteä pois, yritä etsiä useita tapoja pitää itsestäsi huolta. Harrasta liikuntaa, syö terveellisesti, käy ulkona ystäviesi kanssa. Lyhyesti sanottuna, kaikki ei ole kadotettua. Vähä vähältä me voimme saada aikaan pieniä muutoksia saadaksemme itsemme taas iloiseksi ja jälleen kerran motivoituneeksi.
Lopuksi on kannattavaa löytää jonkinlaista sisäistä motivaatiota, halua suorittaa jotain siitä huolimatta mikä on mahdollinen lopputulos. Tarkoitamme sitä, että kun meidän on tehtävä jotain, vaikka emme halua, päätämme silti saattaa asia loppuun. Voimme myös harjoittaa tietoisuustaitoa, joka on melko mielekäs harjoitus, joka auttaa meitä voimaan paremmin ja saavuttamaan perspektiiviä.
Viimeisenä huomautuksena haluaisimme sanoa, että avain tähän kaikkeen on ammattilaisen puoleen kääntyminen, kun emme itse millään kykene sietämään kipua ja kun tunnemme olevamme tuon kivun murskaamia, emmekä löydä siitä ulospääsyä. Vaikka sinusta saattaa tuntua, että tilanteesi ei muutu koskaan, jokainen myrsky kuitenkin antaa tietä kauniille auringonsäteille.
”Sade alkaa, sillä pilvi ei jaksa enää pidätellä sen painoa. Kyyneleet alkavat tippua, kun sydän ei enää jaksa kantaa kipua.”