Stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän välinen suhde

Stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän välinen suhde
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Lisääntyvät testit ja kliiniset tutkimukset osoittavat stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän (IBS) välisen suhteen. Tämä ruoansulatuskanavan tila vaikuttaa melkein 10 % maailman väestöstä, joista useimmat ovat naisia. Emotionaalista hallintaa varten olemassa olevat psykologiset strategiat voivat todellakin helpottaa ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivien ihmisten elämänlaatua.

Emme edelleenkään ymmärrä täysin, että miten stressi voi vaikuttaa niin merkittävästi suolistomme terveyteen. Albanyn valtionyliopiston (New York) suorittamat tutkimukset paljastavat jotain melko mielenkiintoista.

Yli 60 % ihmisistä jotka kärsivät ahdistuneisuushäiriöistä kärsivät myöskin ärtyvän suolen oireyhtymästä. Tiedemiehet uskovat, että tämä tila on vain yksi esimerkki monimutkaisesta aivojen ja suoliston välisestä biologisesta suhteesta. 

Espanjan Gastroenterologisen yhdistyksen mukaan ärtyvän suolen oireyhtymä on kaikkein yleisin klinikoilla tavattavista toiminnallisista ruoansulatushäiriöistä.

Tämä sairaus on myöskin kaikkein yleisin ruoansulatuskanavan ongelma. Todella monet potilaat hyppivät spesialistilta spesialistille, eivätkä he silti löydä sairauteensa tehokasta ratkaisua. Tästä syystä on erityisen tärkeää harkita psykologisia tekijöitä. Uudet näkökulmat ja uusi ruokavalio lääkityksen ohella voivat toivottavasti auttaa tehokkaan hoitosuunnitelman luomisessa.

stressi ja ärtyvän suolen oireyhtymä

Stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän välinen suhde

Nykyään lääketieteellinen yhteisö myöntää stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän välisen suhteen, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Jotkut ajattelevat että psykologiset tekijät vahvistavat tätä häiriötä, mutta ne eivät ole aiheuttavia syitä. Tässä tapauksessa stressi voi epänormaalisti lisätä ruoansulatuskanavan liikettä ja supistuksia.

Muut asiantuntijat uskovat siihen teoriaan, että meidän emotionaaliset ja psykologiset ongelmamme vaikuttavat meidän immuunijärjestelmäämme. Meidän kehomme vastustuskyky muuttuu niin paljon, että se saa aikaan tulehdusreaktion suolen limakalvoissa. Nämä muutokset toisivat ilmi ne oireet, jotka muodostavat ärtyvän suolen oireyhtymän. Katsotaan mitkä ovat IBS:n kaikkein tavallisimmat kliiniset oireet:

  • Terävä ja tuskallinen suonenveto vatsan alueella. Tämä kipu voi olla kohtalaista tai lievää, ja kestää muutaman tunnin ajan.
  • Jotkut potilaat kärsivät ummetuksesta ja jotkut ripulista.
  • Jatkuvat ilmavaivat.
  • Nopea täyteläisyyden tunne. Potilas tuntee olevansa täysi vain pienen ruoka-annoksen jälkeen.
  • Pahoinvointi, oksentelu ja poltteen tunne rintakehässä.
nainen makaa kipeänä sängyssä

Mikä auttaa ärtyvän suolen oireyhtymään?

Tiedämme, että stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän välillä on suhde. Mutta meillä ei ole tarpeeksi todisteita osoittamaan sitä, aiheuttaako stressi IBS:n vai vahvistaako se vain sitä. On kuitenkin olemassa tiettyjä tekijöitä, joilla on todistettu olevan tekemistä tämän kanssa.

Genetiikalla on tietty rooli tämän oireyhtymän yleisyydellä. Toisin sanoen, jos äitisi kärsii ärtyvän suolen oireyhtymästä, ja sinäkin olet nainen, sinun mahdollisuutesi sairastua tähän oireyhtymään kasvavat. 

Tiedämme myös, että tietynlaisen ruokavalion seuraaminen voi helpottaa tätä oireyhtymää. Eli jos seuraamme lääkärimme ohjeita ja emmekä anna stressin hallita meitä, meidän elämämme laatu paranee. Emme saa myöskään unohtaa, että ärtyvän suolen oireyhtymä voi todellakin rajoittaa ihmisen elämää. Potilaan on jätettävä välistä sosiaalisia aktiviteetteja, ja joskus jättäydyttävä pois jopa töistä. Se on hiljainen kipu, joka ansaitsee suurempaa näkyvyyttä ja herkkyyttä.

stressi ja ärtyvän suolen oireyhtymä: liiku

Ohjeita ärtyvän suolen oireyhtymän helpottamiseksi

On tärkeää olla tietoinen siitä, että suolistomme toimii kuin emotionaalinen ilmapuntari. Kaikella mikä huolestuttaa aivoja on myös vaikutus suolen kalvoihin. Stressi ja ahdistus vaikuttavat suolen tulehduksiin, liikkuvuuteen ja yleiseen terveyteen.

  • On tärkeää yrittää hallita stressiä paremmin. Omien prioriteettien selventäminen. Tarpeidemme muistaminen. Ajan antaminen itsellemme, kunnollinen hengittäminen ja rentoutustekniikoiden käyttäminen.
  • Toinen tekijä, joka parantaa suoliston terveyttä huomattavasti, on fyysinen aktiviteetti. Tässä selkeässä stressin ja ärtyvän suolen oireyhtymän välisen suhteen valossa meidän on aina pidettävä mielessä liikunnan tärkeys. Jokin niinkin yksinkertainen asia kuin kävely voi auttaa suurella tavalla.
  • FODMAP-hiilihydraatteja sisältävän ruoan välttäminen (yksinkertaiset sokerit, maitotuotteet ja vehnätuotteet).
  • Rasvan, kofeiinin ja prosessoidun ruoan vähentäminen.
  • Nesteytys.
  • Hitaasti syöminen. On suositeltavaa syödä viisi pientä annosta päivässä.
  • Probioottien ja prebioottien syöminen.

Ottaen huomioon että tästä oireyhtymästä kärsivien ihmisten määrä on kasvussa, nämä tiedot ovat tärkeitä. Ennen kuin käännymme lääkityksen puoleen, on aina ensiksi parempi suosia terveellisiä vaihtoehtoja. Stressin hallitseminen, lepääminen, terveellisen ruokavalion seuraaminen ja rentoutusharjoitusten tekeminen voivat auttaa meitä tuntemaan olomme paremmaksi joka päivä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.