Psykologia

Psykologia on yksi mielenkiintoisimmista tieteenaloista. Käytöksemme ymmärtäminen, persoonallisuuden ja mielen mysteerit, älykkyyteen vaikuttavien prosessien ymmärtäminen, ihmisen kehitys sekä taito kehittää ihmissuhteita ovat ulottuvuuksia, joihin pääset tutustumaan tässä osiossa.

Enemmän kuin pelkkä leima: ylipaino ja terveys

Ehkä nähdessäsi yllä olevan kuvan tytön (malli Tess Munster, hän painaa 120 kiloa), ajattelit: ”Kyllä, hän on kaunis ja viehättävä, mutta… Hän on lihava.” Tämä on leima, jonka kanssa miljoonat ihmiset elävät päivästä toiseen. Mahdollisesti jopa useammat, kun huomioidaan että ylipainon yleisyys on lisääntynyt entisestään…

Meitä eivät määrittele saavutukset, vaan haasteet

Joskus me sorrumme uskomaan, että elämässä on kyse vain tuloksien saavuttamisesta. Me asetamme itsellemme sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteita lähes päivittäin, ja niitä onkin hyvä olla. Koska loppujen lopuksi, kuinka mukavaa onkaan herätä joka aamu tuntien itsensä motivoituneeksi ja innostuneeksi? Mikään…

Epiktetos ja tuntemisen viisaus

Epiktetos, ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla elänyt stoalainen filosofi Fryygiasta, asetti nykyaikaisen filosofian juuret tällä yksinkertaisella, mutta varsin todella fraasillaan: “Eivät meille tapahtuvat asiat saa meitä kärsimään. Me kärsimme siitä mitä kerromme itsellemme noista asioista.” Epiktetos syntyi vuonna 55jKr Hierapoliksessa, Fryygiassa, ja saapui…

5 voittajien ominaisuutta

Ollaksesi voittaja millään elämän osa-alueella, tarvitset toimivan yhdistelmän luonnollisia lahjoja ja päänsisäisiä taitoja. Molempia kykyjä olisi hyvä kehittää ja hioa säännöllisesti. Me voimme halutessamme kaikki oppia paljonkin voittamisesta tarkastelemalla urheilijoita ja heidän asennettaan. Kaikilla huippu-urheilijoilla on ulkoisesti fyysistä pätevyyttä, mutta heillä…

Sabotoitko itseäsi puolustautumalla?

Puolustautuminen on yksi keino suojella itseään sellaisessa tilanteessa, jossa tuntee olonsa uhatuksi tai pelkää, että joku voisi satuttaa meitä. Kun tunnemme olevamme vaarassa, muutamme käyttäytymistämme vaistomaisesti ja koko kehomme siirtyy eräänlaiseen valmiustilaan. Kehonkielemme viestittää korkeaa jännittyneisyyttä, jäykkyyttä ja halua puolustautua mahdollista uhkaa kohtaan. Nonverbaalinen…

Parhaat keinot selättää kritiikki

Kritiikki on jotain mihin törmäämme päivittäin. Se on hyvin tavanomaista, mutta kuitenkin meidän on erittäin vaikeaa tottua siihen. Arvostelua on aina vaikea hyväksyä ja sulattaa, erityisesti sen tullessa niiltä ihmisiltä joista välitämme. Kritiikki on väistämätöntä Hyväksyntä on ensimmäinen askel. Jos me emme sisäistä,…

Jos lapsellasi on lukihäiriö

Kun vanhempi kuulee ensi kertaa, että lapsella on jokin sairaus tai häiriö, on reaktiona usein järkytys. Eri häiriöihin liittyy erilaisia mielikuvia, ja kun asiasta kuulee ensi kertaa voi mielessä välähdellä ties millaisia ajatuksia ja kauhuskenaarioita. Todellisuudessa monien häiriöiden ja sairauksien…

4 tapaa edistää lasten itsetuntemusta

Apu, jota lapset saavat itseensä tutustumisessa, tunteidensa ymmärtämisessä ja asenteidensa arvioinnissa luo perustan emotionaaliselle terveydelle heidän loppuelämäkseen. Itsetuntemus on avain emotionaaliseen täyttymykseen. Itse asiassa kun me kerran saavutamme tämän taidon, on meillä aina käytössämme strategia tunteiden käsittelyä varten. “Kaikesta mahdollisesta tiedosta on…

Lannistumattomat, vahvat persoonat

Joukossamme on niitä, jotka kaikista kokemistaan takaiskuista ja kärsimyksistään huolimatta kykenevät pysymään vahvoina, pitämään päänsä pinnalla ja taistelemaan vastaan; heillä sanotaan olevan lannistumaton luonne. On kuin he olisivat immuuneja elämän eteen heittämiä epäonnisia sattumuksia vastaan. Olipa kerran maanviljelijä, joka omisti pienen…

Tämä video muuttaa ymmärryksesi aivotoiminnasta

Me kaikki koemme joskus hetkiä, jolloin opimme yllättäviä tosiasioita. Teemme silloin havainnon, joka ravistelee meitä syvästi ja aiheuttaa elämässämme aivan kuin jakaantumisen elämään ennen ja jälkeen tuon hetken. Uuden tiedon vastaanottaminen saa meidät kasvamaan. Yksi näistä hetkistä minulle oli se,…

Miksi meillä on tapana keksiä oikeutus valinnoillemme?

Me oikeutamme valintojamme esimerkiksi kun keskustellessamme jonkun kanssa käytämme suurimman osan ajastamme tarjoten syitä tai selityksiä sille, miksi teemme tai emme tee asioita, ihan kuin toiminnallamme olisi jokin korkeampi oikeutus kuin oma vapaa tahtomme. Noiden syiden ja selitysten on tarkoitus selventää…

Onko sinulla riippuvuus rakkauteen?

Ihminen kehittää riippuvuuden suojellakseen itseään kipeiltä ja sietämättömiltä tunteilta (ahdistus, erilaiset kompleksit, epävarmuus jne.). Näin tehdessään ihminen välttää joutumasta kosketuksiin kärsimyksensä ja kipunsa kanssa ja hän käyttää addiktiota pakotienään. Riippuvuudet tuovat aina mukanaan haitallisia seurauksia, varsinkin sen alkuvaiheessa, vaikkakin nämä seuraamukset monesti siinä vaiheessa sivuutetaan. Kun…

Näin kasvatat emotionaalisesti terveitä lapsia

Lasten kasvattamiseen liittyy monta eri tahoa ja usein ohjaamme lapsia kommunikoimalla, näyttämällä esimerkkiä ja opettamalla lapsille, mikä elämässä on tärkeää. Lapset ottavat mallia vanhemmistaan ja vanhemmat välittävät lapsilleen arvonsa, ideansa, odotuksensa, tapansa, elämäntyylinsä ja elämänkatsomuksensa. Jokainen vanhempi tahtoo parasta lapsilleen…

Joskus nauru on vakava asia

Pysähdy miettimään, kuinka monta kertaa päivässä joku tai jokin saa sinut hymyilemään. Mieti sitten, milloin viimeksi nauroit kunnolla, vedet silmissä ja maha kipeänä. Lapset nauravat noin 400 kertaa päivässä. Aikuiset puolestaan nauravat huomattavasti vähemmän: 15 tai 20 kertaa päivässä. Milloin…

Hikikomori: näkymättömät ihmiset

Saito on 20-vuotias, keskiluokkainen nuorukainen, joka on viettänyt vuosikausia lukittautuneena omaan huoneeseensa. Saito viettää päivänsä nukkuen ja yöt hän valvoo telkkaria katsellen ja videopelejä pelaten. Hänen ystävänsä ovat virtuaalisia ja löytyvät internetistä. Saito ei anna kenenkään tulla huoneeseensa. Saiton äiti jättää…

Emotionaalinen riippuvuus – 5 haittavaikutusta

Yksi haitallisimmista ja itsetuhoisimmista emotionaalisista piirteistä on riippuvuus toisesta henkilöstä. Emotionaalinen riippuvuus tarkoittaa sitä, että henkilö tulee jostakin läheisestä ihmisestä sairaalloisen riippuvaiseksi. Kyseessä voi olla kumppani, ystävä tai perheenjäsen. “Haavat, joita ei näe, ovat kaikkein syvimpiä” -William Shakespeare- Kun olemme…

Omien demonien ja varjojen kohtaaminen

Sielun pimeään puoleen voi viitata monella eri tavalla: sisäiset demonit, sielun pimeä yö, taistelu paholaisen kanssa, alter ego, suuri varjo jne. Mielen varjopuoleen voi viitata symbolisesti myös suurena säkkinä, jota raahamme ympäriinsä. Tämä näkymätön säkki on mukanamme läpi elämän lapsuudesta…

Mitä on kinesteettinen älykkyys?

Kulttuurimme tekee usein pesäeron kehon ja mielen välille, vaikka todellisuudessa ne toimivat yhdessä jatkuvasti. Kinesteettinen älykkyys liittyy oman ruumiin poikkeukselliseen hallitsemiseen. Tällaisella henkilöllä on todennäköisesti korkea reaktiokyky, hän on taitava käsistään sekä oppii osallistumalla oppimisprosessiin. Kinesteettisesti älykkäät henkilöt saavuttavat tavoitteensa helposti…