Piaget ja hänen teoriansa oppimisesta

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Fátima Servián Franco.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Jean Piaget on yksi niistä nimistä jotka kirjoitetaan aina psykologian alalla kultaisin kirjaimin. Hänen teoriansa lapsuuden kognitiivisesta oppimisesta on saanut meidät pitämään häntä modernin pedagogiikan isänä. Hän oivalsi, että logiikan periaatteet alkoivat muodostua meissä ennen itse kielen kehittymistä. Nämä periaatteet tulevat sensorisesta ja motorisesta toiminnasta sekä vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, etenkin sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä. Tarkastelkaamme seuraavaksi yhteyttä Piaget’n töiden ja oppimisen välillä.

Psyykkinen kehittyminen, joka alkaa syntymästä ja päättyy aikuisuuteen, on verrattavissa orgaaniseen kasvuun. Se on jatkuvaa kehittymistä kohti tasapainon tilaa. Meidän ruumiimme kehittyvät suhteellisen vakaalle tasolle, ja sille on tunnusomaista kasvun loppu ja elinten kypsyys. Samalla tavalla me voimme ajatella, että meidän henkinen elämämmekin kehittyy kohti viimeisen tasapainon tilaa, jonka me saavutamme aikuisuudessa.

Piaget ja oppiminen

Piaget’n teoriat oppimisen psykologiasta perustuvat henkiseen kehittymiseen, kieleen, leikkiin sekä ymmärryskykyyn. Siksi opettajan tai kouluttajan ensimmäinen tehtävä on saada aikaan kiinnostusta. Tämä mielenkiinto on työkalu jolla he voivat ymmärtää oppilasta ja olla hänen kanssaan vuorovaikutuksessa.

Tämän tutkimuksen suorittaminen kesti melkein 40 vuotta. Tämä teoria ei pelkästään pyri tuntemaan lasta paremmin ja kehittämään pedagogisia tai koulutuksellisia metodeja, mutta myöskin arvostamaan lapsia ihmisinä.

Piaget’n pääidea on, että olisi olennaista ymmärtää lapsen henkisten mekanismien muodostuminen heidän saavuttaakseen luonteensa ja toimintonsa aikuisessa elämässä. Hänen pedagoginen spekulointinsa perustui psykologiaan, logiikkaan ja biologiaan. Tämä heijastuu siinä miten hän määrittelee ajattelemisen, ja kuinka se on genetiikan ehdollistama ja sosiaalisen kulttuurillisten ärsykkeiden rakentama.

Ihminen vastaanottaa tietoa aktiivisella tavalla, huolimatta siitä kuinka passiiviselta ja tiedostamattomalta prosessilta se saattaa vaikuttaa.

Sopeutumisen oppiminen

Piaget’n oppimisen teorian mukaan oppiminen on prosessi, joka käy järkeen vain muutoksen tilanteissa. Täten oppiminen on osittain tietoa siitä, kuinka sopeutua näihin tilanteisiin. Tämä teoria selittää sopeutumisen dynamiikat assimilaation ja mukautuvuuden prosessien välityksellä.

Assimilaatio viittaa tapaan, jolla me vastaanotamme ympäristömme ärsykkeitä yhteiskunnan tasolla. Mukautuvuus sen sijaan viittaa nykyisen yhteiskuntamme muokkaamiseen vastauksena ympäristön vaatimuksiin. Assimilaation ja mukautuvuuden avulla me uudelleenjärjestämme henkisesti meidän oppimistamme kehityksen avulla. Tätä varten on olemassa termi, kognitiivinen uudelleenjärjestely. 

Assimilaatio ja mukautuvuus

Tämä mukautuvuus, tai säätö, on prosessi jolla henkilö muokkaa suunnitelmiaan ja kognitiivisia rakenteitaan, sisällytääkseen uusia objekteja rakenteeseen. Tämä voidaan saavuttaa luomalla uusi suunnitelma, tai sitten muokkaamalla jo olemassa olevaa suunnitelmaa niin, että uusi ärsyke ja siihen liittyvät käytökset voidaan yhtenäistää.

Assimilaatio ja mukautuvuus ovat kaksi rinnakkaista ja jatkuvaa prosessia kognitiivisessa kehityksessä. Piaget’n mukaan assimilaatio ja mukautuvuus ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa tasapainoprosessissa. Tätä voidaan pitää korkeamman tason säätelyprosessina, joka ohjaa assimilaation ja mukautuvuuden välistä suhdetta.

John Lennon sanoi aikoinaan, että elämä tapahtuu silloin kun me teemme muita suunnitelmia, ja usein asia vaikuttaakin olevan näin. Ihmiset tarvitsevat tiettyä turvaa elääkseen rauhassa, ja siksi me luomme illuusion pysyvyydestä. Me kuvittelemme kaiken olevan muuttumatonta, mutta todellisuudessa asiahan ei ole näin. Kaikki asiat ovat jatkuvassa muutoksessa, mukaanlukien me itse. Mutta usein me emme ole tietoisia tästä, kunnes vasta silloin kun muutos on niin ilmiselvä, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kohdata se.

Me olemme sosiaalisia kielen avulla

Varhaisen lapsuuden aikana me todistamme muutoksen älykkyydessämme. Koska se on yksinkertaisesti motoriikkapohjaista tai käytännöllistä, se voi muuttua oikeiksi ajatuksiksi kielten kaksoisvaikutuksen tai sosiaalistumisen myötä.

Kieli vaikuttaa siihen sallien henkilön selittää tekojaan. Se helpottaa menneisyyden rakentamista, se auttaa tiettyjen hetkien ja tilanteiden muistamisessa, jotka ovat auttaneet meitä aikaisempien käytösten ohjaamisessa.

Se sallii meidän ennakoida tulevaisuuden toimia jotka eivät ole vielä tapahtuneet, vaihtaen ne sanoihin ja ehkäpä koskaan suorittamatta niitä. Tämä on meidän ajatustemme lähtökohta kognitiivisena prosessina ja se on myöskin Piaget’n oman ajattelun lähtökohta. (Piaget 1991.)

Itse kieli yhdistää käsitteitä jotka kuuluvat kaikille ja jotka vahvistavat yksilön ajattelua laajan kollektiivisen ajattelujärjestelmän myötä. Lapsi on saavuttanut tämän jälkimmäisen kehityksen vaiheen kun hän voi viimeinkin ilmaista itseään tällä tavalla. Tässä mielessä, ja myöskin yleisellä tasolla, sama asia tapahtuu sekä ajatuksilla että käyttäytymisellä.

Sen sijaan että lapsi mukautuisi uusiin löytämiinsä todellisuuksiin ja että hän rakentaisi niiden pohjalta vaiheittain, hänen olisi edettävä paljon hitaammalla tahdilla. Hänen on integroitava tämä tieto luonteeseensa ja suorituskykyynsä. Tämä itsekeskeinen assimilaatio on luonteenomaista lapsen ajattelun alulle sekä hänen integraatioonsa yhteiskuntaan.

Käyttäytyminen kehityksen moottorina

Vuonna 1976 Jean Piaget julkaisi pienen kirjan nimeltä Behavior, The Engine of Evolution, (”Käyttäytyminen, kehityksen moottori”). Tässä teoksessa hän esittää näkökulmansa kuinka meidän käyttäytymisemme toimii kehityksellisen muutoksen määrittelevänä tekijänä. Hän väittää että se ei ole pelkästään sen tuote, joka olisi ollut näiden mekanismien tulos riippumatta näiden organismien toiminnasta.

Piaget argumentoi lähinnä uusdarwinistisilla mielipiteillä. Hän uskoi, ettei biologinen evoluutio tapahdu pelkästään luonnonvalinnalla, joka on yksinomaan satunnaisen geneettisen vaihtelun tuote erilaisella selviytymistasolla ja lisääntymisen mukautuvilla eduilla.

Tämän perspektiivin mukaan se olisi itsenäinen prosessi joka eroaa organismin käytöksestä. Tämä voidaan selittää vain seurauksilla, joko suotuisilla tai epäsuotuisilla, täysin satunnaisista mutaatioista aiheutuneista fenotyyppisistä muutoksista ja niiden siirtymisestä sukupolvelta toiselle.

Piaget’n silmissä käyttäytyminen muodostaa organismin maailmanlaajuisen dynamiikan ilmentäjänä avoimena järjestelmänä jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Se olisi myös kehityksellisen muutoksen tekijä.

Yrittäessään selittää näitä mekanismeja, joilla käyttäytyminen täyttäisi tämän toiminnon, hän lähtee liikkeelle epigenetiikan käsitteestä sekä hänen omasta sopeutumismallistaan assimilaation ja mukautuvuuden suhteen. Epigenetiikka on genotyyppien ja ympäristön välistä keskinäistä vuorovaikutusta kokemuksiin perustuvien fenotyyppien rakentamiseksi.

Piaget argumentoi, että kaikki käyttäytyminen sisältää sisäisten tekijöiden olennaista väliintuloa. Hän huomauttaa myös, että kaikkien eläinten ja ihmisten käyttäytyminen edellyttää mukautumista ympäristön olosuhteisiin. Tämä on lisäystä kognitiiviseen assimilaatioon, jonka me ymmärrämme integraationa edelliseen käyttäytymisrakennelmaan.

Piaget’n vaikutukset nykyiseen koulutukseen

Pidämme Piaget’n osallistumista koulutukseen erittäin tärkeänä koulutuksen teorian laatimisessa. Piaget on geneettisen psykologian perustaja. Tämä on vaikuttanut merkittävästi sen ympärille syntyneeseen teoriaan ja koulutuksellisiin käytäntöihin. Ajan myötä tämä eroaa luonnollisista muutoksista, jotka ovat johtaneet erilaisiin muotoiluihin.

Piaget’n panostus ovat johtaneet monien tärkeiden artikkeleiden kehittämiseen. Hänen työnsä keskittyy hänen löytöihinsä ihmisen ajattelusta biologisesta, psykologisesta ja loogisesta perspektiivistä. Meidän on tässä vaiheessa selvennettävä, että termiä “geneettinen psykologia” ei ajatella pelkästään biologisessa tai fysiologisessa yhteydessä, sillä se ei viittaa ihmisen geeneihin. Siihen viitataan “geneettisenä”, sillä hän kehitti hänen työnsä ihmismielen syntyyn tai alkuperään liittyen.

Yksi Piaget’n suurimmista vaikutuksista nykypäivän koulutukseen on se, että hän jätti hyvät perusteet opetustavoitteille. Tavoitteena on, että lapsen koulutuksen ensimmäisinä vuosina lapsen tulisi saavuttaa hyvä kognitiivinen kehitys. Tämän pitäisi olla ensimmäinen huomiomme keskipiste lapsen oppimiseen suhteen. Tämä on ehdottoman tärkeää ja se täydentää sitä, mitä perhe on lapselle opettanut kotona. Nämä säännöt ja määräykset mahdollistavat lapsen sopeutumisen kouluympäristöön.

Seuraava koulutuksen tavoite

On eräs toinen vaikutus Piaget’lta, jota voimme nähdä eräissä nykypäivän kouluissa. Hän tukee sitä ajatusta, että teoreettinen opetus jonka lapsi saa luokassa ei ole itsessään tarpeeksi vastaanottaakseen kaiken mitä hänen on tiedettävä kyseisestä aiheesta. Oppimiseen liittyy muitakin pedagogisia menetelmiä, kuten tiedon soveltamista, kokeiluja ja esitelmiä.

Koulutuksen päätavoitteena on luoda ihmisiä jotka kykenevät olemaan innovatiivisia, eikä pelkästään toistamaan sitä mitä muut sukupolvet ovat edellä tehneet. Tämä tuottaa ihmisiä jotka ovat luojia, keksijöitä ja löytäjiä. Koulutuksen toinen tavoite on kouluttaa mieli kriittiseksi, tarkistaa vastaanotettu tieto ja olemaan välttämättä hyväksymästä kaikkea mitä heille opetetaan. (Piaget, 1985.)

Piaget’n teoriat sallivat opettajien nähdä kuinka heidän oppilaidensa mielet kehittyvät. Piaget’n teorian keskeinen ajatus on, että tieto ei ole kopio todellisuudesta, vaan sen olisi oltava henkilön ja hänen ympäristönsä välisen vuorovaikutuksen tuote. Täten tämä tieto on siis aina yksilöllinen ja erotettava muista olemassa olevista tiedoista.

Kirjallisuutta:

Piaget, J. (1987). The moral judgment of the child. Ediciones Martínez Roca.

Piaget, J. (1981). The theory of Piaget. Childhood and Learning, 4 (sup2), 13-54.

Piaget, J. (1985). Building up reality in a childthe child.

Piaget, J. (1969). Psychology and pedagogy. Barcelona: Ariel.

Piaget, J. (1991). Six studies of psychology.

Piaget, J., & Inhelder, B. (1997). Lapsen psykologia