Onni on pienet asiat

Onni on pienet asiat

Viimeisin päivitys: 17 huhtikuuta, 2016

Monesti meille tuputetaan eri tahoilta uskomusta, että “onnellisuus” piilee omistamisessa, kuin onni olisi jotain jonka voi hankkia ja sitten pitää pysyvästi hallussaan. Tarkemmin tarkasteltuna tämä uskomus ei kuitenkaan ole järin kannatteleva, vaan se jättää ihmisen helposti potemaan käsittämätöntä sisäistä tyhjyyttä.

Vaikka niistä saattaakin saada ohikiitävää tyydytyksen tunnetta, niin pidemmän päälle ihmiselle ei riitä jahdata onneaan haalimalla vaatteita, taloja, autoja jne…

Me emme toki voi kieltää, että ihmiset tarvitsevat tavaroita ja materiaa elääkseen. Ansiotyö, jonka kautta voimme tienata, on osa niitä alkeellisia ja tarpeellisia askeleita, joita otamme kohti onnea. Mutta vaikka tarvitsemmekin tiettyä materiaa, niin ei se kata kaikkia meidän monimuotoisia inhimillisiä tarpeitamme.

Meillä on ihmisinä pyrkimyksiä ja perustarpeita, kuten rakkaus, itsemme parantaminen, henkilökohtainen tyytyväisyys, päivittäinen hyvinvointi, rauha, henkinen tasapaino, unelmien saavuttaminen, hyväksytyksi tulemisen tunne, ja niin edelleen. Näitä näkymättömiä ulottuvuuksia ei aina kata hyvältä näyttävä tiliote.

Kuten kuuluisa sanonta kuuluu, ei onnellisuus ole määränpää, vaan pikemmin se matka  jolla olemme joka päivä.

Oletko tästä samaa mieltä?

Onnellisuus piilee pienissä asioissa

Sinäkin varmaan tunnet useamman kuin yhden ihmisen joka puhuu sinulle päivittäin heidän projekteistaan lopullisina päämäärinä todellisen onnen tavoittamisessa.

“Kunhan minä vaan saan ylennyksen, niin pystyn ostamaan itselleni haluamani talon ja sitten olen onnellinen.” “Kun minä löydän sen oikean kumppanin, niin pystyn olemaan todella aidosti onnellinen.” “Minä tarvitsen tämän lomamatkan, jotta voin olla onnellinen.” 

Jos ihminen aina mieltää onnensa asustavan jossain hamaassa tulevaisuudessa, niin hän ei pysty koskaan elämään tässä hetkessä. Ja miten onnellisuutta ylipäätään pystyy suunnittelemaan? 

Tämä ajatus itsessään on varsinainen emämoka; onnellisuus ei toimi järin hyvin päämääränä. On suositeltavaa olla tietoinen seuraavista asioista ja pitää ne tuoreena mielessä:

  • Tärkein asia on “tässä ja nyt.” Se nykyhetki jossa elät, on se joka määrittelee sinut. Se on se polku jolla olet juuri nyt ja sinä ansaitset astella sitä seuranasi onni, tasapaino ja rauha.
  • Tulevaisuutta ei vieläkään ole olemassa. Sinä voit asettaa henkilökohtaisia ja ammatillisia tavoitteita tulevaisuudelle, jotka motivoivat sinua joka päivä, mutta samalla kun teet töitä niiden saavuttamisen eteen, niin tee parhaasi sen suhteen että elät tänään onnellisena. Jokainen päivä, jokainen askel jonka otat näitä tavoitteita kohti, on sen arvoinen jos olet tehnyt osasi iloisesti ja halukkaasti.
  • Onnellisuus ei ole jotain johon vain sattumalta kompastutaan. Eikä se ole myöskään jotain ohikiitävää ja hetkellistä. Onni on tehty ja se löytyy niistä pienistä asioista, jotka helposti vaikuttavat merkityksettömiltä.

Pysäytä hetkeksi sinun eteenpäin vahvasti vievä momenttisi, se jonka katse on tiukasti kiinni tulevaisuudessa, ja tarkkaile mitä ympärilläsi on:

Sinulla on perhe ja ystäviä, jotka saavat sinut nauramaan. Sinulla on joku, joka pitää sinun kättäsi ja tukee sinua. Sinä kuulet lastesi nauravan joka päivä. Sinä olet terve. Ehkä sinulla on lemmikkejä, jotka ovat seuranasi kaikkialla ja tarjoavat sinulle pyyteetöntä rakkautta. Sinulla on yksityisiä hetkiä jolloin voit unelmoida vapaasti. Sinä tunnet auringon ja haistat puut. Sinä heräät aamulla täynnä intoa ja nautit hyvän kirjan lukemisesta tai hyvän elokuvan katsomisesta. Sinä tunnet olosi vapaaksi kun kävelet, kun juokset sateen läpi… Kaikki tämä, vaikka et ehkä usko sitä, on myös onnea.

Meidän pitää tehdä tämä selväksi: onnellisuuteen ei ole olemassakaan minkäänlaista taikareseptiä. Meidän pitää lisäksi olla tietoisia siitä, että onni ei aina ole pysyvää. Siinä on mutkia, äkkipudotuksia, sekä niin suuria kuin pieniäkin mustia aukkoja, jotka joskus vetävät meidät täysin maihin ja saavat tuntemaan olomme mitättömäksi.

Yhtä ainutta elämää ei eletä ilman kärsimystä ja mikään lääke ei ole yhtä tehokas kuin kärsimys meille sen osoittamisessa mitä onnellisuus todella on. Joskus se mitä meidän pitäisi eniten arvostaa on rauhallinen, seesteinen tyyneys, jonka täyttäminä ja ympäröiminä meidän pitäisi tuntea olomme hyväksi itsemme ja sen suhteen kuka olemme.

Yksinkertainen onnellisuus on kaikkein palkitsevinta, mutta tätä eivät kaikki tiedä tai pysty ymmärtämään.

Joskus joku pyrkii ainoastaan haalimaan tavaroita, saamaan tavaroita ja jopa “keräilemään” ihmisiä… Mutta kuitenkin heidän sydämensä pysyvät tyhjinä. Sillä ei ole merkitystä kuinka paljon vaivaa se vaatii, vaan heidän onnensa on aina lyhytikäistä koska he ovat kykenemättömiä ymmärtämään todellista salaisuutta tämän elämän suhteen: Rauhassa eläminen, pienten asioiden arvostaminen, olonsa hyväksi kokeminen itsensä suhteen, ja sen oppiminen miten olla nöyrä ja onnellinen kaikesta siitä mikä meitä ympäröi. 

Ja nyt, kerro meille mitä onni ja onnellisuus merkitsee sinulle ?


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.