Nuori 90-vuotiaana tai vanha 18-vuotiaana

Nuori 90-vuotiaana tai vanha 18-vuotiaana

Viimeisin päivitys: 29 maaliskuuta, 2017

92-vuotias Harriette Thompson oli vuonna 2015 vanhin maratonin juossut nainen. Hän juoksi Rock’n Roll maratonin San Diegossa vähän yli seitsemässä tunnissa ja kahdessakymmenessä minuutissa. Harriet on täydellinen esimerkki siitä, miten olla ja tuntea olevansa nuori iästä, ajan kulumisesta, ja elämän kasvoihin ja sieluun jättämistä rypyistä huolimatta.

Korkea ikä yhdistetään yleensä kuolemaan, terveysongelmiin, muistinmenetykseen, yksinäisyyteen ja ylipäänsä heikentyneeseen vartaloon. Mutta vanhetakseen hyvin, on erittäin tärkeää päästä eroon negatiivisista ajatuksista ja nauttia täysillä elämän joka vaiheesta. Onneksi eliniänodote on noussut yli kahdellakymmenellä vuodella viimeisen parinsadan vuoden aikana; 1800-luvun alussa eliniänodote oli 45-50 ikävuoden pyörteillä.

Vuonna 2013 Cell-lehti julkaisi espanjalaisten tutkijoiden tutkimuksenjoka analysoi ikääntymisen avaimia. Yksi suurimmista tuloksista tässä tutkimuksessa oli, että pitää ymmärtää ja kamppailla ikääntymistä vastaan, sekä myös taistella syöpää vastaan. On näet niin, että ikääntyminen kumuloi vaurioita DNA:han koko elämän ajan ja tämä prosessi aiheuttaa syöpää, diabetesta, sydänongelmia ja kaikenlaisia muita sairauksia, kuten Alzheimerin tautia.

Olonsa nuoreksi tunteminen on asenne

Nuoruus on kiinni asenteesta elämää kohtaan. Ikääntyminen on jotain, mitä me emme pysty välttämään. Ainut mitä me voimme tehdä on vähentää joitakin vaikutuksia joita sillä on meidän vartaloomme. Kuntoilu, terveellinen ruokavalio, suotuisat ympäristöolosuhteet, sekä huumeiden, tupakan ja kohtuuttoman alkoholin käytön välttäminen ovat joitakin osatekijöitä, joilla voi hidastaa vanhenemista.

Mutta lisäksi jos pidämme yllä nuoren ihmisen asenteen, voimme me nauttia oppimisprosessista, joka liittyy myös ikääntymiseen. Tunteaksesi olosi nuoreksi, suosittelemme seuraavia toimintatapoja:

Toteuta unelmiasi

Me huomaamme tullessamme vanhemmiksi, että meillä on unelmia joita emme ole saavuttaneet, koska meillä on ollut pulaa ajasta tai koska me uskoimme unelmiemme olevan mahdottomia. Mutta vaikka olisit vanhentunut, ei se tarkoita sitä että sinun pitäisi kiinnittää huomiota sanontaan “olet jo liian vanha…”

Se ei tarkoita myöskään, että meidän pitäisi käyttäytyä kuin teini-ikäiset, vaan ennemminkin että meidän ei pitäisi luopua niistä asioista joita haluamme, koska me olemme nyt vanhempia: opiskeleminen, matkustaminen, urheileminen, uusiin ihmisiin tutustuminen jne. Meidän kykymme ovat useimmissa tapauksissa paljon laajempia, kuin mitä me ajattelemme. 

Ikääntyminen ja hauskanpito

Päivitä itsesi

Muoti, teknologia ja yhteiskunta ylipäänsä muuttuvat jatkuvasti, joten on erittäin hyvä sopeutua muutoksiin ja oppia uusia asioita pysyäksesi nuorena ja ylläpitääksesi aktiivista mieltä, joka on jatkuvasti liikkeessä.

Suojele aikaasi ja paikkaasi

Kun me vanhenemme meillä on tapana keskittyä enemmän muihin kuin itseemme. On tärkeää löytää tilajossa voimme tehdä mitä me haluamme, huolehtia itsestämme ja kunnioittaa aikaa jonka pyhitämme näille aktiviteeteille. On tärkeää löytää tasapaino sen ajan kanssa jonka pyhitämme muille ja omaan itseemme käyttämämme ajan välillä.

Hymyile ja naura aina kun voit

Nauraminen on jotain, mikä saa sinut tuntemaan itsesi paljon nuoremmaksi. Itselleen nauraminen, niille hauskoille tapahtumille joita on sattunut päivän aikana, päivittäisten asioiden tarkastelu huumorilla. Voit myös osallistua nauruterapiaan, missä sinulla tulee olemaan hauskaa ja sen lisäksi tapaat uusia ihmisiä.

Vanhuus 18 vuoden iässä

On olemassa myös ihmisiä, jotka ovat eläneet todella vaikeissa olosuhteissa tai vain tuntevat olevansa vanhoja, kun he ovat todellisuudessa vielä hyvin nuoria. Ihmisiä, jotka eivät sopeudu elämän muutoksiin, jotka pysyvät lukittautuneina kotiinsa, jotka eivät sosialisoi kenenkään kanssa, ihmisiä jotka ovat vanhoja olematta vanhoja. Mutta kuka luo tällaiset olosuhteet?

Surullinen nainen

Ihmiset, jotka tuntevat olevansa vanhoja, ovat yleensä hylänneet unelmansa. Joko elämän tuomista tilanteista tai valinnoista johtuen, mutta he eivät joka tapauksessa näe edessään pitkää tietä. Kun ihmisellä ei enää ole unelmia ja hän lopettaa niiden tavoittelun, aiheuttaa se ikääntymistä. Meidän tulee siis nauttia nykyhetkestä.

Lisäksi, näillä ihmisillä on yleensä myös heikko itsetunto, he eivät rakasta itseään, eivät arvosta itseään ja tämä saa heidät sulkeutumaan omien ajatustensa sisään eivätkä he tule ulos, koska he pelkäävät. Itsetunnon vahvistaminen lopulta edistää avautumista ja henkilö alkaa olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja muiden kanssa. Tämä ei ole kiinni siitä, onko ryppyjä vai ei, vaan elämälle hymyilemisestä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.