Niksejä motivaation löytämiseksi

Niksejä motivaation löytämiseksi

Viimeisin päivitys: 26 lokakuuta, 2017

Oletko yksi niistä ihmisistä, jotka luovuttavat helposti, koska ajattelevat kaiken toivon menneen? Motivaation löytäminen tuollaisina aikoina voi tuntua liian haastavalta. Norman Vincent Peale on sanonut, että “on aina liian varhaista luovuttaa.” Karkoittaaksemme lannistuksen meille on hyväksi sisäistää myös Winston Churchillin vahvistava toteamus: “”Älä koskaan, koskaan, koskaan luovuta!”

Vaikka joskus näyttäisikin, että olet epäonnistunut kaikessa, silti jossain aina loistaa toivon säde. Vaikka sinulla ei aina olisikaan motivaatiota, sinulle on silti olemassa monia mahdollisuuksia hyödynnettäviksi. Saattaa vain olla, että et näe niitä juuri sillä hetkellä.

Tutustuessasi joidenkin hyvin menestyneiden ihmisten elämäntarinaan, voit havaita, etteivät ne aina kerro luonnollisista lahjoista, joiden ansiosta nämä yksilöt saivat maistaa menestystä heti ensimmäisellä yrittämällä. Steve Jobs kärsi epäonnistumisesta ja joutui torjutuksi. Abraham Lincoln hävisi useat vaalit ennen kuin tuli valituksi presidentiksi. Henry Ford tuskin vaikutti muulta kuin suurelta unelmoijalta kuvitellessaan kulkuneuvoja, jotka kiertelivät ympäriinsä teitä pitkin. Vera Rubin ei voinut opiskella Harvardin yliopistossa, koska hän oli nainen. Hänestä tuli kuitenkin yksi maailman tunnetuimmista astronomeista.

“Täytyy olla hyvä häviäjä oppiakseen voittamaan.”

-Carl Sandburg-

Voisimme nimetä kymmenittäin muita esimerkkejä ihmisistä, jotka eivät koskaan luovuttaneet. Vaikka he olisivatkin ajoittain kärsineet motivaation puutteesta, he löysivät sisäisen voiman, jonka avulla he jatkoivat eteenpäin. Haluaisimme nyt käydä läpi joitakin niksejä, joista voi olla hyötyä sekä henkilökohtaisessa että ammatillisessa elämässäsi.

Motivaation löytäminen

Olet luultavasti törmännyt ihmisiin, jotka ovat halunneet motivoida sinua. Läheisesi haluavat nähdä sinut onnellisena ja toimivan sen mukaan. Johtajasi haluaa sinun koko potentiaalisi tulevan käyttöön ja tekevän sinusta entistä tehokkaamman työntekijän.

The Keys to Self-Motivation (Avaimet itsensä motivoimiseen), elämäntapavalmentaja ja filosofi Pablo Maellan teos, on erityisen hyödyllinen tässä suhteessa. Mitä tehdä, kun kaikki näyttää menetetyltä? Voimmeko löytää voiman jatkaa eteenpäin?

Auringonnousu ja uusi motivaatio

Maella tarjoaa joitakin niksejä, jotka kannattaa pitää mielessä. Motivaation löytäminen on yhteydessä positiiviseen asenteeseen. Mikäli pystyt säilyttämään objektiivisen ja positiivisen näkökulman, käännät itsesi jälleen oikeaan suuntaan. Näin tehdäksesi…

1. On tärkeää hyväksyä todellisuus

Realismi on olennaista motivaation löytämisen kannalta. Jos odotat liikoja toisilta, todennäköisesti tulet pettymään. Olemalla realistinen ja objektiivinen, sekä mukautumalla olosuhteisiin tilanteen vaatimalla tavalla, vältyt motivaation menetykseltä.

2. On tärkeää valittaa vähemmän

Joskus huomaamme turhautuvamme meitä ympäröivään maailmaan. Valitamme aivan kaikesta. Tunnemme itsemme epätoivoisiksi ja epäonnisiksi. Päädymme näin tunteidemme vietäviksi sekä unohdamme oman arvomme ja kykymme. Muutumme passiivisiksi.

Loogisesti ajatellen, tämä on suunnaton virhe. Se ei ratkaise yhtään mitään. Itse asiassa se vain pahentaa asioita. Mitä jos tekisimmekin realistisen toimintasuunnitelman ja ottaisimme välittömästi ohjat jälleen omiin käsiimme sen sijaan, että antaisimme lannistuksen vallata meidät?

On täysin normaalia lannistua joskus. Siitäkin huolimatta, että se ajoittain voi vaatia sinulta suurta ponnistelua, sinun ei tulisi päästää irti positiivisesta asenteestasi. Tässä suhteessa luonto on suurenmoinen opettaja, koska jokaisen myrskyn jälkeen tulee tyven. On myös parasta pitää kiinni hyvästä tuulesta, vaikka se olisikin vaikeaa ja monimutkaista. Se, miten toimit kohdatessasi vaikeuksia, antaa osoituksen lopullisesta tuloksesta.

3. On tärkeää välttää sekoittamasta positiivisuutta naiiviuteen

Edelliseen kohtaan viitaten, on tärkeää tehdä selväksi ero positiivisuuden ja naiiviuden välillä.  Sinun täytyy aina olla realistinen objektiivisuuttasi menettämättä. Siihen päästäksesi sinun on pidettävä tavoitteesi mahdollisuuksien rajoissa. Muutoin hyvä mielesi ja motivaatiosi pääsee katoamaan.

4. On tärkeää löytää tarkoitus sille, mitä teet

Ajatteletko, että sillä mitä teet, ei ole merkitystä? Jos tämä on totta kohdallasi, on vaikea nousta vuoteesta aamuisin. Mikäli kuitenkin jokainen ottamasi askel on tarkoituksenmukainen, on helppo löytää merkitys kaikelle, mitä teet. Älä unohda, että jokaisella tehtävällä, jonka suoritat, riippumatta siitä kuinka merkityksettömältä se saattaakin vaikuttaa, on suurempi tarkoitus.

likaiset jalat

5. On tärkeää olla koskaan passivoitumatta

Salliessasi itsesi passivoitua sinusta tulee ainoastaan oman elämäsi sivustaseuraaja. Sinun täytyy olla aktiivinen. Sinun täytyy ottaa elämäsi ohjat käsiisi ja olla elämäsi päähenkilö joka näytöksessä. Älä anna toisten tehdä päätöksiä puolestasi.

6. On tärkeää pysyä lujana

Motivaation löytäminen, sekä toiveikkuuden, aktiivisuuden ja positiivisuuden säilyttäminen edellyttää sinua pysymään lujana. Älä luovuta ensimmäisen vaikeuden ilmaantuessa. Kaiva esiin ne työkalut, jotka auttavat sinua menemään eteenpäin. Mikäli yksi niistä pettää, kaiva esiin seuraava. Mikäli näet voimiesi hiipuvan, katso syvemmälle itseesi löytääksesi jälleen kyvyn ponnistaa korkeammalle. Ota vastuu ja pysy johdonmukaisena. Älä anna minkään tai kenenkään pidätellä sinua. Pidä kiinni tavoitteistasi.

“Onni suosii rohkeaa.”

-Virgil-

Joskus näyttää siltä kuin kaikki olisi menetetty. Tuuli puhaltaa korttitalosi kumoon. Vaikka motivaatiosi alkaisikin rakoilla, sinulla on silti kymmenittäin työkaluja ulottuvillasi, jotka voivat auttaa sinua rakentamaan kaiken uudelleen. Niiden käyttöönottaminen on merkki älykkyydestä, päättäväisyydestä ja sinnikkyydestä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.