Mistä tahdonvoima kumpuaa?

Filosofit, etenkin Aristoteles, ovat perinteisesti sanoneet sen kumpuavan metafysiikasta. Kyseessä on kuitenkin myös läntisiä uskontoja koskettava aihe, sillä monesti tahdonvoima nähdään kaikkein korkeimpana hyveenä.

Tahdonvoima määritellään kykynä kohdistaa ja kontrolloida omia tekojaan.

Metafysiikan ja joidenkin uskontojen mukaan tällainen vahva voima kumpuaa ainoastaan jokaisen henkilön omasta itsemääräämisoikeudesta.

Psykoanalyysi on kuitenkin epätietoisuuden löytymisen jälkeen asettanut sekä “tahdon” että “tahdonvoiman” kyseenalaisiksi.

Mikä ei ole hallinnassamme

Psykoanalyysin mukaan tietoiset prosessit ovat ainoastaan aivotoiminnan “jäävuoren huippuja”. Todellisuudessa ajatukset ja teot määrittyvät voiman mukaan, joka ei ole tahto, vaan epätietoisuus.

Tämä löydös selittää monia ilmiöitä. Esimerkiksi “kielen päältä lipsahtaminen” tai hetket, jolloin henkilö haluaa sanoa jotakin, mutta päätyy “vahingossa” sanomaan jotakin aivan muuta.

Epätietoisuus on vastuussa myös niin sanotuista “huonoista teoista”: Henkilö haluaa tietoisesti tehdä jotakin, mutta päätyy tekemään jotakin täysin muuta.

Tätä esiintyy päivittäin. Joku, joka haluaa ilmestyä tapaamiseensa ajoissa, mutta “vahingossa” myöhästyykin tai jättää menemättä kokonaan. Tai joku, joka “panostaa työhönsä”, mutta tekee loppujen lopuksi kaikkea muuta työaikanaan.

Tällöin psykoanalyysin mukaan päätöstä ei tee voima, vaan tiedostamaton halu. Vain mikäli henkilö on samaa mieltä tämän halun kanssa, tahto ryhtyy toimiin. Mikäli hän ei ole samaa mieltä, “tahto pettää tämän”.

Tästä syystä jotkut suunnitelmat jäävät aina toteuttamatta, jotkut päätökset jäävät pelkiksi puheiksi ja jotkut aikeet eivät ikinä muutu teoiksi.

Joidenkin idän filosofioiden harjoittamiseen, kuten esimerkiksi zeniläisyyden, ei liity “tahdonvoimaa”. Näiden filosofioiden mukaan tahdonvoima tulee korvata ymmärryksellä ja rakkaudella, sillä nämä voimat johtavat tekoihin.

Tahto ja tietoisuus

Psykoanalyysille ja itäisille filosofioille yhteistä on ajatus siitä, että tahto ei tule pakottamalla, ja että se voi syntyä ainoastaan ymmärryksestä, eli näin ollen tietoisuudesta.

Mikäli henkilöllä olisi jokin selkeä syy tehdä jotakin, mutta tämä ei ryhdy sanoista tekoihin, ratkaisu ei ole pakottaminen. Tällaisiin tilanteisiin sisältyy arvokas viesti. On olemassa jokin syy, joka estää toimimiseksi tarvittavan tahdon syntymisen. Itse asiassa ei ole kyse siitä, että tahdonvoima olisi epäonnistunut, vaan ennemminkin siitä, että epätietoinen halu on voittanut.

Seuraamme tarkasti jotakin dieettiä, mutta samaan aikaan haluaisimme syödä itsemme täyteen. Aloitamme kuurin, mutta ennemmin tai myöhemmin annamme itsellemme nautinnon ja syyllisyyden välimaastossa tapahtuvan herkutteluhetken.

Tässä tapauksessa olemme keskittyneet terveellisesti syömisen hyötyihin, mutta emme ole ymmärtäneet haluamme syödä itsemme täyteen. Ehkä ruoassa on tässä tapauksessa kysymys muustakin kuin vain mausta tai vatsan täyttymisestä. Ehkä syvempi halu tahtoo vaimentaa “tahdonvoiman” kokonaan.

Tällaisissa tilanteissa halu ei toimi. Jos teemme niin, se sotii vastoin tietoista haluamme. Tällöin ei ole kyse heikosta persoonallisuudesta, vaan epätietoisuudesta. Mikäli tämä epätietoisuuden halu käsitellään ja ymmärretään, se katoaa.

Ehkäpä meidän tulisi pakottaa itseämme vähemmän ja ymmärtää itseämme enemmän, jotta aikeemme muuttuisivat teoiksi ja jotta tällaisista teoista tulisi sellainen osa elämäämme, jonka oikeasti haluamme tehdä.