Meryl Streep: 17 pohdintaa tältä hämmästyttävältä naiselta

Meryl Streep: 17 pohdintaa tältä hämmästyttävältä naiselta
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 27 heinäkuuta, 2018

Meryl Streep on suurenmoinen näyttelijä. Hän on myös osoittanut olevansa merkittävä nainen. Hän on todella menestynyt ja hän saa uusia seuraajia minne ikinä meneekään. Hän on salaperäinen ja maltillinen nainen. Hän jättää pysyvän jäljen Hollywoodiin ja seuraajiensa sydämiin.

Meryl Streep on täysin oma itsensä. Siksi hän ei anna elokuvateollisuuden naisille minkäänlaisia mahdollisuuksia sille, että he voisivat hallita hänen imagoaan tai ulkomuotoaan. Kaikista hänen ominaisuuksistaan eniten joukosta erottuvat ovat hänen autenttisuutensa, viisautensa, herkkyytensä ja hänen ennennäkemättömät näyttelijän taitonsa.

Urallaan hän on vastaanottanut monia palkintoja ja tunnustuksia suorituksistaan. Hän on saanut yhteensä 21 Oscar-ehdokkuutta, mikä tarkoittaa että hän on eniten Oscar-ehdokkuuksia saanut nainen. Hän voitti nämä ehdokkuudet mm. rooleistaan elokuvissa Sofien valinta ja Rautarouva, sekä sivuroolistaan elokuvassa Kramer vastaan Kramer.

Hän on myöskin saanut 30 Golden Globe -ehdokkuutta, ja voittanut niistä kahdeksan. Viimeksi hän voitti Cecil B. DeMille-palkinnon elämänsaavutuksistaan vuonna 2017. Tässä on muita hänen isoimpia merkkipaalujaan: kolme Emmy-palkintoa, kaksi Screen Actors Guild-palkintoa, kaksi BAFTA-palkintoa ja yksi palkinto Cannesin elokuvajuhlilta. Hänen ansioluettelonsa on melko vaikuttava.

Meryl Streep vanhempana

Meryl Streepin henkilökohtainen elämä

Emme tiedä Meryl Streepin henkilökohtaisesta elämästä paljonkaan sen jälkeen kun hän meni naimisiin uuden miehensä kanssa. Tämä on melko vaikuttavaa, sillä hän on tavallisesti iltapäivälehtien ympäröimänä. Eikä heillä ole mitään ongelmia ylistää ihmisiä tai vetää heitä alas pienten ristiriitojen takia.

Tiedämme myös, että Meryl Streep oli syvästi rakastunut John Cazaleen, joka kuoli syöpään vuonna 1978. He olivat melkein aina yhdessä. Jokainen, joka näki heidät yhdessä, sanoivat heidän parisuhteensa olevan rohkaiseva ja ainutlaatuinen.

Pitkän ja tuskallisen ajanjakson jälkeen Don Gummer ilmestyi Merylin elämään, ja hänestä tulikin hänen seuraava suuri rakkautensa. Meryl Streep on aina sanonut, ettei hän ole koskaan päässyt kunnolla Cazalen menettämisen yli. Mutta Gummer osoitti hänelle että elämä jatkuu, ja että hänen jäljellä oleva tutkimaton matkansa voi myöskin olla suurenmoinen. Ei samanlainen, mutta silti suurenmoinen.

17 pohdintaa Meryl Streepiltä

Merylin antama kritiikki Donald Trumpia kohtaan ja hänen taistelunsa naisten oikeuksien puolesta osoittaa, että hän välittää siitä mitä tällä planeetalla tapahtuu. Hänen lausunnoistaan voi löytää sekä herkkyyttä että viisautta. Hänen näkemyksensä ovat myöskin johdonmukaisia ja maanläheisiä. Siksi hänen ajatuksensa ovat todellakin aarteita. Tarkastelkaamme seuraavaksi niitä:

  • ”Älä tuhlaa niin paljon aikaa sen pohtimiseen, kuinka paljon painat. Ei ole olemassa muuta yhtä mieltä turruttavaa, tylsää, idioottimaista ja itsetuhoisaa harhautusta elämän ilosta.”
  • ”Minulla ei ole enää kärsivällisyyttä tiettyjä asioita kohtaan. Ei siksi, että minusta olisi tullut ylimielinen, vaan yksinkertaisesta siitä syystä että olen saavuttanut sellaisen pisteen elämässäni, jossa en halua tuhlata aikaa siihen mikä suututtaa minut tai satuttaa minua. Minulla ei ole kärsivällisyyttä kyynisyyttä kohtaan, kohtuutonta kritiikkiä kohtaan, tai mitä tahansa vaatimuksia kohtaan. Olen menettänyt halun miellyttää niitä jotka eivät pidä minusta, halun rakastaa heitä jotka eivät rakasta minua, ja halun hymyillä heille jotka eivät halua hymyillä minulle, enkä aio enää kuluttaa hetkeäkään heihin, jotka haluavat valehdella tai manipuloida. 
Meryl Streep -piirros
  • ”Palveleminen on ainoa asia, joka on rakkaudessa tärkeää. Kaikki ovat huolissaan itsensä menettämisestä, kaikesta tästä narsismista. Velvollisuus. Emme voi sietää myöskään tätä ajatusta enää. Mutta velvollisuus voi olla se haarniska jonka puemme yllemme taistellaksemme rakkauden puolesta.”
  • ”Olen todella kiinnostunut yhteistyöhön liittyvistä asioista. Tämä on se, joka tekee siitä pelottavan, sillä emme koskaan tiedä kuinka se päättyy. Mutta me toivomme. Asetamme itsemme parhaiden ihmisten käsiin jotka voimme löytää, ja olemme täysin riippuvaisia tuntemattomien ystävällisyydestä ja sitoutumisesta. Se on kuin yhteinen päätös.”
  • ”Välitön tyydytys ei ole riittävän pian.”
  • ”Ajattelen, että me kaikki löydämme oman tiemme. Että meillä on meidän omat sääntömme. Meillä on omat ymmärryksemme itsestämme, ja tämä on se, minkä varaan me laskemme. Loppujen lopuksi se on se mikä tuntuu meistä oikealta, ei se, mitä äitimme on meille kertonut. Ei se, mitä jokainen näyttelijä on kertonut. Ei se, mitä kaikki muut ovat kertoneet, vaan se tyyni ja pieni ääni sisällämme.”
  • ”Ihmisten suuri lahja on empatian voima. Me voimme aistia salaperäisen yhteyden toistemme välillä.”
Meryl Streep nuorena
  • ”Sopeudu kaikkeen siihen mitä uskot, jokaisella elämäsi alueella. Työskentele sen eteen sydämesi kyllyydestä ja pyydä myöskin kaikilta heidän parastaan.”
  • ”Annan elämäni tekojen edustaa sitä, mitä minä olen ihmisenä. Taistele tämän kanssa, älä sanojen.”
  • ”Sinua ei voida hemmotella, jos silität omat vaatteesi.”
  • Kuunteleminen on kaikki kaikessa. Näin minä ajattelen. Ja tarkoitan tätä suhteessa ennen töitä, töiden jälkeen, töiden aikana, lastemme kanssa, miehemme kanssa, ystäviemme kanssa, äitimme sekä isämme kanssa. Kuunteleminen on kaikki kaikessa. Kuuntelemalla me opimme kaiken.”
  • ”Jotkut ihmiset ovat täynnä myötätuntoa ja halua tehdä hyvää, ja jotkut ajattelevat yksinkertaisesti, että mikään ei muuta mitään.”
  • ”Jos sinulla on aivot, käytä niitä.”
  • ”Minun kokemukseni mies- ja naisohjaajista on se, että ihmisten on vaikeampaa, todella paljon vaikeampaa ottaa suoria käskyjä naisilta kuin miehiltä. Tämä on jollain tapaa todella hankalaa ihmisille. ”
  • ”Kaikki me teemme sen virheen, että ajattelemme ulkopuolen, sen miltä me näytämme, tekevän meistä rakkauden arvoisia.”
  • ”Äitiydellä on todella inhimillisiä vaikutuksia. Kaikki vähentyy olennaiseen.”
  • ”Meidän on vain jatkettava sitä, mitä me teemme. Tämä on mieheltäni saatu oppitunti: hän sanoo, jatka yrittämistä. Aloita aloittamalla.”

Nämä ovat eräitä kaikkein syvimpiä pohdintoja elämästä, joita Meryl Streep on meille antanut. Hänen pohdintojensa jakaminen on ollut meille suuri ilo. On todella vaikeaa olla antamatta hänen sanojensa vietellä meitä. Sillä totuus on, että ne ovat täynnä selkeyttä, itsevarmuutta ja yksinkertaisuutta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.