Menestystä luovan visualisoinnin kautta

Menestystä luovan visualisoinnin kautta

Viimeisin päivitys: 14 toukokuuta, 2017

Luova visualisointi määritellään tekniikaksi, jossa mielikuvitus toimii apuna saavuttamaan haluamiamme unelmia ja tavoitteita. Se on tekniikka, joka houkuttelee menestystä ja parantaa elämänlaatuamme. Visualisointi auttaa meitä muuttamaan olosuhteita ja muuttamaan päässämme viliseviä tapahtumia todellisiksi.

Visualisointi on luonnollinen tapa käyttää ajatustesi voimaa; se vetää puoleensa ajatuksiasi ja tuo mielikuvituksesi todellisuuteen. Toisin sanoen visualisointi on tapa muotoilla ihanteellista maailmaasi.

Pääse yli rajoittavista ajatuksista

Luova visualisointi voi parhaimmillaan tuoda hienoja asioita. Se ei kuitenkaan toimi kaikilla, sillä jokaisella on tiettyjä alueita, joiden muuttaminen on lähes mahdotonta. Rajoitteet lähtevät tietyistä ajatuksista ja uskomuksista, jotka vaikuttavat yksilön ajatteluun ja tekoihin.

Tästä syystä on erittäin tärkeää avata mielesi. Mitä avoimempi mielesi on, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on myös hyötyä luovasta visualisoinnista. Ensimmäinen askel on päästä yli rajoituksista. Asioiden muutos voi olla aikaavievää, mutta lopulta se on kaiken sen arvoista. Sinun tulee ainoastaan avata mielesi ja täyttää se positiivisilla ajatuksilla.

Useimmilla ihmisillä on tapana toistaa samoja ajatuksia ja tilanteita kerta toisensa jälkeen. Nuo tilanteet ja ajatukset ovat kuitenkin muutettavissa. Luova visualisointi toimii tässä loistavana apuna, sillä se auttaa luomaan erilaisia todellisuuksia.

Askeleet luovan visualisoinnin ymmärtämiseen

Seuraa näitä askelia, jos haluat hyödyntää luovaa visualisointia tavoitteidesi saavuttamisessa:

  • Pidä mielessä selkeä tavoite, jonka haluat saavuttaa.
  • Muista käyttää ajatuksiasi sekä itsesi että muiden hyvinvointia mukaillen. Älä koskaan käytä ajatuksiasi satuttamiseen. Kaikki, mitä luot tulee olla hyvää myös ympärilläsi oleville ihmisille. Älä satuta muita omien tavoitteidesi tähden.
  • Etsi rauhallinen paikka, jossa häiriötekijät ovat minimissä. Rentoudu ja vedä syvää henkeä muutamia kertoja.
  • Visualisoi selkeä, yksityiskohtainen kuva haluamastasi. Käytä kaikkia aisteja, halujasi ja tunteita, joita tuotat.
  • Sinun tulee visualisoida sitä ainakin kahden päivässä, noin kymmenen minuuttia kerrallaan. Muista visualisoinnin ohella myös sinnikkyys.
  • Pidä yllä avointa mieltä, jotta tunnistat eteesi tulevia mahdollisuuksia. Luova visualisointi avaa ovia, mutta asiat eivät koskaan tapahdu itsestään. Sinun on toimittava saadaksesi kaiken hyödyn tilanteesta.
  • Pidä yllä positiivista asennetta, ajatuksia ja sanoja. Pyri aina korvaamaan negatiiviset ajatuksesi positiivisilla.
  • Kun lopetat visualisoinnin, voit esimerkiksi toistaa, “olkoon kaikki tapahtuva riittävää ja sopusointuista kaikkien ihmisten kanssa.”

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.