Luotettavat ihmiset ovat kuin koti, jonne voimme aina palata

Luotettavat ihmiset ovat kuin koti, jonne voimme aina palata

Viimeisin päivitys: 06 kesäkuuta, 2016

On onneksi olemassa sellaisia ihania ihmisiä, joiden luokse me voimme aina palata, vaikka tuntuisikin siltä, että olisimme olleet jo jonkin aikaa kuin valovuosien päässä toisistamme. He edustavat meille lämpöä ja läheisyyttä, yhteyttä jo ensinäkemällä. Heidän seurassaan ollessamme voimme melkeinpä käsin kosketella särkymättömän ja ainutlaatuisen harmonian läsnäoloa.

Nämä ihmiset tuoksuvat ainakin omaan nenäämme hämmentävästi kodilta. He tuovat mieleen ne laastarit, jotka jossain vaiheessa elämäämme peittivät kaikki henkiset haavamme, aivan kuten se lääkitsevä voide, joka lopulta paransi kaikki ne kirvelevimmätkin haavat, ja se lohdullinen ja tyynnyttävä ääni, joka rauhoitti meitä hädän hetkellä. Juuri näiden ihmisten ansiosta aloimme todella uskomaan, että elämämme sietämättömät hetket olivat juuri niitä – pelkkiä ohimeneviä hetkiä elämässämme.

“Ihmiskodit tuoksuvat ehdottomalta rakkaudelta ja hyväksynnältä. Ne tuoksuvat kiintymykseltä, aivan kuten sellaiset pitkät ja tiukat rutistukset, joiden aikana suljet silmäsi, hymyilet maireasti ja toivot, ettei halaus koskaan päättyisi. Nämä ihmiset tuoksuvat ystävyydeltä, rakkaudelta ja valitulta perheeltä.

He ovat aina seisseet ja tulevat aina seisomaan rinnallasi ja he luottavat sinuun silloinkin kun olet itse jo luovuttanut itsesi suhteen. He eivät varsinaisesti yritä estää sinua kompuroimasta tai kaatumasta, mutta heillä on taito lausua sinulle juuri ne oikealla tavalla lohduttavat sanat, jotka voi tarjota vain sellainen ihminen, joka on muuttanut haavasi oppitunneiksi.”

-Särkyneiden siipien korjaaja-

Neljän tytön letti

“Ihmiskodit”, jotka ovat yhtä vahvoja kuin teräs, ovat niitä ihmisiä, jotka osaavat ja uskaltavat halata sinua niin tiukasti, että he tulevat laittaneeksi kaikki osat takaisin oikeille paikoilleen, niitä, jotka saavat sinun pelkosi ja kipusi katoamaan. Niitä, jotka ovat opettaneet sinulle hyvyyttä ja näyttäneet sinulle, että maailma on itse asiassa aivan älyttömän upea paikka. 

Voimme kiittää näitä ihmisiä siitä, että löydämme nyt elämästämme motivoivia syitä tehdä parhaamme ja olla iloisia joka ikinen päivä. Ja heidän kärsivällisyydelleen kuuluu kiitos siitä, että olemme vihdoin ymmärtäneet, että hyvät asiat ovat odottamisen arvoisia.

Kärsivällisyys on taito, joka kehystää henkistä vapauttammeMikäli haavojamme vain puhaltaa, lievittää se kipua hetkellisesti. Näiden ihmisten kanssa meitä ei enää pelota katsoa elämää sellaisena kuin se on, kaikkine ylä- ja alamäkineen.

Me olemme oppineet sen, että vaikka se joskus tuntuisikin vaikealta, emme tiedä vahvana pysymisen arvoa ennen kuin vasta sitten kun meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Me toisinaan saatamme kaatua elämämme polkua kulkiessamme, mutta nousemme aina takaisin jaloillemme, sillä tämä henkilö näytti meille kerran sen, että meistä todella löytyy valtavasti voimaa ja rohkeutta.

Mutta mikäli jossain vaiheessa tuleekin vastaan tilanne, jossa emme pysty olemaan vahvoja, he ovat meille ikään kuin kävelykeppejä tai tukipisteitä, jotka muistuttavat meitä yhä uudelleen ja uudelleen siitä, että meillä tulee aina olemaan sellainen paikka, johon voimme palata ja jossa voimme kerätä itsemme taas kerran kasaan ehjäksi ihmiseksi. 

Ystävykset halaavat

Heidän sydämessään jyllää ainutlaatuinen kone: kiltteys

Pystyt tunnistamaan heidät vaivatta, sillä jo kohdatessasi heidät aivan ensimmäistä kertaa, olet tuntenut olevasi parempi ihminen. He ovat tehneet sinusta vahvemman ja rikastuttaneet elämääsi mitä moninaisimmilla eri tavoilla.

Tunnet varmaankin ainakin yhden ja todennäköisesti useammankin ihmisen, joka vaikuttaa olevan häkellyttävän lujaa tekoa – aivan kuin teräksestä tehty – ja jonka moottori näyttää toimivan ainoastaan kahden eri polttoaineen sekoituksella: rakkaudella ja ymmärryksellä.

Minä en tiedä mitään niin lämmintä ja lohduttavaa kuin tuntemieni ihmiskotien lämpö ja läsnäolo. Nämä henkilöt eivät ole pelkästään perhettämme, ystäviämme tai neuvonantajiamme; he ovat sisällämme leimuava liekki. Ja juurikin heidän antamansa rakkauden myötä olemme oppineet ymmärtämään, että kaikki voi syttyä palamaan, jos sille antaa tarpeeksi kipinöitä. 

He pelastivat meidät kaaduttuamme ja auttoivat meitä rakentamaan itsellemme entistä suuremmat ja kantavammat siivet. He palauttivat uskomme unelmiimme sekä ennen kaikkea itseemme. Ja samalla he saivat meidät pelkäämään ja murehtimaan vähemmän ja katsomaan tulevaisuutta kohti kirkkain silmin ja luottavaisin mielin.

He ovat tavattoman kauniita ihmisiä, jotka tuoksuvat raikkaalta merituulelta ja maistuvat merta kyntäviltä aalloilta. Heillä on hieno taito lähestyä rakastamiaan ihmisiä merkityksellisillä sanoilla ja katseilla, halata heitä lujasti ja saada kaikkein irvokkaimmatkin haavat taianomaisesti katoamaan, muuttaen ne arvokkaiksi, menneistä kokemuksista muistuttaviksi arviksi.

He pystyvät näkemään sen hymyn läpi, jota saatamme joskus käyttää peittääksemme sisintämme jäytävän tuskan ja estääksemme itseämme romahtamasta täysin. Heillä on kyky kääntää tuo väkinäinen hymy aidoksi iloksi ja riemukkaaksi virneeksi. Nämä ihmiset tuntevat meidät niin perusteellisen hyvin, että he pystyvät heti sanomaan, olemmeko tosiaan vilpittömiä vastatessamme kuulumisia kysyttäessä “Minulle kuuluu hyvää.”

Läpi kaiken sen henkisen rikkauden, jota he ovat kanssamme jakaneen vuosien varrella, me emme milloinkaan pysty ilmaisemaan tarpeeksi kuvailevasti sitä, mitä nämä ihmiset edustavat ja mitä he meille merkitsevät. Kiitollisuudesta puhuttaessa on aivan päivänselvää, että me tulemme aina kokemaan olevamme heille suuressa kiitollisuudenvelassa. Vaikkei se koskaan tunnukaan olevan tarpeeksi vain sanoa sitä, haluamme sanoa sen kuitenkin: Ikuiset kiitokset kaikesta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.