Kyse ei ole siitä mitä sinulle tapahtuu, vaan suhtautumisestasi asiaan

Kyse ei ole siitä mitä sinulle tapahtuu, vaan suhtautumisestasi asiaan

Viimeisin päivitys: 05 maaliskuuta, 2016

Negatiiviset ajatukset voivat olla meille hyvin haitallisia. Traumaattiset tapahtumat itsessään eivät vaikuta meihin yhtä paljon kuin stressi ja jännittyneisyys, joita ne saavat meissä aikaan. Ajatustemme hallitseminen on avainasemassa kun haluamme selviytyä ja siirtyä eteenpäin ilman syyllisyyden tunnetta harteillamme.

Vuonna 2013 laadittu yli 30 000 henkeä käsittävä tutkimus paljasti, että takertuminen negatiivisiin asioihin elämässä voi olla pääasiallinen nykyajan yleisimpien mielenterveyteen liittyvien sairauksien aiheuttaja. Tämä johtuu erityisesti siitä syyllisyyden tunteesta, jonka tällaisten kokemusten läpikäyminen saa aikaan.

Tulokset osoittavat, että sillä, mitä meille tapahtuu elämässämme ei ole väliä, vaan että merkityksellisempää on se, kuinka suhtaudumme siihen, sillä se on suorassa yhteydessä henkiseen hyvinvointiimme. Tässä mielessä omien ajatustemme pohjalta toimiminen auttaa meitä rajoittamaan kokemaamme syyllisyyden tunnetta itseämme rankaistessamme.

“Vaikka tiedämmekin, että ihmisen geenit ja erilaiset kokemukset elämässä ovat suuressa osassa mielenterveyteen liittyvien ongelmien muodostumisessa, ovat tutkimustulokset myös osoittaneet sen, että traumaattiset kokemukset elämässä ovat pääsyy sille, miksi ihminen kärsii ahdistuksesta ja masennuksesta. Tapa, jolla ihminen suhtautuu stressaaviin tilanteisiin ja käsittelee niitä on yhtälailla stressin ja hermostuneisuuden indikaattori.” sanoi päätutkija Peter Kinderman.

Vaikka itsereflektio voi olla tärkeässä osassa tietoisen ja onnellisen elämän elämisen kannalta, nämä uudet löydökset osoittavat meille, että elämässämme olevien negatiivisten asioiden sekä menneisyyteemme liittyvien asioiden märehtiminen ja niihin takertuminen ei ole meille hyväksi.

Siksi onkin tiedostettava, että vaikka itsensä ymmärtäminen on keino voittaa sisällämme myllertävät kamppailut, on myös tärkeää, että osoitamme myötätuntoa itseämme kohtaan emmekä tee itsestämme omia vihollisiamme.

Tässä mielessä sisäisen kritiikin ylitsepääseminen auttaa meitä pääsemään eroon sisintämme ikävästi kalvavasta syyllisyydentunteesta sekä meille tapahtuneiden asioiden, tekemiemme asioiden ja tekemättä jättämiemme asioiden paheksunnasta. Tällä tavoin annamme itsellemme tilaisuuden suhtautua positiivisesti kaikkeen siihen, mitä meillä on edessämme. Se myös pönkittää itseluottamustamme muistuttamalla meitä kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme elämässämme saaneet aikaan, sekä niistä arvoista ja ja asenteista, jotka tekevät meistä entistä vahvempia.

Päästäksemme yli näistä negatiivisista ja itsetuhoisista ajatuksista on tärkeää, että alamme oppia tunnistamaan ja erottamaan ne muiden ajatusten joukosta. Lisäksi on hyvä, jos pystymme tunnistamaan sellaiset hetket, joina nämä ajatukset nousevat pintaan. Tällä tavalla alamme suodattamaan niitä, välttämään niitä ja jopa kohtaamaan ne jyrkällä reaktiolla ja nollatoleranssilla.

Toisaalta on myös huomioitava, että kun huomaamme ajattelevamme negatiivisesti tai mieleemme nousee asia, joka vaikuttaa meihin jollain tapaa negatiivisesti, on paljon parempi lakata miettimästä niitä ja märehtimästä sitä mitä on tapahtunut. On huomattavasti tehokkaampaa katkaista tällaisilta ajatuksilta saman tien siivet ja alkaa ajatella jotain täysin muuta.

Useiden tutkimusten pohjalta on pystytty vetämään johtopäätöksenä, että kognitiiviseen käyttäytymiseen kohdistuvat väliintulot voivat auttaa vähentämään liiallista huolehtimista ja stressiä. Tässä mielessä lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sellaiset hoidot joissa osallistujia rohkaistaan muuttamaan heidän tapaansa ajatella tai tunteellista reaktiota kuten turhaa märehtimistä, ajatusten läpikäymistä yhä uudelleen ja uudelleen ja niiden murehtimista, ovat tuottaneet positiivisia tuloksia.

Muut tutkimukset ovat näyttäneet myös sen, että itseen kohdistuva myötätunto on kiinteästi yhteydessä suurempaan henkisen parantumisen kapasiteettiin ja huomaavaisempaan käytökseen itseä kohtaan, sillä itseään kohtaan suunnattu myötätunto perustuu perustunteeseen omasta ihmisarvosta.

Siksipä negatiivisten ajatusten karkottaminen mielestä vaatii erityistä ponnistelua sen suhteen, ettei päästä itseään kuuntelemaan näitä ajatuksia ja että kehittää myötätuntoisuutta itseään kohtaan ja toimii täysin päinvastaisesti kuin mitä meidän sisältämme kumpuava kritiikki haluaa meidän tekevän.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.