Kuolemaa lähellä oleminen tekee meistä rohkeita

Kuolemaa lähellä oleminen tekee meistä rohkeita

Viimeisin päivitys: 30 syyskuuta, 2017

Kuolemaa lähellä oleminen tekee meistä rohkeita. Kun henkemme on vaarassa, meidän pelkomme katoavat, epäilyksemme lakkaavat kiusaamasta meitä ja alamme katumaan myöhempää varten jättämiämme tekemättömiä asioita. Niin paljon kuin kuolema meitä pelottaakin, se myös täyttää meidät rohkeudella joka oli aiemmin meille tuntematon.

Olemme tietoisia siitä, että jokainen minuutti ratkaisee ja meidän tulisi alkaa olemaan huomaavaisempia. Mutta me viivyttelemme koska laitamme etusijalle projekteja, työtehtäviä, huolia ja muita asioita jotka vievät aikaamme, jota emme arvosta tarpeeksi. Tätä tapahtuu kunnes henkemme riippuu yhden langan varassa ja tajuamme kuinka väärässä olimme.

“Kun tunnet kuoleman läheisyyden, katsot sisälle itseesi etkä löydä muuta kuin arkisuutta, koska elävä on sietämättömän arkista kuolleeseen verrattuna.”

-Miguel Delibes-

Ota riski, älä jätä toiveitasi täyttämättä

Halusit sanoa sen, mutta pelkäsit liikaa hänen torjuvan sinut. Mahdollisuus menettää hänet sai sinut luovuttamaan. Häpeä, epäilykset, kertominen itsellesi että sillä ei ole väliä – kaikki tämä on saanut sinut miettimään “mitä olisi tapahtunut jos…?” Sinulle jää vain kasa epävarmuuksia, jotka säilyvät kanssasi ikuisesti ja joista et pääse eroon. Nyt on tärkeintä estää tätä epävarmuuden kasaa kasvamasta.

Me tulemme rohkeiksi kun olemme lähellä kuolemaa ja alamme nähdä nämä asenteet hölmöinä. Me syytämme ja nuhtelemme itseämme siitä ettei meillä ollut rohkeutta sanoa tai tehdä mitä halusimme mieliteon syntyessä. Tässä vaiheessa, mikäli meillä vielä on aikaa, yritämme löytää ratkaisun kaikkeen tähän. Jos ei, syyllisyys alkaa tukehduttaa meitä.

nainen ja kyyhkyset

Elämä opettaa meitä arvostamaan sitä kokemuksiemme välityksellä. Mutta se tekee sen hienovaraisesti, ja negatiivinen vaikutus joka oleskelee omatunnossamme, on hetkellinen. Muistatko sellaisen henkilön, joka oli hyvin tärkeä sinulle, mutta et todella arvostanut häntä ennen kuin menetit hänet? Silloin tajusit että ymmärsit sen mitä niin usein kuulee, mutta ei koskaan kuuntele: “arvosta ihmisiä silloin kun sinulla on heidät, ei sitten kun menetät heidät.”

“On välttämätöntä ottaa riskejä, seurata tiettyjä polkuja ja hylätä toiset. Kukaan ei voi tehdä päätöksiä ilman pelkoa.” 

-Paulo Coelho-

Tekosyyt ovat vallanneet sinut samalla tavalla kuin päähänpinttymät ja negatiiviset ajatukset tekevät. Käytät niitä suojakilpenä, jottei sinun tarvitse nähdä vaivaa ja uskot siihen tukahduttavaan mutta niin helpottavaan ajatukseen, jossa sinulla ei ole tarpeeksi aikaa, etkä ole tarpeeksi hyvä, eikä sinun pitäisi päättää aloittaa suhdetta rakastamasi ihmisen kanssa…

Piilotat asiat jotka syvällä sisimmässäsi haluat kokea, rajoittavan asenteen taakse joka saa sinut uskomaan ettet pysty saavuttamaan niitä.

Mitä menetettävää sinulla on?

Ehkä kuolemaa lähellä oleminen tekee meistä rohkeita koska meillä ei ole mitään menetettävää. Mitä väliä sillä on sanooko hän kyllä vai ei? Mitä väliä sillä on jos hän torjuu sinut? Noina hetkinä kaikki mitä voi tehdä on yrittää, sillä jos vastaus on positiivinen, saavutat jotakin, ja jos se on negatiivinen, et menetä mitään. 

kaksi naista ja lintu

Tämä on asenne, jolla sinun tulisi elää tänään, huomenna ja ikuisesti. Olet pystyttänyt monta seinää mielessäsi trauman, unohtumattomien kokemusten sekä sinut epävarmaksi tehneiden muiden olosuhteiden aiheuttamana. Mutta asia on niin, että juuri tällä hetkellä vastaus on jo ei. Hyväksy se, niin sinun ei tarvitse pelätä epäonnistumista. Koska mitä tahansa menetätkin, sinulla ei ollut sitä alunperinkään. Joten ota riski!

Monet esteet joita näet ovat vain mielikuvituksesi omituisia tuotteita. Esteet joita sekä pelkurit että rohkeat luovat. Erona on se että rohkeat ihmiset kohtaavat ne, kun taas pelkurit pahentavat niitä vältellen niitä.

Rohkeat ihmiset torjuvat kaikki rajoittavat uskomukset joita heillä on, eivätkä anna kenenkään iskostaa heihin pelkoa tuntemattomasta. Me keksimme usein tekosyitä ja yritämme mukautua tulevaisuuteemme. Me oletamme ja ennakoimme. Mutta jos olemme tietoisia siitä ettei tulevaisuus ole ennustettavissa ja sillä on monia yllätyksiä tarjolla, miksi me kyyristelemme siltä?

“Kun sinulla ei ole mitään, et voi menettää mitään.”

-Titanic-

Odotukset, ylpeys, naurunalaisuuden pelko, epäonnistumisen pelko… Kaikki tämä katoaa kun kuolema on lähellä. Vaikuttaa uskomattomalta että asia jota pelkäämme kaikista eniten – kauhu katoamisesta, unohdukseen joutuminen – tekee meistä rohkeampia. Tämä loppu, jonka aina luulimme kestävän vuosia ennen saapumista, on se mikä tekee meistä rohkeita kun meillä ei enää ole tilaisuutta olla rohkeita.

varis on kuolemaa lähellä

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.