Kolme hyvää syytä olla antamatta lapselle puhelinta

· 19.2.2018

Ajattelitko hankkia puhelimen lapsellesi? Olisiko se hyvä vai huono asia? Ymmärrämme kyllä, miksi sinulla on näitä mietteitä.

Nykypäivänä teknologia on osa elämäämme, ja lapset ovat jatkuvasti parempia teknologian käyttämisessä. Lasten suuri kapasiteetti oppia heidän iässään, heidän uteliaisuutensa ja meidän laitteidemme tarjoamat lukuisat mahdollisuudet ovat lapsille vastustamattomia.

Uusi teknologia on löytänyt tiensä lasten elämään, ja nykyään lapsilla ei mene kauan, ennen kuin he alkavat kiukutella jotta antaisit heille oman puhelimen.

Mutta jos haluat tehdä hyvän, tietoisen päätöksen, me aiomme jakaa sinulle kolme hyvää syytä siitä, miksi sinun ei kannata antaa lapsellesi puhelinta. Tai ainakaan sinun ei kannata antaa hänen leikkiä puhelimella ilman sinun valvontaasi, ja ilman rajoitettua aikaa.

1. Puhelin vaikuttaa hermosolujen kehittymiseen: laitteet opettavat aivoja toimimaan jatkuvalla stimuloinnilla

Toiminta sellaisilla asetuksilla, joissa aivomme ovat jatkuvassa stimulaation tilassa, voi vaikuttaa aluksi hyvältä idealta. Monet lasten kehitykseen perehtyneet asiantuntijat itse asiassa painottavat tarvetta stimuloida lapsia jo varhaisessa iässä. Tällä tavalla lapset voivat saavuttaa heidän intellektuaalin kehityksensä maksimaalisen potentiaalin.

Mutta puhelimien aikaan saama stimulaatio ei ole täysin terveellinen.

kannattaako antaa lapselle puhelinta

Miksi asia on näin? Mobiililaitteet ylistimuloivat aivoja jatkuvasti, ja tämä johtaa epävakaaseen, värähtelevään, ja aina muuttuvaan ympäristöön.

Tämä ylistimulaatio ei ole terveellistä. Näin on siitä syystä, että se ei vastaa samaa stimulaatiota, jonka lapsi tulee kohtaamaan myöhemmässä elämässään.

Näillä samoilla linjoilla, ihmiset sanovat että ylistimulaatio ei ole terveellistä, sillä se on keinotekoista. Se saa aikaan paljon turhautumista silloin, kun lapsi joutuu olemaan yhteydessä oikeaan maailmaan (tämä maailma tuntuu paljon tylsemmältä ja vähemmän stimuloivalta).

Siksi jotkut tutkimukset osoittavat, että alle kymmenen vuoden ikäisillä lapsilla (ikä, jolloin valkean aineen muodostuminen on korkeimmillaan), jotka käyttävät mobiililaitteita, on yhteys ADHD:n kanssa.

Ylistimulaatio ei ole terveellistä, sillä se ei valmenna lasta oikeaa elämää varten. Myöhemmin ylistimulaatio saa aikaan merkittävää turhautumisen tunnetta siitä, kun lapsi joutuu kohtaamaan todellisen elämän (ja tämä elämä tuntuu paljon tylsemmältä ja se on vähemmän stimuloiva).

2. Puhelin altistaa lapsen internetin ja sosiaalisen median vaaroille

Puhelimen antaminen lapselle tarkoittaa sisäänpääsyn antamista siihen suureen maailmaan, jota hänen vanhempansa eivät kykene hallitsemaan: internet. Käytetäänpä metaforaa: jos et jättäisi lastasi yksin kauppakeskukseen ilman että valvot kenen kanssa hän puhuu, leikkii tai on vuorovaikutuksessa, miksi antaisit puhelimen hänen käyttöönsä?

Sillä ei ole merkitystä kuinka vakuuttunut olet siitä, että lapsesi käyttää puhelinta vastuullisesti, se ei vain ole kovinkaan realistista. Jos oikein yrität, kykenet ehkä valvomaan mitä lapsesi tekee puhelimella muutaman ensimmäisen päivän aikana.

Ja sitten mitä todennäköisimmin alat luottaa häneen ja lasket vartioinnin tasoasi. Ajan kuluessa saatat paljastaa lapsen sellaisille ärsykkeille ja tilanteille, joita et voi hallita.

Ja toisaalta, kun annat lapsellesi puhelimen, teet hänelle helpoksi valita ”nettisuhde” sen sijaan, että hän valitsisi fyysisen suhteen ystävän kanssa, reaaliajassa.

Tämä muuttuu entistä suuremmaksi ongelmaksi kun on kyse sosiaalisten taitojen oppimisesta. Tästä voi tulla este heidän työelämässään ja sosiaalisessa elämässään sitten kun he ovat aikuisia.

3. Puhelimet ehkäisevät hyvien tapojen ja välttämättömien taitojen kehittymistä

Puhelimen käyttö aikaisessa lapsuudessa haittaa erään tärkeän taidon kehittymistä: keskittymisen. Tämä tapahtuu siitä syystä, että mobiililaitteet on luotu hyppimään yhdestä ärsykkeestä toiseen.

Mutta keskittyminen on täysin päinvastaista. Keskittyminen tarkoittaa huomiomme kiinnittämistä yhteen asiaan kerrallaan, tasaisesti, ja pitkäksi ajaksi.

On totta, että lapset näyttävät keskittyvän paljon eri laitteiden näyttöihin. Mutta tämä keskittymisen muoto on todella helppo. Se on jatkuvan muutoksen johdattama, joten puhelin suorittaa suurimman osan keskittymisestä heidän puolestaan.

Onneksi sekä lasten että meidän aikuisten aivot ovat joustavat ja ne voivat aina oppia keskittymään, vaikka aikuisessa iässä. Mutta jos mahdollista, aivoillemme olisi parempi oppia meidän ollessamme lapsia.

lapsi pelaa puhelimella eikä Legoilla

Tästä syystä puhelimen antaminen lapselle tarkoittaa sitä, että estämme häntä oppimasta kuinka käsitellä tylsyyttä itsekseen. Tylsistyminen on todella tärkeää.

Mutta kun annat lapsellesi puhelimen, se tarkoittaa sitä, että hänellä on aina viihdykettä. Eli hänen ei tarvitse koskaan kohdata tylsyyttä. Ja saat myös aikaan tappeluita. Kun annat lapselle puhelimen, hänestä tulee silloin tällöin levoton ja yliaktiivinen. Kärsivällisyytesi koetteleminen on hyväksi lapsellesi.

Kun annat lapsellesi puhelimen, estät häntä oppimasta kuinka tylsistyä. Tämä on yksi perustaidoistamme meidän jokapäiväisessä elämässämme.

Me olemme nyt keskittyneet vain siihen, miksi meidän ei tulisi antaa lapsellemme puhelinta. Mutta on myös olemassa eräitä positiivisia ja neutraaleja syitä, joita meidän on harkittava.

Tärkeintä on että me hallitsemme sitä, mitä tapahtuu. Eli jos me päätämme antaa lapselle puhelimen, meidän on myös tarkkailtava sitä, kuinka hän puhelinta käyttää.

Me emme saisi käyttää puhelinta tapana pitää itse taukoa ja laskea vartiointimme tasoa. Se tarkoittaa myös sitä, että me säätelemme sitä aikaa, kuinka kauan lapsi voi käyttää puhelinta. Jos lapsemme isovanhemmat tai muut ihmiset sallivat hänen käyttää puhelinta, meidän on kerrottava heille kuinka me haluamme lapsemme käyttävän näitä laitteita.

Loppujen lopuksi paras vaihtoehto saattaa olla, että me yksinkertaisesti emme anna lapselle puhelinta. Vaikka hän kutsuisi meitä ”ilkeiksi”, tällä tavalla me emme ainakaan tuplaa sitä aikaa, jolloin hän on teknologian armoilla.