Itsevarmuuden perusta luodaan lapsuudessa
Itsevarmuus antaa meille kyvyn puolustaa oikeuksiamme oikealla tavalla, ja samaan aikaan toisia kunnioittaen. Se, että henkilö pystyy sanomaan “ei”, on selvä merkki hänen terveestä itsevarmuudestaan. On kuitenkin olemassa monia ihmisiä, jotka eivät ole oppineet tervettä, itsevarmaa tapaa puolustaa omia oikeuksiaan. Mistä tämä ongelma oikein juontaa juurensa?
Itsevarmuuden perusta luodaan eräässä meille hyvin tärkeässä elämänvaiheessa, lapsuudessamme. Mikäli vanhempamme ja kasvuympäristömme eivät opeta meille riittävästi omista tunteistamme jo varhaisesta iästä lähtien, ongelmien syntyminen tulevaisuudessa on hyvin todennäköistä. Sen seurauksena meille tuottaa vaikeuksia puolustaa itseämme sekä tunnistaa ja ajaa oikeuksiamme niin, etteivät toiset ihmiset loukkaa niitä.
Tunne-elämän laiminlyönti lapsuudessa
Mitä tarkoitamme puhuessamme psyykkisestä kaipauksesta? Se on kyvyttömyyttä täyttää niitä tunne-elämän tarpeita, joita on jokaisella lapsella. Olemme joskus esimerkiksi saattaneet naurahtaa itkevälle lapselle, joka on kadottanut lelunsa. Tämä saa lapsen kätkemään tunteensa naurun kohteeksi joutumisen pelossa.
Ajattelemattomuudessaan aikuiset päätyvät lausumaan fraaseja, kuten “ei se ole mikään iso asia” tai “ei se ole itkemisen arvoista” tajuamatta millaista vahingollista sääntöjen rakennelmaa he niillä lapselleen rakentavat. Lapsi oppii uskomaan, että hänen reaktionsa eivät ole “oikeita” ja oppii pitämään ne sisällään tukahduttaen nuo tunteet. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Lapsen saavuttaessa aikuisiän tulee näkyviin myös monia muita seurauksia.
Yksi näistä seurauksista on se, etteivät nämä jo aikuisiksi kasvaneet pienet ihmiset osaa tunnistaa omia tunteitaan. Mikä tekee tästä vielä pahempaa on se, etteivät he tiedä kuinka voisivat ilmaista niitä oikealla tavalla. Tämä johtaa siihen, että he omaksuvat yhden kahdesta, hyvin äärimmäisestä, lähestymistavasta toisia ihmisiä kohtaan. He joko antavat toisten kävellä ylitseen tai osoittavat poikkeuksellista aggressiivisuutta.
“En koskaan kyennyt ilmaisemaan tunteitani sanoilla. En tiedä, oliko tämä syynä siihen, että ilmaisin niitä musiikin ja maalaamisen välityksellä.”
Ehkäpä yksi vahingollisimmista, vanhempien taholta tapahtuvan tunne-elämän laiminlyönnin tuloksista on huonon itsetunnon muodostuminen. Nämä lapset, jotka ovat tulevaisuuden aikuisia, eivät usko ansaitsevansa tulla rakastetuksi. Sen seurauksena he elävät hyvin epätyydyttävissä ihmissuhteissa, jotka he uskovat ansainneensa. He ovat onnettomia ja kärsivät suuresti ajatellessaan, että millä hetkellä tahansa tuo ihmissuhde saattaa päättyä.
Terveen itsevarmuuden perusta
Estääksemme lapsia kehittämästä syyllisyyttä siitä, kuinka he tuntevat ja käyttäytyvät, sekä tukeaksemme heidän kehitystään omiin vaistoihinsa luottamisessa, meidän tulisi vanhempina kiinnittää siihen erityistä huomiota, sen sijaan että vähättelisimme tämän tärkeän kasvatuksen osa-alueen merkitystä.
Yksi terveen itsevarmuuden perusta on lastemme tunteiden ja mielipiteiden huomioiminen. Emme saa leimata “hölynpölyksi” sitä riitaa, joka heillä juuri oli parhaan ystävänsä kanssa. On tärkeätä, että kuuntelemme ja ymmärrämme heitä, emmekä aseta heitä naurunalaisiksi. Vaikka emme aina ymmärtäisikään kaikkien heidän viestimiensä asioiden tärkeyttä, ne ovat kuitenkin tärkeitä heille.
Toinen perusta on auttaa lapsia tunnistamaan omat tunteensa ja ymmärtämään niitä, jotta he kykenisivät hallitsemaan niitä paremmin. Mikäli emme opeta heille tätä, seurauksena voi olla vakavia ongelmia tunteiden säätelyssä jo lähitulevaisuudessa.
Kolmas perusta itsevarmuuden kehittymiselle on vuorovaikutuksen ylläpitäminen lapsen kanssa. Erinomaiset vanhemmat kysyvät lapsiltaan asianmukaisia kysymyksiä tavoitteenaan luoda tuo tärkeä itsevarmuuden perusta. Tällaisia kysymyksiä saattavat olla esimerkiksi: “Mitä mieltä sinä olet?”, “Miltä sinusta tuntuu?”, “Mitä sinä tarvitset?” tai “Mitä sinä tarkoitat?”
Terveen itsevarmuuden kehittyminen mahdollistaa syvemmän tietoisuuden syntymisen lapsen omasta oikeudesta puolustaa itseään, ja siitä, että hän ansaitsee tulla kunnioittavasti kohdelluksi omana itsenään.
Lasten tunne-elämän tarpeet huomioimalla autamme heitä hahmottamaan omat tunteensa ja tarpeensa. Se lisää myös tietoisuutta heidän tunteidensa ja tarpeidensa tärkeydestä. He ymmärtävät, ettei kenelläkään ole oikeutta käyttää heitä “kynnysmattona”. He oppivat myös ilmaisemaan tunteitaan vapaasti tietäessään, että he ansaitsevat ympärillä olevien ihmisten kunnioituksen.
Mikäli tätä kaikkea ei opita varhaisessa iässä, vanhempien kasvatuksen tuloksena, myöhemmässä vaiheessa ajaudutaan vakaviin ongelmiin itseluottamuksen ja itsetunnon suhteen. Kun yksilö ei usko, että hän ansaitsee tulla kunnioittavasti kohdelluksi ja ympärillä olevien ihmisten rakastamaksi, tämä johtaa monenlaisten itsetuhoisten käyttäytymismallien omaksumiseen. Terve perusta itsevarmuudelle puolestaan auttaa välttämään monet näistä lapsuus- ja aikuisiän tunne-elämän karikoista.