Hyvinvointi

Voimme parantaa elämänlaatuamme panostamalla hyvinvointiimme. Rohkaisemme sinua tutustumaan itseesi sekä kehittämään identiteettiäsi ja potentiaaliasi ihmisenä. Kehotamme sinua vahvistamaan itsetuntoasi sekä löytämään harmonian mielesi ja kehosi välille, jotta voit olla onnellisempi. Hyvinvointiin kuuluu tunteista huolehtiminen, ja siinä voivat auttaa rohkaisevat sanat, tieteelliset teoriat sekä oikeanlainen asenne.

7 asiaa, jotka opimme sisaruksiltamme

Olemme riidelleet heidän kanssaan, kieltäneet heidät, jättäneet heidät huomiotta, vaivanneet heitä ja tehneet heitä kohtaan sanoinkuvaamattomia tekoja. Ja silti, sisarukset ovat suurimpia aarteita elämässämme. He ovat ”vihollisiamme”, joita vastaan taistelemme kaikista kiivaimmin mutta samalla he epäilemättä ovat juuri niitä ihmisiä, joita…

En aio muuttua vuoksesi, vaan kasvaa kanssasi

Monet ihmiset hyväksyvät ja uskovat sen, että romanttisen parisuhteen rakentaminen ja ylläpitäminen vaatii sen, että ainakin yksi sen osapuoli joutuu luopumaan tietyistä asioista elämässään. Jotkut jopa odottavat, että heidän tulisi ”sopeutua” kumppaninsa luonteeseen muuttaen siten omaa, ainutlaatuista persoonaansa. Emme kiellä, etteikö…

Henkisen yksinäisyyden tuska

“Varastit minun oikeuteni yksinoloon tarjoamalla tekokumppanuutta.” Tämä tunne, tämä tyhjyys, saattaa kuulostaa sinusta varsin tutulta. Olet kenties kokenut sitä jossain vaiheessa menneisyyttäsi sellaisten omaa etuaan ajavien ystävien kanssa, jotka olivat rinnallasi vain hyötyäkseen sinusta jollain tapaa. He eivät välttämättä juurikaan piitanneet sinun kiinnostuksen kohteistasi,…

Näe sydämellä

—Mene ja katso ruusuja. Ymmärrät sitten, kuinka sinun ruususi on ainutlaatuinen maailmassa. Kun tulet takaisin sanomaan hyvästit minulle, kerron sinulle salaisuuden.  Pikku Prinssi lähti katsomaan ruusuja ja virkkoi: —Te ette ole laisinkaan minun ruusuni kaltaisia. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole…

Hautomamme viha on vihoista vaarallisin

Jos olet vihainen, miksi teeskennellä muuta? Kyllä, sinäkin teeskentelet usein äläkä väitä, että et tekisi niin. Monissa tilanteissa me esitämme, että emme ole vihaisia pelastaaksemme omat tai toisen kasvot ja pitääksemme yllä vaikutelmia. Tämä, sen lisäksi että se aiheuttaa meille henkilökohtaisella…

Miten olla myötämielinen itseään kohtaan

Usein väitetään, että me olemme kukin itsemme pahin arvostelija, ja että kohtelemme yleensä muita paremmin kuin itseämme. Suurin osa meistä vaatii itseltään liikaa, ei anna itselleen anteeksi vikojaan ja kamppailee ollakseen myötämielinen ja ystävällinen itseään kohtaan. Siksi onkin välttämätöntä että…

9 neuvoa parisuhdeongelmien selvittämiseksi

Ja hän seurasi miehen askelia tämän kävellessä pois, toivoen tämän katsovan taakseen minä hetkenä hyvänsä. Muistaen jokaisen päivän, jona tuo suloinen ääni puhui hänelle, muistaen miehen silmien katseen sekä hänen koko olemustaan vavisuttavan värinän heidän vartaloidensa koskettaessa toisiaan. Ja huolimatta…

Mitä äitiys merkitsee

Äidiksi ryhtyminen ja äitiys ei ole vain vaippojen vaihtamista, pullojen lämmittämistä  tai vauvanruokapurkkien kanssa taistelua. Se on vasta alku, se hetki jolloin äiti ymmärtää, että hän voi tehdä mitä tahansa tälle pienelle maailmalleen jolle antoi elämän. Tuo elämä on se lapsi…

24 lainausta muistuttamaan emotionaalisen riippumattomuuden tärkeydestä

Taito, jota meidän kaikkien olisi hyvä kehittää on itsemme rakastaminen, terve itserakkaus, jotta onnellisuutemme ei olisi muista riippuvaista. Ainut rakkauden muoto jolla on mahdollisuus olla ylivoimaista, on rakkaus itseämme kohtaan. Meidän täytyy pitää tiukka ote epävarmuuksistamme, estää niitä orjuuttamasta meitä, valita olla…

Mistä tietää, onko oikeanlaisessa parisuhteessa?

Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, oletko parhaillaan oikeanlaisessa parisuhteessa? Oletko milloinkaan pohtinut itseksesi, “Ovatko muutkin ihmiset tällaisessa tilanteessa ja tuntevatko hekin joskus samalla tavalla kuin minä? Onko tämä normaali osa jokapäiväistä arkea keskiverrossa parisuhteessa?”  Meistä suurin osa tietää varsin hyvin, ettei parisuhteen…

Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa

Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa, omat ajatuksensa ilmeidensä takana, omat tunteensa sekä sielu ihonsa alla. Jokainen meistä kokee läpi elämänsä monia erilaisia hetkiä ja kokemuksia sekä tapaa ihmisiä, jotka väistämättä jättävät meihin jäljen. Jopa ne olosuhteet ja ihmiset, joiden ajattelimme…

Neljä lahjaa, jotka ansaitsee erityisherkkä ihminen

Kun näemme itsemme osana vähemmistöä suurta enemmistöä vastaan, on ensimmäinen reaktiomme yleensä tuntea olomme hieman huono-osaisemmaksi ja pelokkaaksi. Miksi minä koen asiat eri tavoin? Miksi minä kärsin enemmän kuin muut? Miksi minä löydän lohtua omasta yksinäisyydestäni? Miksi minä huomaan ja…

Tunteiden ilmapallo neulojen maailmassa

Tunteellisista ihmisistä voi usein tuntua siltä, kuin he olisivat kuin tunteilla täytetty ilmapallo, joka leijuu neuloja täynnä olevassa maailmassa: terävät pinnat ovat koko ajan vähällä puhkaista herkän pallon. Jos koet olevasi yksi niistä ihmisistä, joka innostuu helposti ja joka ilmaisee…

Rakkaus löytyy pienistä jutuista

Rakkaus löytyy pienistä yksityiskohdista. Sinun halaamisestasi. Vieressäsi nukkumisesta. Kirjan lukemisesta lähelläsi. Istumisesta ja sinun ajattelemisestasi. Sinun puhelinsoitostasi. Menemisestä nukkumaan ja sinun saamisesta ajatuksiini. Onnellisuuden tunteesta kun haistan partavetesi. Hymyilemisestä koska upeat muistot muistuvat yhtäkkiä mieleeni… Tiedän, että rakkaus ei olisi rakkauta…

Sinä et ole minulle tarve, vaan valinta

”Minä en tarvitse sinua, minä suosin sinua ennen muita. Et ole minulle tarve, vaan valinta.” Tiedän, tämän sanominen on vaikeaa ja nämä sanat sanoakseen on jätettävä monia asioita taakseen. Monen muun ohella on välttämätöntä jättää pelkuruus ja täyttää itsensä rohkeudella, urheudella ja…

Riippumattomuuden kautta henkiseen vapauteen

Mitä sana ”riippumattomuus” tarkoittaa sinulle? Liittyykö se mielestäsi heikkouteen tai jopa henkiseen itsekkyyteen? Jos ajattelet näin, et voisi olla enää enempää väärässä. Sana riippumattomuus henkisen kasvun yhteydessä tarkoittaa suurta vahvuutta, josta voimme kaikki päästä hyötymään kasvaessamme henkisesti. Riippumattomuuteen pyrkiminen ei tarkoita…

Vapautuminen tunteellisen menneisyytemme haavoista

Onko sinut koskaan vallannut intuitiivinen tuntemus joka muistuttaa menneestä ajasta, haaskatuista minuuteista joita et enää koskaan saa takaisin? Noina hetkinä meidän on mahdollista sisäistää, että aika on meidän arvokkain hyödykkeemme. Koska kiteytettynä aika on elämä. Se on ainut asia joka ei…

Tätä kukaan ei ole opettanut sinulle kärsimyksestä

Kukaan ei ole opettanut meille kärsimyksen lakeja tai sitä, miten kärsimykseen tulisi suhtautua. Menetyksen tuoma tuska tulee yleensä luoksemme yllättäen ja heittää meidät totaalisesti pois tasapainosta ja murskaa meitä henkisesti pala palalta. Pala palalta me myös keräämme palaset takaisin yhteen ja…

Käännä elämäsi ympäri… Ala olla itse myönteisyys!

Mitäpä jos tästä päivästä alkaen sitoutuisit muuttamaan joitakin näennäisesti kaikkein merkityksettömimmistä tavoistasi? Ehkä aloitatkin päiväsi asettamalla yksinkertaisen tavoitteen olla optimistinen, myönteisyys ruumiillistuneena, aikeinasi keskustella ainoastaan elämäsi ja meitä ympäröivien tapahtumien positiivisista puolista. Kuulostaako tämä liian haastavalta? Mahdollisesti, ottaessa huomioon että meillä…

Miksi kannamme kaunaa?

Kaunan kantaminen on taakka, josta kannattaa pyrkiä eroon. Kaunaa voi syntyä sellaisissa tilanteissa, jotka aiheuttavat epämukavuutta tai mielipahaa, ja kun asiasta ei puhu, se kasvaa mielessä ja muuttuu kaunan kantamiseksi. Kauna on ja pysyy, jos sitä ei kohtaa ja käsittele.…