Freud ja muut maailmaa muuttaneet ateistit

Freud ja muut maailmaa muuttaneet ateistit

Viimeisin päivitys: 25 helmikuuta, 2017

 

Suhde ihmisen ja Jumalan välillä, tai Jumalan täysi poissaolo, on aihe joka on tuottanut monet kaikkein aikojen kauneimmista tarinoista ja villeimmistä kiistoista. Kun ihmisiltä kysytään heidän ajatuksistaan Jumalasta, on heillä tapana leimata itsensä joko ateisteiksi, agnostikoiksi tai uskovaisiksi.

Ajatuksen Jumalasta, jonka on määritellyt ja levittänyt suurin osa maailman monoteistisista uskonnoista, on hyväksynyt miljoonat ihmiset ja todella monet yhteiskunnat on järjestetty sen ympärille. Toisissa tapauksissa skeptisyys on saanut ihmiset kieltämään, ei ainoastaan ajatusta Jumalasta, vaan lisäksi muita intuitiivisia tai energeettisiä käsitteitä, kuten karman laki tai vetovoiman laki.

Ateismi ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä

Sen lisäksi onko sitten saanut uskonnollisen kasvatuksen tai ei, ovat jotkut ihmiset uskovaisia ja toiset ihmiset eivät, aivan kuten suuri näyttelijä Fernando Fernán Gómez sanoi. Uskomusjärjestelmä itsessään ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä.

Taannoisessa kokeilussa johon osallistui lapsia 5 ja 12 ikävuoden väliltä kuudesta kulttuurillisesti erilaisesta maasta (Kanada, Yhdysvallat, Jordania, Turkki, Etelä-Afrikka ja Kiina), ja jonka suunnitteli Jean Decety, Chicagon yliopiston neurotutkija ja psykologi, havaittiin että oppilaat, joita ei ole kasvatettu uskonnollisia arvoja jakavassa perheessä ovat anteliaampia silloin, kun heidän pitää jakaa omia tavaroitaan muiden lasten kanssa, joita he eivät tunne. Tämä on vähintään erikoista.

Halki historian monet ihmiset ovat määritelleet itsensä ateisteiksi lujasti ja vakaumuksella, vaikka tästä hyvästä altistuivat jopa mahdollisille kostotoimille. He yksinkertaisuudessaan ilmaisivat omat uskomuksensa ja oman tapansa tulkita ihmisten sosiaalisia suhteita vapaasti ja radikaalisti erilaisesta näkökulmasta käsin.

Otetaanpa vähän lähempi katsaus kaikkein kuuluisimpiin ja eniten keskustelua herättäneisiin ateisteihin:

Ayn Rand

Marxistista ajattelua pidetään usein kaikkein vastustavimpana tapana mieltää yhteiskunta uskonnon suhteen. “Objektivismin” luoja vastusti molempia ideologioita väitellen sen puolesta, että jos kukaan pyrkii olemaan erilainen, on uskonnon ja kommunismin kaltaisten ajatusten seuraaminen katastrofaalista.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.