Enemmän kuin pelkkä leima: ylipaino ja terveys

Enemmän kuin pelkkä leima: ylipaino ja terveys

Viimeisin päivitys: 08 huhtikuuta, 2019

Ehkä nähdessäsi yllä olevan kuvan tytön (malli Tess Munster, hän painaa 120 kiloa), ajattelit: “Kyllä, hän on kaunis ja viehättävä, mutta… Hän on lihava.” Tämä on leima, jonka kanssa miljoonat ihmiset elävät päivästä toiseen. Mahdollisesti jopa useammat, kun huomioidaan että ylipainon yleisyys on lisääntynyt entisestään viime vuosina.

Emme voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että ylipaino kantaa mukanaan kohonnutta terveysriskiä, ja on näin ollen jotain mitä meidän pitäisi koettaa kontrolloida ja välttää. Kukaan tuskin kieltää tätä. Kuitenkin, jos lisätään yhtälöön noista ylimääräisistä kiloista eroon hankkiutumisen yksilölle aiheuttama stressi, herjauksen aiheuttama stressi, toisinaan alentavat nimitykset sekä äärimmäisyyksien puolella olevien kauneuden normein leimautuneen yhteiskunnan hyljintä, voi tehtävä epäilemättä saada kenet tahansa tuntemaan olonsa surkeaksi ja epätoivoiseksi.

Mietitäänpä meidän murrosikäisiä lapsiamme, niitä nuoria ylipainon uhreja jotka tulevat koulun pihalla kiusatuksi, kyvyttöminä särkemään tuota noidankehää johon ovat joutuneet. Matala itsetunto, sosiaalinen vieraantuminen ja vääristyneet ajatukset omasta vartalosta muodostavat heille vankilan missä syöminen on toisinaan ainut tapa tuntea helpotusta.

Näistä syistä ei ole tärkeää käsitellä ylipainoa aiheena ainoastaan ravinnollisen näkökannan vuoksi, tarjoten ehdotuksia toimintasuunnitelmaksi jatkoon. Tämä johdatellen laajempaan elämänmuutokseen, jonka tarkoitus on iskostaa muutos ylipainosta kärsivän tapoihin ja tottumuksiin, ruokaa koskeviin valintoihin sekä tarjota tukea vähäliikuntaisen arjen vastustamiseksi. Mutta tämän lisäksi on elinehtoisen tärkeää tarjota psykologisia apuvälineitä sisäisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja yleisesti ottaen merkittävästä tietoisesta elämäntilanteen muutoksesta tehokkaammin suoriutumiseen.

Psykologista strategista suunnittelua ylipainoa vastaan

Ensinnäkin meidän pitää painottaa, että jokaisella yksilöllä on oma tarinansa, viitekehyksensä ja personallisuutensa, mikä epäilemättä tekee tapauskohtaisesti joistain näistäkin välineistä toisille välttämättömiä ja toisista ei. Jotkin toimintamallit ja -suunnitelmat toimivat hyvin toisille, mutta eivät millään muotoa toisille. Kuten aina, on tärkeää pitää tämä mielessä liiallisen yleistämisen välttämiseksi.

1. Tuki meitä ympäröiviltä ihmisiltä

Meidän on mahdollista päättää aloittaa uuden ruokavalion seuraaminen, kohentaa ruokailutottumuksiamme ja välttää meille epäterveellisiä asioita. Kuitenkin, jos meillä ei ole meitä ympäröivien ihmisten tukea, on meidän hyvin vaikeaa seurata tätä päätöstä loppuun asti. Jos sinun tapauksessasi on näin, luo rajat sinun ja niiden välille, jotka eivät ymmärrä sinun pyrkimyksiäsi ja vakaumustasi päihittää ylipaino.

Ymmärrä, että painon pudottaminen tarkoittaa samalla terveyden saavuttamista, elämäsi laadun parantamista ja itsestäsi paremman kuvan saamista. Jokainen ponnistus tulee olemaan sen arvoinen. Sinun palkkiosi on parempi terveys ja itsetunto .

2. Korjaa vääristyneet ajatukset

“Tämä on kuka minä olen. Minä tulen aina olemaan lihava.” “Minua ei ole kiva katsella. Kukaan ei tule koskaan huomaamaan minua.” “Minä en ikinä tule olemaan niin laiha kuin ystäväni, tuo näyttelijätär, tuo malli…”

Kaikki nämä ovat vääristyneitä ajatuksia jotka ei tee sinulle millään tasolla hyvää. Ne vain ahmivat kulkeissaan kaiken motivaatiosi ja tuhoavat sinun itsetuntosi. Sinun päämääräsi on tavoittaa sinun ihannepainosi. Pitäen toki mielessä tätä asettaessa, että tämän tulisi olla sellainen tavoitepaino joka ei aiheuta minkäänlaista vaaraa terveydellesi.

Tämän tavoittamiseksi sinun tulee ymmärtää, että sinun ei tarvitse saavuttaa sitä “aliravittua” ulkonäköä mitä meille koetetaan mediassa myydä. Koska tällä mallilla ei ole mitään tekemistä kauneuden kanssa, ja vielä vähemmän sitä voi kutsua terveelliseksi.

Kauneus

3. Kommunikointityylit ja sosiaaliset taidot

Miten sinä samastut maailmaan? Onko sinulla epävarma olo? Vaihtelevatko mielialasi yleensä vuorotellen huomattavan passiivisuuden kausista hetkiin, jolloin päästät agressiotasi ulos ?

Sinun täytyy alkaa ilmaisemaan itseäsi vapaammin ja luovemmin, sekä kontrolloimaan tunteitasi. Tästä sinun tulee suoriutua välttäen kuitenkin eristyneisyyttä sekä mainittuja vihan ja turhautumisen hetkiä. Kiukku ja toivottomuus voivat saada sinut tuntemaan kasvavaa painetta syödä.

Opettele siis hallitsemaan omia tunteitasi ja kehitä sosiaalisia taitojasi. Katso vaikkapa mallia tämän kirjoituksen alussa. Tess Munster kesti kiusaamista läpi lapsuutensa ja nuoruutensa. Hänen täytyi lähteä osavaltiosta jossa oli syntynyt aloittaakseen alusta, jättääkseen piinan taaksen ja jatkaakseen eteenpäin.

Hän opiskeli valokuvausta ja alkoi hiljalleen huomata, että hänen kasvonsa olivat viehättävät. Että hänen vartalonsa ei ollut vankila. Ja että hän ei häpeillyt näyttää sitä. Nykyään hän sitten kaunistaakin lehtien kansikuvia. Hänen kasvonsa välittävät tasapainoisuutta ja täyttymystä. Siinä piilee niiden vetovoima.

4. Kärsitkö sinä ahdistuksesta? Ehkä piilevästä masennuksesta?

Monissa tapauksissa ylipaino peittää paljon vakavampia psykologisia kehityskulkuja joita ei monesti huomata. Sinä käännyt ensisijaisen terveydenhuoltotahosi puoleen saadaksesi ohjeet uuteen ruokavalioon ja lähetteen ravitsemusasiantuntijalle. Kuitenkin olet jotenkin kyvytön seuraamaan näitä ravinnollisia ohjeistuksia. Mistä tämä johtuu? Kenties siitä, että moni meistä turvautuu luonnostaan ylensyömiseen helpottaakseen ahdistusta ja turhautumista. Tämä johtuu mahdollisesti myös siitä, että me emme pysty selviytymään voittajina kokemastamme menetyksestä, epäonnistumisesta, yksipuoliseksi jääneestä rakkaudesta tai mistä tahansa muusta elämästämme kehityskulusta, jota meillä ei ollut mahdollisuutta hoitaa kunnolla.

Kuten aina, tämänkin taakan ja ylipainon takana on monesti sisäisiä tekijöitä, jotka meidän tulee tunnistaa voidaksemme kohdata ne kasvotusten. Älä emmi pyytää apua kun sitä tarvitset. Hae voimaa ja motivaatiota sisältäsi, äläkä koskaan lakkaa rakastamasta itseäsi. Sinä olet enemmän kuin se ulkoinen leima, jolla sinut on lokeroitu. 

Pidä huolta itsestäsi, sekä sisäisesti että ulkoisesti.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.