Älykäs nainen tietää ettei hänellä ole rajoja

Älykäs nainen tietää ettei hänellä ole rajoja

Viimeisin päivitys: 04 heinäkuuta, 2017

Pitkän aikaa oli olemassa sosiaalisia uskomuksia siitä, että naisen rooliin kuuluu lasten hoitaminen, miehen hyvinvoinnin ylläpito, kotityöt sekä perheen vanhimmista huolenpitäminen. Kaikki tämä on nyt tietyllä tapaa loppunut, sillä tänään älykäs, itsenäinen nainen tietää ettei hänellä ole rajoja.

Älykäs nainen elää omaa elämäänsä, ottaa ammatillista vastuuta, on itsenäinen, eikä hän perusta onnellisuuttaan naimisiinmenoon ja lapsiin sillä hän tietää että hänen onnensa riippuu hänestä itsestään eikä kolmansista osapuolista. Hän on oppinut arvostamaan itseään ja kasvamaan ihmisenä.

Älykäs nainen ja hänen kumppaninsa

Usean brittiyliopiston tekemän, Sunday Timesissa julkaistun tutkimuksen mukaan älykkäillä naisilla ei ole taipumusta mennä naimisiin, mutta etevillä miehillä on 40 % suurempi mahdollisuus avioon.

tyttö penkillä

Tutkimus tehtiin ryhmässä, johon osallistui 900 miestä ja naista. Nämä vapaaehtoiset osallistujat tekivät ÄO-testin 11-vuotiaana ja 40 vuotta myöhemmin heitä haastateltiin, jotta saatiin selville olivatko he menneet naimisiin vai eivät.

Saatiin selville, että naisilla jotka päättivät jatkaa yliopisto-opiskeluaan oli 40 % alempi todennäköisyys avioliittoon. Mitä miehiin tulee, heillä oli 35 % suurempi mahdollisuus avioliittoon jokaista 16-pisteen korotusta heidän älykkyysosamäärässään.

Asiat joita älykäs nainen tekee

On tiettyjä piirteitä jotka luonnehtivat älykästä naista, jotka tekevät hänestä erilaisen kuin toiset naiset, ja ne lisäävät hänen viehätysvoimaansa miesten silmissä. Useiden Amerikkalaisten yliopistojen (Buffalo, Lutheran yliopisto Kaliforniassa, Texasin yliopisto) tekemien tutkimusten mukaan miehet pelkäävät älykkäitä naisia.

Saavuttaaksemme mahtavia asioita meidän ei pidä vain toimia, vaan myös unelmoida; ei vain suunnitella, mutta myös uskoa.”

-Virginia Woolf-

Biologisesta näkökulmasta katsottuna, tutkimuksen mukaan, miesten tulisi hakeutua suhteeseen älykkään naisen kanssa, koska se tuo mukanaan geneettisiä hyötyjä. Käytännössä suurin osa miehistä kuitenkin tapailee mielummin naista joka ei ole älykkäämpi kuin he itse.

Kysymys joka meidän pitää kysyä itseltämme tässä vaiheessa: mikä erottaa älykkään naisen muista? Katsotaanpa.

Hän elää hetkessä

Hän tietää kuinka oppia menneestä ja kärsivällisesti ja rauhallisesti odottaa tulevaisuutta. Hän elää hetkessä, tässä ja nyt, nauttien jokaisesta sanasta, kosketuksesta, katseesta, tuoksusta tai mausta. Älykäs nainen katsoo sinua silmiin ja kuuntelee sinua, koska hän tuntee että hänen on otettava hyöty irti tästä hetkestä kanssasi.

suukko

Kuten kaikki muut, hän on läpikäynyt vaikeita hetkiä elämässsään ja hän tiesi kuinka päästä niistä yli ja kerätä voimia. Hän on oppinut olla tekemättä samoja virheitä kahdesti ja hän tietää tarkalleen mitä hän haluaa saavuttaa elämässään.

Hän arvostaa yksinoloa

Älykäs nainen ei tunne itseään yksinäiseksi vain siksi ettei hänellä ole kumppania. Päinvastoin: hän arvostaa yksinoloa ja itsenäisyyttään. Hän ei sido onneaan toisiin ihmisiin, vaan hänen rikas sisäinen elämänsä mahdollistaa hänelle yksinolosta nauttimisen.

“Yksinolo opettaa enemmän kuin mikään seura.”

Nuo yksinolon hetket ovat välttämättömiä jokaiselle älykkäälle naiselle sillä ne mahdollistavat sen, että hän oppii tuntemaan itsensä, arvioimaan itseään, pohtimaan elämää, ja tietämään mitä hänen täytyy parantaa. Näiden pohdiskelujen kautta hän kykenee pääsemään yli haasteista ja keräämään motivaatiota.

Hän ei pelkää muutosta

Älykäs nainen ei pelkää mukavuusalueen ulkopuolelle astumista ja muutosten kohtaamista. He ovat tietoisia siitä että muutos tarkoittaa mahdollisuuksia ja että ne ovat myös tapa oppia uusia oppitunteja ja saada ainutlaatuisia kokemuksia.

Viisas tyttö tietää rajansa, älykäs tyttö tietää ettei niitä ole.”

-Marilyn Monroe-

Hän ei pidä työstä joka ei innosta häntä, kumppanista joka ei jaa elämänarvoja hänen kanssaan, tai ystävistä jotka eivät tue häntä hänen päätöksissään. Älykkäät naiset reagoivat ja etsivät tapoja parannukseen. He ovat luonnostaan aktiivisia.

Hän kuuntelee sydäntään ja tietää kuinka sanoa ei

Älykäs nainen tietää että hänen sydämensä ja intuitionsa ääni on erittäin tärkeä. Sen lisäksi hän on tietoinen siitä, että kun hänen pitää tehdä vaikeita päätöksiä, hänen kehonsa puhuu ja ilmaisee tunteita joita jokainen vaihtoehto hänessä herättää. Tämä on tärkeä osa informaatiota jonka hän pitää mielessä kun hänen täytyy tehdä oikea päätös.

nainen ja sydän

Tämän lisäksi, hän ei pelkää sanoa “ei” ja hän tietää että on aikoja jolloin on sanottava “ei”, laitettava rajoja toisille ihmisille jotta ihmiset kunnioittavat hänen henkilökohtaista tilaansa ja elämäntapaansa. Hän ei ole omistushaluinen ihminen, eikä hän anna kenenkään olla sellainen itsensä suhteen.

Lyhyesti sanottuna, hän on erittäin älykäs nainen!

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.