Älä anna pahuudelle valtaa

Älä anna pahuudelle valtaa

Viimeisin päivitys: 13 lokakuuta, 2017

Jokaisen ihmisen mielestä toisille vahingon toivominen ja heidän satuttamisensa on vastenmielistä. Oletko koskaan tuntenut pimeän puolesi kiusaavan tai koettavan viekoitella sinua? Joskus on helpompi käsitellä toisia välineinä omien tavoitteidemme saavuttamisessa. Mikäli tahdot olla paras työssäsi, sinun tarvitsee vain astella toisten ylitse. Se on paljon nopeampi tapa tavoitteidesi saavuttamiseen, joka antaa enemmän tyydytystä vähemmillä viivästyksillä. Emmeköhän me kaikki himoitse tätä, ainakin osittain?

Ihmiset etsivät aina välitöntä tyydytystä. Kuten edellinen esimerkkimmekin osoittaa, haluamme välttää kaikkemme likoon laittamista, vaivannäköä ja kuukausien odotusta ennen tavoitteidemme saavuttamista rehellisin keinoin. Mikäli voimme vähentää tuota aikaa, miksi emme niin tekisi? Näin ainakin ajattelevat ne, jotka tulevat temmatuksi tällaiseen vahingollisten ajatusten kehään. He lakkaavat kohtelemasta toisia ihmisinä ja alkavat käyttää heitä välineinä oman etunsa tavoittelussa.

“Itsekkäät ihmiset elävät pimeällä puolella. Myötätuntoiset ihmiset elävät valossa. Astuessasi valon puolelle olet onnellinen, koska myötätunto, toisten auttaminen ja toisten ajatteleminen itsesi sijasta antavat sellaisen ilon, jota et voi saavuttaa millään muulla tavalla.”

Pahan valta

Me kaikki olemme tavanneet ihmisiä, jotka ovat muuttuneet pahempaan suuntaan. He ovat muuttuneet manipuloiviksi ja alkaneet tehdä asioita, jotka saivat heissä aiemmin aikaan puistatuksia.

Tämä on ensimmäinen mekanismi, jota paha käyttää meidän viettelemiseksemme. Se saa meidät loukkaantumaan siitä, mitä toiset ihmiset ovat meille tehneet. Me tunnemme itsemme tilanteiden uhriksi. Käyttäydymme aivan kuin emme ansaitsisi sitä kipua, jota toiset ovat meille aiheuttaneet. Me väsymme kaikkiin niihin ongelmiin, joita joudumme yksi toisensa perään käsittelemään. Kauna toisia kohtaan ottaa meistä vallan ja alkaa muuttaa meitä asteittain juuri sellaiseksi ihmiseksi, jollaiseksi emme halua tulla.

Hyväksikäytetyistä ihmisistä saattaa itsestään tulla hyväksikäyttäjiä. Niistä, joita on arvosteltu, voi tulla arvostelijoita. Koettuamme paljon kipua saatamme päättää, ettemme enää suostu ihmisten huiputtamiksi ja alamme kohdella toisia juuri niin kuin meitä on kohdeltu. Emme ymmärrä että oman vahingollisen käyttäytymisemme kohteena olevat ihmiset ovat syyttömiä. He kuuluvat samaan joukkoon, johon me itsekin aiemmin kuuluimme.

kissanainen antaa pahuudelle valtaa

Jos avaamme silmämme, huomaamme antaneemme itsemme tulla myrkytetyiksi. On aivan kuin olisimme hedelmäkorissa mätien omenien ympäröiminä. Koska olemme olleet kyvyttömiä siirtymään pois tuosta tilanteesta ja noiden ihmisten keskuudesta, myös me mätänemme. Tulemme viekoittelevan pahan saastuttamiksi. Se saa meidät kohtelemaan ihmisiä työkaluina omien tarpeidemme tyydyttämiseksi, tai yksinkertaisesti satuttamaan toisia samalla tavalla kuin meitä on satutettu.

Vallan viehätys

Me kannamme kaunaa toisia kohtaan ja pidämme heidän ilkeää käyttäytymistään typeränä. Totuus kuitenkin on, että käyttäytymällä niin he saavuttavat sen, mitä me itsekin haluamme saavuttaa. Pinnan alla kytee voimakas syy sille, miksi me annamme pimeän puolemme viekoitella meidät. Siitä samasta syystä lakkaamme näkemästä toiset sellaisina kuin he ovat ja alamme nähdä heidät välineinä. Kaikki tämä juontaa juurensa vallanhalusta.

Kontrollin ottaminen antaa meille vallan, niin kuin tekee myös alistaminen, manipulointi, valehtelu ja loukkaaminen… Teemme kaiken tämän tarkoituksella. Ajoittain emme edes välitä siitä, että tuhoamme toiset täysin oman etumme saavuttamiseksi. Kun meillä viimeinkin on tilanne hallinnassamme, huomaamme sen vain lisäävän ruokahaluamme. Me vain innostumme lisää. Kuinka pitkälle olisimmekaan valmiita menemään?

Kissaksi muuttunut tyttö

Vaikka toisten tunteiden huomiotta jättäminen saattaakin tuntua meistä jonkin aikaa hyvältä, ajan kanssa se tekee meistä katkeria ja surullisia. Me ihmiset etsimme hyvyyttä, koska se rauhoittaa meidät. Vaikka pahuus voikin hyödyttää meitä joillain tavoin tai auttaa “oikeuden” tapahtumista meitä kohtaan, tulos ei ole samanlainen.

“Pimeyden viekoittelu alkaa pirullisella flirttauksella. Jännityksen ja syyllisyyden sekoituksella. Siihen saakka, kunnes luovutat ja työnnät katumuksen syrjään.”

Meitä viettelee se voima, joka saa meissä aikaan pahuuden. Ellemme ole varuillamme, tämä viaton flirttailu pahan kanssa voi johtaa meidät pisteeseen, josta ei ole paluuta. Toisten kohteleminen välineinä voi auttaa meitä saavuttamaan haluamamme, mutta se myös ryöstää meiltä tasapainon, rauhan ja onnen. Saatamme unohtaa, että näin toimiessamme joudumme aina maksajan paikalle: joudumme uhraamaan sen kuka olemme yrittäessämme saavuttaa yhä enemmän. Onko se sen arvoista?

Kuvitus: Catrin Welz Stein


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.