Aivojen reitti nautintoon

Aivojen reitti nautintoon

Viimeisin päivitys: 20 kesäkuuta, 2017

Aivojen reitti nautintoon, joka tunnetaan myös mesolimbisenä reittinä, on muodostunut pienistä aivoalueista joissa korkeammat dopamiinitasot tuotetaan. Tämä reitti aktivoituu kun vastaanotamme ärsykkeen joka antaa meille nautintoa, kuten suklaan syöminen, seksi, shoppailu jne. Jopa yksinkertainen ajatus voi herättää sen.

Tämä aivopiiri mahdollistaa aktiviteetit jotka liittyvät selviytymiseemme ja nautinnollisiin tilanteisiin, ja siitä syystä sillä on mukautuva funktio. Tämä aivopiiri voi kuitenkin myös aktivoitua haitallisista aineista, kuten huumeista. Puhumme esimerkiksi kokaiinista, joka yhdistetään dopamiinin keinotekoiseen muodostumiseen aivoissa.

Johns Hopkinsin yliopistossa palkitsemisprosessi kuvaillaan kokemuksena joka miellyttää meitä välittömästi, ilman viivettä. Me liitämme tämän kokemuksen ulkoiseen ärsykkeeseen, oli se sitten visuaalinen, auditiivinen tai hajuaistiin liittyvä, tai sisäiseen ärsykkeeseen kuten ajatuksiin tai tuntemuksiin. Tämän assosiaation kautta nautinnollinen käytös tullaan todennäköisesti toistamaan samankaltaisessa tilanteessa.

Palkitsemismekanismin prosessi

Kaikki alkaa kun huomaamme jotakin ympäristössämme joka on antanut meille nautintoa ja/tai tyydytystä menneisyydessä. Sisällämme on tunteita jotka yllyttävät meitä toimimaan tai saavuttamaan kohteen, mikä tahansa se onkin. Tällä hetkellä ilmestyy dopamiini, joten voimme jo kuvitella itsemme suorittamassa toimintaa.

Haluvaiheen jälleen tartumme toimeen ja aiomme todella tehdä sen. Kun alamme toimia, adrenaliini ja noradrenaliini liittyvät mukaan, laittaen kehomme liikkeelle päämääränään toiminta. Toiminta palkitaan nautinnon tunteella kunhan olemme lopettaneet sen tekemisen, tai jo tekemisen aikana.

Lopulta, kun olemme viimeistelleet toiminnan, palkitsemisreitti sulkeutuu tyytyväisyyden tunteella. Kun olemme päässeet tähän vaiheeseen, serotoniini, joka liittyy mielialaamme ja haluumme kokea tämä tuntemus jälleen, liittyy peliin. Kiitos tämän tyytyväisyyden tunteen, kun tämä merkki ilmaantuu jälleen, aktivoiden halumme, sen kohteena oleva henkilö toistaa toiminnan suurella todennäköisyydellä.

dopamiini vapautuu suklaata syödessä

Nautinnon reitti aivoissa

Nautintokeskus muodostuu useista eri aivoalueista, kuten ventral tegmental -alueella (VTA), joka levittää neuroniyhteyksiä muille alueille jotka liittyvät prosessiin. Nämä alueet ovat nucleus accumbens, striatum, anterior cingulate cortex, hippokampus, amygdala ja aivokuori.

Kaikki nämä keskukset liittyvät nautintoon tai palkitsemisjärjestelmään eri toimintatavoilla. Striatum liittyy esimerkiksi tapojen muodostumiseen, anterior cingulate cortex ja amygdala tunteisiin, hippokampus muistiimme ja prefrontal cortex järkeilyyn ja suunnitteluun.

Dopamiini on aivojen välittäjäaine joka kontrolloi kommunikaatiota VTA:n ja muiden alueiden välillä. Kun tietyt kokemukset aktivoivat neuronit VTA:ssa ja vapauttavat dopamiinia, nämä kokemukset hyväksytään miellyttäviksi ja ne muistetaan ja assosioidaan myöhemmin positiivisiin kokemuksiin, mikä tukee tämän toiminnan toistamista.

Nautintoreitin rooli riippuvuudessa

Tietyt aktiviteetit joita suoritamme ja jotka ovat selviytymisellemme välttämättömiä, stimuloivat nautintoreittiä, mutta nämä aktiviteetit eivät ole ainoita jotka kykenevät antamaan meille tämän tunteen. On myös muita tapoja, kuten huumeiden käyttö, jotka käynnistävät palkitsemisjärjestelmän.

Suuri osa riippuvuutta aiheuttavista aineista hyökkäävät aivojen palkitsemisjärjestelmään, vapauttaen dopamiinia. Tätä välittäjäainetta löydetään eri aivojen alueilta, jotka säätelevät liikettä, motivaatiota, tunteita ja nautinnon tunnetta. Dopamiinin vapautuminen – huumeiden käytön kautta – voi ylistimuloida systeemiä, johtaen euforian tunteeseen joka vahvistaa voimakkaasti käyttöä.

Kun huumeita kuten kokaiinia otetaan, 2-10 kertaa enemmän dopamiinia voi vapautua kuin normaalisti (esim. ruoan takia); sen lisäksi vaikutus on välitön ja se voi kestää pidempään. Toleranssi huumeisiin, joka syntyy toistuvan käytön kautta, voi johtaa syviin muutoksiin aivojen reiteissä, sillä jollain tavalla niillä on valta tehdä ne tarpeettomiksi.

Milloin nautintoreitti syttyy?

On olemassa monia tilanteita jolloin konkreettinen toiminta voi aktivoida nautintoreitin, saaden meidät tuntemaan olomme hyväksi. Nämä ovat joitakin esimerkkejä niistä aktiviteeteista:

  • Korkeakalorisen ruoan syöminen
  • Seksi
  • Musiikin kuuntelu
  • Liikunta
  • Tietyt huumeet
  • Toisten auttaminen
  • Positiivisen kohtelun saaminen muilta

Tiedemiehet näkevät aivojemme palkitsemisjärjestelmän toimintona joka varmistaa selviytymisemme, sillä se liittyy toimintoihin jotka ovat välttämättömiä elämisellemme, mutta se on myös ansa riippuvuuksille. Assosiaatio jonka muodostamme tietyn ärsykkeen kanssa, kuten esimerkiksi kun menemme juhliin ja juomme alkoholia, voi vahvistaa tätä toimintoa siihen pisteeseen asti että se muuttuu riippuvuudeksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.