8 tapaa lopettaa kärsimys buddhalaisuuden mukaan

8 tapaa lopettaa kärsimys buddhalaisuuden mukaan
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 06 syyskuuta, 2018

Buddhalaisuudella on hyvin erityinen tapa käsitellä kipua. Tämä filosofia edustaa ajatusta, jossa kaiken kärsimyksen lopettaminen on mahdollista, vaikka se onkin sellainen osa elämää jolta ei voi välttyä. Vaikka elämä aiheuttaa meille kipua, emme ole tuomittuja kärsimään siitä passiivisesti. On olemassa 8 tapaa lopettaa kärsimys.

Buddhalaisuuden mukaan kärsimyksen lopettamiseksi ensimmäisenä tehtävänä on hyväksyä sen olemassaolo. Kaikki ihmiset kokevat kipua, ennemmin tai myöhemmin. Sen vastustaminen vain pahentaa sitä.

Kivun hyväksyminen ei tarkoita sille omistautumista. Buddhalaisuudessa todetaan, että kärsimys syntyy halusta ja siten nopein tapa päättää kärsimys on oppia vastustamaan halua. Tämä filosofia puolestaan osoittaa, että kärsimyksen lopettamiseksi on olemassa “jalo kahdeksanjakoinen polku” tai 8 tapaa, joita tulisi harjoittaa vapaasti, jotta elämässämme vallitsisivat rauha ja harmonia.

1. Oikea näkökulma

Paras tapa olla kohtuullinen on olla tuomitsematta. Sen sijaan että päättäisit onko jokin hyvää vai huonoa, sinun tulisi yrittää ymmärtää sen luonne täysin. Monet ihmiset toimivat väärällä tavalla. Kuka sinä olet kuitenkaan heitä tuomitsemaan?

buddhalainen munkki

Kärsimyksen lopettamiseksi on välttämätöntä viljellä kokonaisvaltaista asennetta ennemmin kuin tuomitsemista. Ei ole sinun tehtäväsi arvioida, hyväksyä tai tuomita muiden käytöstä. Kuten ei heilläkään ole valtaa tehdä sitä sinulle.

2. Oikea ratkaisu – vahvista jaloja tarkoituksia

Menestyksekkäiden ja jalojen päämäärien välillä on suuri ero. Ensimmäiset ovat henkilökohtaisen ylistyksen inspiroimia, jotka usein päätyvät lopulta tyhjyyteen. Oma voittosi antaa sinulle aplodit, mutta onko sillä mitään universaalia tarkoitusta?

Buddhalaisuudessa sen sijaan pyydetään ihmisiä vahvistamaan jaloja tarkoituksia. Se on tapa päättää kärsimys, koska se johtaa aina suureen tyytyväisyyteen, jonka muutkin voivat jakaa kanssasi. Itsensä tunteminen hyödylliseksi ja tarkoitukselliseksi antaa enemmän merkitystä vaivannäöllesi.

3. Oikea puhe – ole rehellinen ja varovainen sanojesi kanssa

Sanat antavat elämän, mutta ne vievät sen myös mukanaan. Ne tekevät sinut ja ne voivat myös tuhota sinut. Kun sanat tulevat puhtaasta sielusta, ovat ne balsamia maailmalle. Sanoilla välitetään ymmärrystä, rakkautta ja veljeyttä. Ne lohduttavat, motivoivat ja ylistävät elämän suurimpia arvoja.

meditoimalla on mahdollista lopettaa kärsimys

Toisinaan sanoja kuitenkin käytetään myös valehteluun, satuttamiseen tai vähättelyyn. Kukaan ei voi olla onnellinen, jos hän vahingoittaa muita heidän omien sanojensa kautta. Ennemmin tai myöhemmin se kostautuu ja lopulta vahingoittaa henkilöä, jolla on tällainen kielenkäyttö.

4. Oikea käyttäytyminen – älä satuta muita

Yksi periaate on läsnä lähes kaikissa eri kulttuurien eettisissä tavoissa. Et saa tappaa muita tai uhata heidän elämäänsä. Tämä ei koske ainoastaan fyysisiä asioita, vaan se on myös symbolista; se voi olla psyykkistä.

Kärsimyksen lopettamiseksi on tärkeää, että et laita muita kärsimään, sillä se olisi suuressa ristiriidassa. Niin ikään liiallinen määrä mitä tahansa (positiivistakin) vahingoittaa hyvinvointiasi ja sitä pitäisi vältellä. Ei ole parempaa tapaa saavuttaa harmonia kuin tasapainon ylläpitäminen elämässäsi omalla tavallasi.

5. Oikea toimeentulo – ansaitse toimeentulosi kovalla työllä

Ei ole sopivaa yrittää rakentaa elämäntyyliä, jota pitää yllä jokin muu kuin oma työsi. Kun näin tapahtuu, itsetunto pienenee ja muuttuu.

Työ muuttaa ihmisiä ja tekee meistä parempia. Se on tapa kehittää ihmisarvoa, kasvua ja palvella muita. Joutilaisuus johtaa ennemmin tai myöhemmin tyytymättömyyteen ja ahdistukseen. Me pysähdymme, ja se johtaa meidät menettämään parhaimmat hyveemme ja kykymme.

buddhalaiset munkit ja norsu

6. Oikea vaivannäkö – viljele hyveitä

Ei ole mahdollista lopettaa kärsimystä, jos et aloita jatkuvan kehityksen polkua. Hyve ei ole yleisesti ottaen jotakin, joka putoaa taivaasta, vaan se on oikeastaan kärsivällisen viljelyn hedelmä. Se on vaivannäön suora tulos.

Hyveiden viljely kohottaa myös itserakkauttasi. Se saa sinut näkemään itsesi todellisena ihmisenä oppimis- ja kasvamisprosessissa. Se sallii sinun olla avoin kritiikille ja virheille ja näkemään kehittymismahdollisuudet.

7. Oikea tarkkaavaisuus – avoin tarkkailu

Jos haluat lopettaa kärsimyksen, on välttämätöntä pysyä valppaana kehosi lähettämille viesteille. Kehomme varoittaa meitä mistä vain epätasapainosta. Se varoittaa meitä mahdollisesti vahingollisista elämäntavoista.

Niin ikään kannattaa tulla tietoiseksi siitä kuinka toimit. Sinun ei tulisi yrittää tuomita itseäsi tai rangaista itseäsi. Sen sijaan on tärkeää, että näet itsesi sivustakatsojana ja näet vaivaa oppiaksesi tuntemaan itsesi paremmin.

8. Oikea samadhi – opi rauhoittamaan mielesi

Kun mieli on tunteiden viemänä, se menettää voimansa. Ja jos antaudumme hallitsemattomille tunteille tai intohimoille, päädymme helposti tilanteisiin jotka lopulta aiheuttavat lisää kärsimystä.

miehen mieli on labyrintti

Jokaisen ihmisen täytyy löytää oikeat keinot auttaakseen omaa mieltänsä rauhoittumaan sekavien aikojen, pelon tai ahdistuksen hetkellä. Kun toimit näiden vaikutusten alaisena, teet eniten virheitä. Sen takia on tärkeää oppia hillitsemään näitä tunteita.

Kahdeksan tapaa lopettaa kärsimys ovat muinaisen viisauden tulosta. Kyseessä on myös yksityiskohtainen opas maailman ja elämän kohtaamiseksi. Jos käytät sitä pitkäjänteisesti, voi se johtaa sisäiseen tasapainoon, harmoniaan ja rauhaan sydämessäsi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Kelly, J. D. (2015). Your best life: Mindfulness–The end of suffering. Clinical Orthopaedics and Related Research®473(2), 426-429.
  • Sierra, J. C., Ortega, V., & Zubeidat, I. (2003). Ansiedad, angustia y estrés: tres conceptos a diferenciar. Revista mal-estar e subjetividade3(1), 10-59.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.