6 surun tyyppiä

6 surun tyyppiä

Viimeisin päivitys: 24 toukokuuta, 2017

Suru on tila josta kaikki ihmiset löytävät itsensä monta kertaa elämänsä aikana. Jopa ennen syntymäämme, alamme jo kokea menetystä. Jokaiseen suruun liittyy kärsimystä joka pitäisi käsitellä ja ohittaa.

Yhteinen tekijä kaikissa surun tyypeissä on menetys. Mutta ottaen huomioon että menetykset voivat olla hyvin monimuotoisia, on olemassa myös erilaisia surun tyyppejä. Puhumme “evoluutiosurusta” kun viittaamme menetykseen joka liittyy iästä toiseen siirtymistä. On myös “sosiaalisia suruja”, kuten työn menetys, eläkkeelle lähteminen, maanpako jne.

“Vain ihmiset jotka kykenevät rakastamaan intensiivisesti voivat kokea suurta kipua, mutta tämä sama tarve rakastaa ehkäisee heidän surunsa, ja se parantaa ne.”

-Leo Tolstoi-

Suurimmat vaikeudet tuovat mukanaan kuitenkin surut, jotka aiheutuvat rakkaan menettämisestä, erityisesti kuoleman kautta. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä että side katkeaa. Mutta kaikki muu säilyy koskemattomana. Se rakkaus joka muodosti siteen, ja unelmat, fantasiat sekä toiveet jotka olivat sen seurana. Siksi kärsimys on niin intensiivinen ja vaatii niin paljon työtä päästä siitä yli. Affektiivisen menetyksen perspektiivistä, on olemassa useita surun tyyppejä jotka kuvailemme seuraavaksi.

Ennakoiva suru

Tämä suru alkaa kun tulet tietoiseksi siitä, että tulet kärsimään lähestyvän menetyksen, mutta se ei ole tapahtunut vielä. Tämä tapahtuu esimerkiksi silloin kun käyt läpi avioeron tai pitkän matkan. Tai kun joku kärsii parantumattomasta sairaudesta ja kuolema on väistämätön.

päästä vapaaksi

Tämän ja muiden surujen ero on se, että ennakoivassa surussa tunteet ovat yleensä ambivalentteja ja epävakaita, sillä henkilö on vielä siinä, ja surija liikkuu läheisyyden ja etäisyyden välimaastossa. Hän haluaa kokea läheisensä läsnäolon viimeistä kertaa. Mutta saamaan aikaan hän pelkää sitoumuksen tunnetta jonka se luo. Näissä tapauksissa on parasta ilmaista tunteet vapaasti ja suoraan sen ihmisen kanssa, joka on lähdössä.

Poissaoleva suru

Tämänkaltaisessa surussa henkilö tukahduttaa tunteensa. He yrittävät käyttäytyä niin kuin mitään ei tapahtuisi. Itse asiassa, jos asia tuodaan esille, he eivät anna sille yhtään enempää merkitystä kuin millekään muullekaan asialle.

Tässä tapauksessa käytössä on mekanismi nimeltä kieltäminen. Vaikutus on niin suuri, että henkilö ei koe olevansa kykenevä kohtaamaan sitä. Siksi hän keskittyy elämänsä muihin alueisiin. Ongelma on, että piilotettu suru palaa aina. Oli se sitten ärsyyntymisenä, ahdistuksena tai fyysisenä sairautena, muun muassa.

Krooninen suru

Krooninen suru ilmenee kun joku epäonnistuu läheisensä menetyksen käsittelyssä. Tavalla tai toisella, hän kieltäytyy hyväksymästä mitä tapahtui. Sen sijaan hän keskittyy pakkomielteisesti menetetyn ihmisen muistojen hengissäpitämiseen. Hän halvaannuttaa elämänsä ja pysyy jatkuvasti kivun tilassa.

nainen ikkunassa

Ihmiset joilla on taipumusta masennukseen asettuvat helpommin tämäntyyppiseen suruun, joka saattaa myös muuttua elämäntyyliksi. Sitä luonnehtii ahdistus, suru ja syyllisyys, samoin kuin kyvyttömyyden tunne ja tunne siitä, että he ovat tuottaneet pettymyksen jollekulle. Tällainen suru vaatii ammattilaisen apua.

Myöhässä saapuva suru

Tämä on yleensä poissaolevan surun seuraus. Vaikka ensin henkilö koittaa jättää kipunsa huomiotta, hetken kuluttua se saauu suuremmalla voimalla ja mahdollisesti silloin kun hän sitä vähiten odottaa. Joskus voi kulua vuosia, ennen kuin tällainen surutyö alkaa.

Voi myös olla että joku ei koe surua sillä hetkellä kun hän kokee menetyksen, johtuen erityisistä olosuhteista. Kuten esimerkiksi vaativat työsitoumukset tai painostava perhetilanne. Lykätty kipu ilmaantuu myöhemmin ja siihen saattaa liittyä tiettyjä komplikaatioita, sillä nyt se on koettava yksin.

Estynyt suru

Tällainen suru ilmenee ihmisissä joilla on suuria vaikeuksia ilmaista tunteitaan. Kun kyse on esimerkiksi lapsista, he eivät tunnu kykenevän pukemaan sanoiksi sitä mitä tilanne edustaa. Monesti aikuiset jättävät heidän kipunsa huomiotta eivätkä he auta lasta pääsemään yli siitä. Aikuiset yksinkertaisesti ajattelevat että “lapset eivät vain ymmärrä”.

perhonen

Suruprosessi estyy myös ihmisissä joilla on jonkinlainen kognitiivinen vamma. Tai tilanteissa joissa isä tai äiti yrittävät pysyä vahvoina jotta he eivät vaikuttaisi lapsiinsa. Tai yksinkertaisesti siksi, että joku on hyvin varautunut eikä heillä ole mahdollisuutta puhua siitä mitä hän tuntee. Joka tapauksessa, tämä estyneisyys muuttuu pakkomielteiksi, jatkuvaksi masennukseksi, ahdistukseksi, jne.

Luvaton suru

Luvattomassa surussa henkilön ympäristö ilmaisee torjuntaa sitä kipua kohtaan, jota henkilö kokee. Ennemmin tai myöhemmin he, jotka eivät ole vastaavaa surua kokeneet, yrittävät kumota tämän surun koska he ajattelevat että surevan ihmisen tulisi päästää irti ja jatkaa elämäänsä.

On kuitenkin erityisiä tilanteita joissa sureminen on kielletty alusta lähtien. Esimerkiksi silloin, kun nainen tai mies jolla oli avioliiton ulkoinen suhde, kuolee. Rakastajalla “ei ole oikeutta” ilmaista suruaan. Joskus tämä voi liittyä myös lemmikin kuolemaan. Sillä vaikka se tuottaa suurta kipua, toiset saattavat kieltää tämän tyyppisen kärsimyksen.

suru ja kyyneleet

 

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.