5 vinkkiä parisuhteen kehittämiseen

5 vinkkiä parisuhteen kehittämiseen

Viimeisin päivitys: 16 huhtikuuta, 2016

Nykyisin sydänsurut ja ongelmat parisuhteessa ovat yleisiä ongelmia psykologin vastaanotolla. Pettäminen, mustasukkaisuus, henkinen riippuvaisuus ja toimimaton yhteisasuminen voi johtaa lopulta parisuhteen tuhoutumiseen.

Jos katsomme vain muutaman vuosikymmenen päähän menneisyyteen, olivat avioerot lähes tuntemattomia ja parisuhdeongelmista ei puhuttu. Suurin osa ihmisistä meni naimisiin tasan kerran ja avioliitto kesti hautaan saakka, huolimatta siitä, oliko pariskunta onnellinen vai ei tai mitä vastoinkäymisiä he joutuivat kohtaamaan.

Aikoinaan tämä johtui siitä, että naisiin kohdistui valtava yhteiskunnallinen paine mennä naimisiin ja perustaa perhe – avioliitto oli lapsesta lähtien monen naisen ainoa vaihtoehto ja tavoite. Naisen tehtävä oli synnyttää lapsia, pitää huolta kodista ja perheestä. Monet saattoivat kapinoida kohtaloaan vastaan ja uhmasivat naisia alistavaa järjestelmää, mutta suuri osa päätyi mukautumaan yhteiskunnan painostukseen. Nykyisin asiat ovat toisin.

Ihminen valitsee itse kumppaninsa ja painoarvo on nykyään kummankin osapuolen onnellisuudella. Ihmiset asettavat itsensä muiden edelle ja ovat valmiita kokeilemaan monia eri parisuhteita ennen aloilleen asettumista (jos tekevät sitä ollenkaan). Tämä on kuitenkin johtanut siihen, että eroja tulee helposti ja niistä aiheutuvat psykologiset ongelmat ovat vaikeita ja raskaita.

Joidenkin tilastojen mukaan nyky-yhteiskunnan parisuhteet eivät kestä kymmentä vuotta kauemmin. Tämä johtuu yleensä kommunikaation puutteesta.

Vaikkei täydellistä ja riidatonta tai ongelmatonta parisuhdetta ole olemassakaan, alta löydät vinkkejä parisuhteen kehittämiseen ja parantamiseen:

5 vinkkiä saada parisuhde toimimaan

Älä vaadi liikaa

Jos haluat saada parisuhteesi toimimaan, on tärkeää, ettet vaadi kumppaniltasi mahdottomuuksia. Joskus vaadimme toiselta asioita, kuin olisimme heidän omistajansa tai pomonsa. Totuus on, että kukaan ei kuulu kenellekään.

Meidän on oltava tietoisia siitä, että joskus ihmiset tekevät virheitä. On paljon parempi suhtautua positiivisesti ja ymmärtäväisesti toisen tekemiin kömmähdyksiin ja arvostaa heitä omana itsenään, kuin vaatia heitä käyttäytymään tavalla, joka ei ole heille ominaista.

Tämä ei tarkoita, ettemme voisi ehdottaa heille asioita tai haastaa heitä. Vaatimuksella ja ehdotuksella on kuitenkin selkeä ero. Kun ehdotat jotakin, on hyvin mahdollista että toinen suostuu siihen, mutta jos vaadit jotakin, voi toinen asettautua heti puolustuskannalle.

Et välttämättä nauti siitä, että joku painostaa sinua tekemään jotakin. Jos joku puolestaan ehdottaa sinulle jotakin muutosta ja he kertovat sinulle, mitä hyviä seurauksia muutoksesta on, saatat suhtautua siihen aivan eri tavalla.

Parisuhde paranee pitämällä siitä huolta

Menneisyys on menneisyydessä, eikä sitä ole enää olemassa. Siksi ei ole mitään mieltä jauhaa vanhoista asioista tai märehtiä mennyttä. Älä kaivele vanhoja haavoja tai nosta esiin asioita, joiden tiedät ärsyttävän toista. Et voi vaikuttaa siihen, mitä menneisyydessä on tapahtunut, voit vaikuttaa vain nykyhetkeen.

Taas kumppani on tukkinut suihkun viemärin hiuksillaan, taas hän on puristanut hammastahnatuubia väärästä päästä, taas hän on jättänyt likaiset kengät matolle… Nämä ovat pieniä arjen ongelmia, joita syntyy, kun kaksi ihmistä jakaa yhteisen tilan. Pienet asiat voivat alkaa ärsyttämään suunnattomasti, mutta pienestä valittaminen on turhaa.

Meillä on tapana dramatisoida ongelmia, jotka eivät oikeasti ole ongelmia ollenkaan. Paisuttelemme asioita ja raivoamme merkityksettömistä asioista.

On totta, että voi alkaa raivostuttaa, kun kumppani jättää aina likaisen kahvimukinsa sinun pestäväksesi, mutta tällaisen tapahtuman ei tulisi kiihtyä joksikin suuremmaksi kuin mitä se oikeasti on.

Pienestä riiteleminen ja motkottaminen ei yksinkertaisesti ole sen arvoista! Suhtaudu asioihin huumorilla ja ymmärrä, että kaikilla on omat vikansa. Joku on ylisiisti, toinen sotkuinen – ihmiset toimivat eri tavalla.

Muista ensimmäinen vinkki tässä artikkelissa: ehdota, mutta älä vaadi. Ehdota, että kumppani huuhtelee kahvimukinsa aamulla ennen töihin lähtöä, älä raivoa asiasta ja vaadi häntä tekemään niin kuin sanot. Ja muista, sinä itse valitsit kumppanisi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.