3 parasta ravintoa itsesi rakastamiseen

3 parasta ravintoa itsesi rakastamiseen

Viimeisin päivitys: 05 kesäkuuta, 2017

Puutteellinen rakkaus itseään kohtaan on useimpien epämiellyttävien tunteiden taustalla. Sen vaikutukset ylettyvät lukemattomiin elämämme aikana tehtyihin päätöksiin ja konflikteihin. Se on ikään kuin tyhjyys, joka johdattaa virheellisiin toimiin; jatkuvaan todisteluun ja ahkeraan hyväksynnän etsintään.

Rakkaus perustuu pitkälti kolmeen pilariin: kunnioitukseen, hoivaan ja tietoon. Kunnioitus merkitsee itsesi ja muiden arvostamista. Jos arvostat jotakin, sinun ei jatkuvasti tarvitse olla kysymässä, arvostelemassa tai muuttamassa asiaa. Hyväksyt sen sellaisena kuin se on ja olet täysin sujut sen kanssa. Toisin sanoen, vahvistat asiaa ainoastaan uudelleen.

Hoiva puolestaan tarkoittaa yhteyttä ihmiseen tai asiaan, joka edistää kasvuasi. Sekä kunnioitus että hoiva liittyvät oleellisesti tietoon: et voi kunnioittaa ja hoitaa jotakin, jota et tunne. Toisin sanoen, et voi auttaa mitään kasvamaan, jos et tiedosta tapaa, jolla sen kuuluu kehittyä.

Itsensä rakastaminen tarkoittaa myös itsensä kunnioitusta, hoitoa ja tuntemusta. Ilman itsemme rakastamista elämme epätietoisuudessa sen kanssa mitä olemme ja mihin olemme menossa. Alamme myös epäillä omia ajatuksiamme, tunteita ja toimia: tunnet valtavaa tarvetta kyseenalaistaa virheitäsi ja alat toivoa olevasi joku toinen. Lyhyesti, ilman itsemme rakastamista elämme jatkuvassa sisäisessä myrskyssä. Niinpä onkin aika ravita rakkauttasi itseäsi kohtaan! Alla annamme sinulle kolme avainta, joiden avulla pääset tavoitteeseesi.

rakkaus itseään kohtaan näillä eväillä

1. Opettele näkemään itsesi ystävällisesti

Olet ehkä jossakin vaiheessa elämää vakuutellut itsellesi, että sinussa on jokin vialla. Ehkä kasvoit ympäristössä, jossa olit jatkuvasti tietoinen virheistäsi tai niitä korostettiin liikaa. On mahdollista, että olet tottunut katsomaan itseäsi tuosta näkökulmasta: osoittamalla virheisiisi ja aliarvioimalla ponnistelujasi ja saavutuksiasi.

On tärkeää tietää yksi salaisuus: tarve arvostella ja kyseenalaistaa itsesi lisäksi myös kaikkea muuta on päivänselvä esimerkki puutteellisesta rakkaudesta itseesi. Kuka ikinä osoittikaan sinuun, tai tekee sitä parhaillaan, on pahasti pulassa itsensä kanssa.

Yritä päästä eroon ehdollisuudesta. Katkaise ajattelumalli, joka ohjaa sinua ajamaan itsesi alas kerta toisensa jälkeen. Ota tehtäväksesi löytää jokaisen erehdyksen tai epäonnistumisen jälkeen kaksi hyvettä itsestäsi. Yritä tarkastella itseäsi ystävällisesti ja lopulta opit myös rakastamaan sitä.

2. Ponnistele ollaksesi parempi

Jo se, että olemme osa ihmisrotua, tekee meistä kunnioituksen ja arvostuksen arvoisia. Älä koskaan unohda tätä! Et myöskään saa unohtaa tietoisen työn merkitystä arvostuksesi ansaitsemisessa.

Ponnistelut ovat voimakasta ruokaa itserakkaudelle. Huomaamatta ne antavat sinulle ihmisarvoa, joka merkitsee kunnioitusta siitä kuka olet ja mitä teet. Kun valitset helpon reitin, et huomaa päinvastaisen tapahtuvan: alat mitätöidä itsesi lisäksi myös tekemisesi.

naisella enkelinsiivet

Ponnisteleminen ei tarkoita asettumista vasten halujasi tai itsesi voittamista saavutusten eteen. Se viittaa pikemminkin siihen työhön, jonka toteutat vapaasti tehdäksesi asiat hyvin. Tämä työ vaatii myös tahtoa, mutta samaan aikaan se palkitsee sinut kasvattamalla rakkauttasi itseäsi kohtaan.

3. Ymmärrä niitä, jotka aliarvioivat sinua

Et koskaan tule olemaan onnellinen tai tyytyväinen itseesi, jos jatkat roikkumista toisten mielipiteissä. Suurimmaksi osaksi ihmiset eivät halua satuttaa sinua mielipiteillään (vaikka sitäkin tapahtuu joskus).

Luuletko toisten käyttävän tunteja pohtimiseen ennen kuin he ilmaisevat mielipiteensä sinusta? Tämä ei varmastikaan pidä paikkaansa. Monet ihmiset toimivat mekaanisesti ja sanovat asioita kevyesti. Jotta kritiikki voitaisiin ottaa huomioon, sen tulisi olla hyvin yksityiskohtaista ja syvällistä.

Ehkä et ole tyytyväinen toisen ihmisen tarpeisiin ja mielipiteisiin, ja siksi he kyseenalaistavat sinua. Ongelma ei niinkään ole sinussa. Tehtäväsi elämässä ei ole sopeutua muiden haluihin, vaan valita omat raiteesi. Jokainen polku ja prosessi on ainutlaatuinen, ja usein kaksi erilaista ei tule miellyttämään toisiaan. On hyvä tietää tämän olevan täysin normaalia ja tapahtuvan kaikille.

nainen ja lyhty

Yksi rakkauden täsmällisimmistä seurauksista on sen tuoma hyväksyntä ja arvostus. Se, joka rakastaa itseään, herättää luonnollisestikin kunnioitusta ympärillä olevissa ihmisissä. Ennen kaikkea rakastaminen on tehtävä, joka tulee antamaan elämässäsi kaikkein suurimman tyydytyksen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.