12 sosiaalista taitoa elämässä pärjäämiseen

12 sosiaalista taitoa elämässä pärjäämiseen

Viimeisin päivitys: 05 helmikuuta, 2016

Lähes jokaisella elämän osa-alueella kyky kommunikoida ja toimia tehokkaasti muiden ihmisten kanssa – toisin sanoen se, että omistaa hyvät sosiaaliset taidot — on ehdoton valttikortti elämän polulla. Sosiaaliset taidot auttavat meitä navigoimaan sosiaalisissa tilanteissa, integroimaan itsemme osaksi erilaisia ryhmiä ja kommunikoimaan tehokkaasti.

Ehket ole se kaikista fiksuin, viehättävin, koulutetuin tai kyvykkäin, mutta ei sinun tarvitsekaan olla. Jos nimittäin omaat hyvät sosiaaliset taidot, on sinun huomattavasti helpompi onnistua niin henkilökohtaisessa elämässä kuin urallakin. 

On onni, että sosiaalisia taitoja voi oppia ja kehittää harjoittelun kautta hyvin samalla tavalla kuin esimerkiksi kieliä opitaan. Mikäli et siis vielä tunne oloasi täysin varmaksi sosiaalisten taitojesi suhteen, ei syytä huoleen! Niitä on nimittäin täysin mahdollista parantaa harjoittelun avulla. Se saattaa toki osoittautua joillekin ihmisille haastavammaksi tehtäväksi kuin toisille, mutta se ei silti tarkoita, että se olisi täysin mahdoton tai epärealistinen tavoite.

Kiinnostaisiko sinua tietää, mitkä tarkalleen ovat ne sosiaaliset taidot, jotka johtavat menestymiseen kaikilla elämän osa-alueilla? Sinun kannattaa tutustua allaolevaan listaan, jossa mainituista taidoista sinulla varmaankin on jo ainakin josa hallussa. Käytyäsi listan läpi, ei muuta kuin harjoittelemaan!

1 – Optimismi

Optimismi auttaa näkemään elämän positiivisessa valossa siten, etteivät negatiiviset ajatukset paina mielialaamme synkkyyteen. Optimismi on äärimmäisen tärkeää niin henkilökohtaisella ja sosiaalisella tasolla kuin myös opiskelu- ja työelämässä. Ja ehdottomasti parasta siinä on tietysti se, että positiivinen asenne ja elämänkatsomus vetävät ihmisiä puoleensa magneetin lailla.

2 – Myötätunto

Ihmiset, jotka ovat myötätuntoisia ovat hyvin tietoisia toisten ihmisten kärsimyksistä ja mielipahasta ja heillä on luonnollinen halu auttaa muita tuntemaan olonsa paremmaksi ja helpottaa heidän oloaan keinolla millä hyvänsä. Tämä on toinen sosiaalinen taito, joka auttaa sinua menestymään kaikilla elämän osa-alueilla, sillä kukapa ei haluaisi tulla sellaisten ihmisten ympäröimäksi, jotka välittävät ja pitävät huolta toisista.

3 – Kurinalaisuus

Kurinalainen käyttäytyminen tarkoittaa sitä, että käyttäytyy tiettyjen sovittujen tai sosiaalisesti hyväksyttyjen normien, tapojen, lakien, sääntöjen ja muiden ohjenuorien mukaisesti. Kurinalainen ihminen sitoutuu vapaasta tahdostaan tietyn ympäristön asettamiin sääntöihin ja noudattaa niitä mukisematta. Tämä on selkeä merkki itsekontrollista ja johtaa siihen, että muut ryhmän tai yhteisön jäsenet hyväksyvät kyseisen henkilön osaksi kokonaisuutta. 

Ystävät kahvilla sosiaaliset taidot

4 – Tunnollisuus

Benjamin Franklin lausahti aikoinaan: “Tunnollisuus on kaiken onnekkuuden äiti.” Se pitää paikkansa, sillä tunnollinen suhtautuminen työhösi on ainoa keino rakentaa uskottavuutta sen suhteen, mitä teet. On selvää, että kun ihminen tekee valtavan lujasti töitä saavuttaakseen jotain, ansaitsee sellainen omistautuneisuus kunnioitusta ja arvostusta muilta jossain vaiheessa.

5 – Kärsivällisyys

Suurin osa arjessa kokemistamme turhautuneisuuden tunteista on tavalla tai toisella kytköksissä muihin ihmisiin. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi liikenneruuhka, myöhästyminen, ongelmat internetyhteydessä, häiriö sähkönjakelussa, ärsyttävät äänet ja muu melu ympärillämme. Nämä kaikki asiat ovat kuitenkin täysin tavanomaisia ja niitä tapahtuu kaikkialla kaiken aikaa.

Ovatko ne vältettävissä? Kenties joskus, mutta vaikean tilanteen väistäminen tai välttäminen ei välttämättä estä sinua tuntemasta turhautuneisutta tai ärtyneisyyttä. Se ei myöskään auta sinua estämään toisia asioita häiritsemästä sinua myöhemmin tulevaisuudessa. Siispä sen sijaan, että ryhtyisit etsimään jollekin tilanteelle syypäätä, rentoudu ja yritä olla luomatta ympäristöösi enempää jännittyneisyyttä pitämällä mekkalaa tai häiritsemällä ympärilläsi olevia ihmisiä. Ota vain syvään henkeä ja muista olla kärsivällinen.

6 – Kiltteys

Kiltteyden harjoittaminen tarkoittaa sitä, että on avoin muiden lähestymiselle ja valmis kuuntelemaan heitä myötätuntoisesti ja sympatiaa osoittaen. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tämä taito olisi oleellinen etu sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten kanssa. Sellaiset ihmiset, jotka kulkevat läpi elämän katsoen muita alas nenänvarttaan pitkin, puhuen asioista omahyväisesti tai itsensä korkeampaan asemaan asettaen uskoen, että he ovat jollain lailla parempia kuin muut, eivät pötki kovin pitkälle sosiaalisessa tilanteessa.

7 – Hienovaraisuus

Käsitteenä hienovaraisuus on sellainen, joka saattaa vaikuttaa jollain tapaa vanhahtavalta, mutta on olemassa espanjalainen sanonta: “hienovarainen ele ei ole pelkurin ele”, joka kertoo kaiken. Hienovaraisuus on yksi loistava tapa osoittaa kunnioitusta toisia kohtaan, ja sen avulla pääsee hyvin pitkälle. Sellaiset ihmiset, jotka ovat hyvätapaisia ja hillittyjä, saavat useimmiten elämässään enemmän mahdollisuuksia menestymiseen, sillä hienovaraisuuden osoittaminen viittaa myös muiden arvostukseen ja kunnioitukseen. 

8 – Kuunteleminen

Menestyksekkäät ihmiset eivät ole pelkästään lahjakkaita puhujia. He ovat myös erinomaisia kuuntelijoita ja he todella laittavat painoarvoa sille, mitä muilla ihmisillä on sanottavanaan. Ilman kykyä kuunnella tarkasti, et pysty oppimaan tai vaihtamaan tietoa muiden kanssa, muttet myöskään pysty hyödyntämään rakentavaa kritiikkiä, jonka avulla pystyisit kehittämään itseäsi.

9 – Anteeksianto

Joskus on valtavan vaikeaa antaa anteeksi. Sellaiset ihmiset, jotka menestyvät elämässään, yrittävät kuitenkin olla ottamatta asioita liian henkilökohtaisesti. Pidä mielessäsi, että katkeruus ja pitkävihaisuus estävät tai vaikeuttavat meitä syventämään ihmissuhteitamme ja muodostamaan myönteisiä yhteyksiä ympärillämme oleviin ihmisiin.

10 – Sinnikkyys

Sinnikkyys tarkoittaa kykyä päästä yli henkisestä kivusta ja kielteisistä tai hankalista tilanteista. Tämä kyky antaa meille vallan selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta ja kasvaa ihmisenä, oli tilanne tai senhetkinen ympäristö mikä hyvänsä. Sinnikkäille hmisille epäonnistuminen on vain tilaisuus oppia jotain uutta, ei umpikuja tai maailmanloppu.

11 – Vastuullisuus

Menestyksekkäät ihmiset myöntävät mukisematta ongelmansa ja tekemänsä virheet, ottavat vastuuta tekemisistään ja tekevät lujasti töitä kehittääkseen tullakseen paremmiksi ihmisiksi. Toiset ihmiset pitävät tästä luonteenpiirteestä millä tahansa elämän osa-alueella, sillä kukapa ei arvostaisi sellaista ihmistä, joka osaa ottaa vastuuta itsestään ja pitää huolen siitä, että hänen ongelmansa tulevat lopulta ratkaistuiksi. Päinvastoin toimiminen tarkoittaa sitä, että sysää taakan toisten harteille, ja sitä kukaan ei taatusti toivo osakseen.

12 – Rehellisyys

Rehelliset ihmiset kertovat totuuden, ovat järkeviä, reiluja, kunnioitusta herättäviä ja toimivat periaatteiden mukaisesti ja kunnollisesti. Rehellisyys on merkki siitä, että kunnioittaa paitsi itseään, myös muita ihmisiä. Lisäksi on huomioitava, että se ei tarkoita ainoastaan totuuden kertomista, vaan myös sen hyväksymistä. Tämä sosiaalinen taito tekee meistä itsevarmempia, mikä on äärimmäisen tärkeää. Mikäli sinuun luotetaan, tulet kohtaamaan menestystä mihin tahansa päätätkin ryhtyä ja keräät osaksesi siten uskottavuutta entisestään.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.