11 usein kysyttyä kysymystä surun ylipääsemisestä
Läheisemme kuolema aiheuttaa meissä suunnatonta surua. Se saa meidät astumaan horrokseen, josta emme usko koskaan pääsevämme pois. Tämä on melko tavallista kun olemme kärsineet menetyksestä, ja jokainen henkilö suree omalla tavallaan. Kun joku jättää meidät, jokin sisällämme rikkoutuu. Tätä tunnetta on hieman hankala selittää, ja se sisältää useita ajatuksia ja kysymyksiä, joihin meillä ei aina löydy vastauksia. Käsitelläksemme noita tunteita ja kyetäksemme auttamaan itseämme meidän on sallittava itsemme tutkia ja tuoda valoa meitä piinaaviin kysymyksiimme jotka täyttävät mielemme.
Meidän on annettava itsemme puhua ja ilmaista itseämme. Meidän reaktiomme ovat monipuolisia – itkusta ja ahdistuksesta suruun ja pelkoon – meillä kaikilla on eri tapoja päästä yli surusta.
On olennaista, että annamme itsellemme aikaa reagoida ja selvittää asioita, ja meidän on myös sallittava meitä rakastavien ihmisten liittyä tähän kaikkeen meidän kanssamme. Hiljaisuus, katse, kosketus ja joku henkilö rinnallamme, kenellä ei ole kiirettä eikä tunne oloaan epämukavaksi – tällaisissa tilanteissa nämä eleet ovat paljon arvokkaampia kuin sanat.
”Katson taivaalle, ja yritän nähdä sinut niin monien tähtien joukossa, yritän etsiä kadonnutta kuvaasi varjosta.
Piirrän kasvosi ohi kulkeviin pilviin, jotka matkaavat päämäärättömästi ja seuraavat kuuta…
Kysyn: missä sinä olet?
Välittömästi sydämeni menee sekaisin, antaen minulle kyyneliä täynnä olevan vastauksen, joka saa minut taas ymmärtämään: Et ole täällä, mutta pysyt sydämessäni.”
-Tuntematon kirjailija-
11 Kysymystä ja 11 vastausta omaisen kuoleman jälkeen
Vaikka jokainen meistä kokee omaisen kuoleman omalla tavallamme, on kuitenkin olemassa tiettyjä kysymyksiä, jotka ovat suruaikana tavallisia. Emme voi jättää tätä tosiasiaa huomiomatta, sillä ne voivat aiheuttaa meille suurta tunteiden levottomuutta ja epävarmuutta. Tarkastelkaamme kaikkein yleisimpiä kysymyksiä (Martinez Gonzalez, 2010):
1. Tulenko unohtamaan hänen äänensä, naurunsa tai kasvonsa?
Kun meille läheinen henkilö kuolee, me yritämme kaikkemme pitääksemme hänet mukana jokapäiväisessä elämässämme. Jos emme muista hänen nauruaan, kasvojaan, tai hänen tapaansa kävellä, meistä saattaa tuntua, että petämme hänet. Aika kuitenkin tulee hälventämään tätä muistoa, ja me alamme epäillä ja huolestua, että alamme unohtaa ne asiat, jotka joskus määrittelivät hänet fyysisesti.
Kun pohdimme tätä, meidän olisi muistettava, vaikka rakkaamme ei olisikaan enää täällä, emmekä voi koskettaa tai kuunnella häntä, hän pysyy edelleen sydämessämme. Tunteet ja hetket, joita olemme kokeneet yhdessä, tulevat aina pysymään sydämessämme, ja kukaan tai mikään ei voi koskaan ottaa niitä meiltä pois: ei edes itse aika.
2. Surusta selviytyminen: tulenko minä hulluksi?
Rakkaan menettäminen aiheuttaa shokkitilan, henkisen esteen, joka on todella vaikea ja vieraannuttava tunne. Niin monien tunteiden kokeminen samaan aikaan saa meidät tuntemaan, että olemme menettäneet hallinnan itsestämme. Meidän on huomautettava, että tämä on melkein aina välttämätön siirtymävaihe kyetäksemme käsittelemään tapahtunutta asiaa. Se on kuin puolustusmekanismi, joka oikaisee meidän suurenmoisen sisäisen voiman tuottaakseen tarvitsemaamme energiaa pysyäksemme pinnalla ja jatkaaksemme elämäämme.
3. Kuinka kauan se kestää?
Vastaus tähän kysymykseen vaihtelee, sillä kyseinen ajanjakso riippuu olosuhteista, henkilökohtaisista ominaisuuksista, suhteestamme tähän henkilöön, tapaan, jolla tämä menetys tapahtui, jne. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin todella vaikea, sillä kaikki menehtyneestä henkilöstä muistuttaa meitä aina erikoisina päivämäärinä, kuten jouluna, syntymäpäivinä, lomien aikana…
Epätoivo kykenemättömyydestä jakaa tapahtumia, saavutuksia ja tunteita tuon henkilön kanssa saavat meidät kokemaan tuon tragedian uudestaan ja uudestaan. On kuitenkin totta, että tämä ajanjakso ei ole passiivinen, mutta se auttaa meitä hyväksymään kuoleman, ja hitaasti mutta varmasti opimme elämään sen kanssa.
4. Tulenko koskaan olemaan ennallani?
Vastaus tähän kysymykseen on, et tule. Rakkaamme kuolema jättää meihin jäljet, se rikkoo meidät, ja väistämättä se muuttaa meitä. Menetämme osia elämästämme. Osia, jotka menevät taidokkaasti tuon menettämämme henkilön mukana. Kasvamme tietyissä asioissa, palautamme arvojärjestelmämme, annamme eri asioille tärkeyttä, ja alamme ajatella eri tavoin. Kaikki tämä muodostaa oppimiskäyrän, joka saa meidät usein olemaan entistä omistautuneempia elämälle kuin koskaan.
5. Miksi tämä tapahtui minulle? Miksi hän on poissa? Miksi juuri nyt?
Epätoivoisessa pyrkimyksessämme yrittää ymmärtää tätä käsittämätöntä ja epäreilua asiaa, tulemme väistämättä kysymään itseltämme tuonkaltaisia kysymyksiä. Niillä on tarkoitus auttaa meitä pääsemään ylitse, analysoimaan ja ymmärtämään todellisuutta rationaalisesti, sillä meillä tuntuu olevan tarve hallita tilannetta taistellaksemme ahdistusta vastaan.
Rakkaan kuolema ei ole koskaan tervetullut tai haluttu. Vastausten puutteesta johtuen päädymme kysymään itseltämme ”mistä tämä kaikki johtuu?”, ja tämä kysymys auttaa meitä paremmin järjestämään kokemuksemme ja surumme uudelleen.
6. Olenko minä sairas?
Ei, et ole. Tuska sekä muut ikävät tunteet juuri omaisen menetettyämme ei tarkoita, että olisimme sairaita. Kyseessä on luonnollinen prosessi, joka meidän kaikkien on koettava. Tämä ei tarkoita etteikö meidän pitäisi kiinnittää erityistä huomiota näihin tunteisiin; meidän tulisi aina mietiskellä niitä oikeaoppisesti. Tarvitsemme määräämättömän määrän aikaa palauttaaksemme meidän psykologinen tasapainomme, se osa meistä, joka sallii meidän käsitellä tunteitamme ja ajatuksiamme.
7. Tarvitsenko minä psykologin apua?
Pahalta tuntuminen suruaikana on itse asiassa terveellinen asia. Aluksi surijan on ilmaistava itseään, päästävä asioiden yli ja muistettava poissaolevaa jatkuvasti. Jotkut ihmisistä tarvitsevat psykologin apua asettaakseen rajat ihmisen kokemaan kärsimykseen, ja myös jonkun kuunnellakseen heitä ja ymmärtääkseen heitä ehdoitta. Terapia tarjoaa tätä vaihtoehtoa, mutta eivät tietenkään kaikki tarvitse psykologista apua omalla tiellään. Tämä riippuu siis täysin jokaisen yksilön tilanteesta.
8. Mitä minun pitäisi tehdä heidän henkilökohtaisten tavaroidensa kanssa?
On olemassa tavallisesti kaksi ääripäätä sen suhteen mitä tehdä menehtyneen omaisen henkilökohtaisella omaisuudella. Jotkut ihmisistä hankkiutuvat eroon koko omaisuudesta siinä mielessä että se lievittäisi muistojen aiheuttamaa kipua, ja jotkut taas pitävät kaiken niin kuin menehtynyt henkilö oli omaisuutensa jättänyt. Kumpikin näistä reaktioista osoittaa meille sen, että menetystä ei ole hyväksytty, ja siksi onkin suositeltavaa auttaa tuota ihmistä omaksumaan hänen kokemansa menetys.
Ei ole kuitenkaan mitään ihanteellista tapaa tehdä tätä, ja meidän tulisi myös välttää lankeamista äärimmäisyyksiin. Terveellisin tapa on hävittää omaisuus hiljalleen tai antaa ne pois, esine kerrallaan, sitten kun tunnemme olevamme vahvempia tekemään näin. Meidän olisi kuitenkin pidettävä mielessä, että esineiden säilyttäminen, joilla on suurempi tunnepitoinen merkitys, auttaa meitä muistamaan menehtynyttä henkilöä suuremmalla rakkaudella.
9. Parantaako aika kaiken?
Aika ei paranna kaikkea, mutta se tarjoaa epäilemättä uusia näkökulmia asioihin. Ajan ja uusien kokemuksien kuluessa, me otamme etäisyyttä tuosta kivuliaasta tapahtumasta. Tämä tuo meidät siihen pisteeseen, jossa meidän on valittava kahden asenteen väliltä: me voimme omaksua tappion kokeneen asenteen, tai sitten me voimme omaksua ylipääsemisen asenteen. Aika auttaa meitä näiden asioiden ajattelemisessa.
10. Milloin sureminen loppuu?
Sureminen loppuu silloin, kun me alamme taas osoittamaan kiinnostuksen merkkejä elämää kohtaan. Silloin, kun energiamme on keskittynyt ihmissuhteisiin, itseemme, meidän työprojekteihimme, ja hyvinvointiin, silloin me alamme elvyttää innostustamme elämää kohtaan. Silloin, kun me kykenemme muistamaan rakkaudella ja nostalgialla. Silloin muistot eivät saa enää aikaan jatkuvaa kipua.
11. Mitä voin tehdä kaikella mitä olen kokenut ja tuntenut?
Meistä kiinni pitäneen tunteiden ja tuntemusten myrskyn jälkeen me tulemme huomaamaan, kuinka hyödyllinen tämä kivulias kokemus on ollut elämässämme. Jokaisella näistä tapahtumista on jokin syvällinen merkitys, joka meidän on käytävä läpi, tutkittava ja tulkittava, jotta voisimme rakentaa elämämme uusiksi.
Näistä tapahtumista kirjoittaminen voi auttaa, musiikin kuunteleminen tai jonkin merkityksellisen aktiviteetin suorittaminen voi auttaa meitä käsittelemään tunteitamme. Tämä auttaa meitä olemaan kiitollinen menehtyneestä henkilöstä ja muistamaan häntä rakkaudella. Tulemme olemaan tietoisia siitä, että hän ei koskaan jätä meitä, sillä hän pysyy sisällä muistoissamme ja oppimissamme asioissa. Hän tulee olemaan osa meidän kaikkein sisintä olemustamme, olemusta joka ei katoa koskaan.