10 suurenmoista samuraiden elämänohjetta

10 suurenmoista samuraiden elämänohjetta

Viimeisin päivitys: 27 kesäkuuta, 2018

Nämä samuraiden jälkeensä jättämät elämänohjeet edustavat yhtä kaikkien aikojen tärkeimmistä kulttuureista ja filosofioista. Nämä soturit teki aidosti erityisiksi jokin muu kuin heidän erinomaiset taistelutaitonsa, ja tämä kätkeytyy myös samuraiden sanontoihin. Samurait nosti muiden tavoittamattomissa oleviin suorituksiin heitä inspiroineet periaatteet ja arvot.

Jotkut näistä mahtavista taistelijoista olivat lisäksi suurenmoisia ajattelijoita ja kirjoittajia. He pystyivät näin ollen tallentamaan elämäntapaansa hallinneen maailmankatsomuksen kaikkein tärkeimmät piirteet. Näiden samuraiden ansiosta meillä on vielä nykyäänkin mahdollisuus tutkia kaikkea heidän jälkeen jättämäänsä tietoa ja viisautta.

“En tiedä mitään muiden päihittämisestä. Tiedän ainoastaan miten olla itseäni parempi .”

-Bushido-

Kolme eniten mainetta niittänyttä soturia oli lisäksi monien samurailta jääneiden lainauksien kirjoittajia. Heidän nimensä ovat Yamamoto Tusunetomo, Inazo Nitobe ja Miyamoto Musashi. Tarkastellaan alla heidän kymmentä kaikkein kuuluisinta mietettään.

Miyamoto Musashin samuraimaiset mietteet

Monet samuraiden jälkipolville jättämät viisaat sanonnat kehottavat terävöittämään omia aistejaan ja käyttämään niitä mahdollisimman tehokkaasti. Ensimmäisen sanonnan mukaan “Tarkkailu ja havainto ovat kaksi erillistä asiaa; tarkkaileva silmä on vahvempi, havaitseva silmä on heikompi.” Nämä sanat kirjasi Miyamoto Musashi ja ne tuovat esiin eron katsomisen ja näkemisen välillä.

samurai taistelee

Seuraava sanonta korostaa yhtä itämaisen ajattelun tärkeintä periaatetta – älä keskity itseesi. Samuraiden tapaan ilmaistuna: “Ajattele keveästi itsestäsi ja syvällisesti maailmasta.” Toisin sanoen ei pidä viettää liikaa aikaa ajatellen vain itseään. Käytä tämän sijaan itsesi ajatteluun käytetty energia ajatellaksesi todellisuutta, jossa asut.

Taistelu on myös tavallinen teema samuraiden sanonnoissa. Sanonta: “Tämä päivä kuuluu voitolle eilisestä itsestäsi; huominen on voittosi pienemmistä ihmisistä.” Tämä tarkoittaa, että aina päihittäessäsi jonkin heikkouden tai vian itsessäsi, olet valmis kukistamaan muut, joilla on nämä samat puutteet.

Yamamoto Tsunetomon sanonnat

Yamamoto Tsunetomo on toinen kirjailija, joka puki kirjallisesti sanoiksi monia samuraiden mietelauseita. Tässä ensimmäisessä häneltä lainatussa sanonassa hän tuo esiin, miten tärkeää on aloittaa asiat voimalla ja energialla. Jos toimii näin, on mahdollista pitää mieliala yllä koko toiminnan ajan. Sanonnan mukaan: “Jos aloitat vailla tarmoa, tulee seitsemän kymmenestä toimestasi jäämään vajaaksi tavoitteestaan.”

Toinen sanonta tuo esiin haasteiden tärkeyttä. Sen mukaan haasteet ja taistelu sekä niistä selviäminen edistää tosiasiassa luonteen tyyneyttä. Yamamoto Tsunetomo pukee asian näin: “On hyvä kohdata haasteita nuoruudessa. Hän joka ei ole koskaan kärsinyt, ei tule hillitsemään luonnettaan riittävästi.”

Inazo Nitoben sananparret

Inazo Nitobe oli myös suurenmoinen Samurai-mietelauseiden kerääjä ja kokoaja. Monet näistä opetuksista ovat peräisin tuntemattomista lähteistä, vaan niistä heijastuu suorastaan uskomatonta selkeyttä ja viisautta. Tämä seuraava lainaus esimerkiksi herättää ajatuksia rohkeuden ja tyyneyden välisestä suhteesta. Nitobe kirjoittaa seuraavasti: “Urheuden henkinen puoli tulee selväksi tyyneyden kautta – mielen rauhallisen läsnäolon kautta. Tyyneys on rohkeutta levossa.”

kuuntele samuraiden elämänohjetta

Toinen teksti puhuu puolestaan stoalaisesta mielenlaadusta – kyvystä pysytellä vahvana kivun kourissa. Kyvystä olla sitkeä ja aina huomaavainen muita kohtaan. Sanonnan mukaan, “Vahvuuden harjoittaminen juurruttaa vastarinnan vailla valituksia , ja opettaa lisäksi huomaavaisuutta. Sen vaatimuksiin kuuluu, että me emme pilaa muiden nautintoa tai rauhaa oman surumme tai tuskamme ilmaisemisen kautta.“

Toinen sanonta kuuluu seuraavasti: “Hyväntahtoisuutta pidetään itsenäisenä hyveenä kahdessa eri mielessä:  itsenäisenä jalon sielun monien ominaisuuksien joukossa ja itsenäisenä, koska se on erityisen sopiva hallitsijan toimessa.” Samuraiden filosofia tulee näiden sanojen myötä erityisen hyvin ilmi. He eivät milloinkaan erota taistelua ystävällisyyden ja henkisten arvojen voimasta.  

Bushido -sanontoja

Kirjasta The Path of the Warrior tai The Path of the Samurai löytyy monia viisaita julistuksia. Niistä jokainen kehottaa kohtaamaan elämän rohkeasti ja pitämään aina oman henkilökohtaisen kehityksen mielessään. Henkilökohtainen kehitys tapahtuu sisimmässäsi ja heijastuu sitten sieltä ulkoiseen maailmaan. Tämä kirja opettaa siis kokonaisuudessaan hyvän elämisen taidosta.

samurai harjoittelemassa

Yksi kirjan sanonnoista opettaa, “Kun annat neuvoja, sinun tulisi ensin määritellä onko toinen osapuoli valmis hyväksymään sen vai ei.” Tämä on varsin arvokas suositus. Se muistuttaa meitä siitä, että emme voi auttaa tai opastaa ketään, jos he eivät itse sitä toivo ja halua. Modernimmalla tavalla ilmaistuna voisimme kiteyttää tämän sellaiseen muotoon, että on parempi olla neuvomatta, jos sitä ei pyydetä.

Toinen sanonta taasen kuuluu seuraavasti, “Jos uskaltaudut lähtemään matkaan tutkimattomalle polulle, löytyy sen päästä loputtomasti salaisuuksia.” Tämä on varsin kaunis tapa kutsua meitä olemaan pelkäämättä uusia asioita tai tuntematonta. Milloin tahansa sukellatkin jonkin uuden asian pariin, saat aina samalla arvokkaita oppitunteja.

Samurait esitetään elokuvissa uskomattoman taitavina sotureina, ja he todellakin olivat tätä. Mutta he olivat paljon enemmän. Heidän asenteensa elämää kohtaan kuului sellaisten ihmisten ominaisuuksiin, jotka pyrkivät aina olemaan itseään parempia, ja he näkivät henkisyyden tienä suuruuden saavuttamiseen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.