Parhaat keinot selättää kritiikki

Parhaat keinot selättää kritiikki

Viimeisin päivitys: 26 tammikuuta, 2016

Kritiikki on jotain mihin törmäämme päivittäin. Se on hyvin tavanomaista, mutta kuitenkin meidän on erittäin vaikeaa tottua siihen. Arvostelua on aina vaikea hyväksyä ja sulattaa, erityisesti sen tullessa niiltä ihmisiltä joista välitämme.

Kritiikki on väistämätöntä

Hyväksyntä on ensimmäinen askel. Jos me emme sisäistä, että kritiikki on täysin normaalia ja toistuvaa, tulee turhautumisemme tappamaan meidät. Ainoastaan jos asumme omalla saarellamme, erillään muusta ihmiskunnasta, voimme välttyä törmäämästä muiden mielipiteisiin. Aina tulee löytymään joku jolla on meistä negatiivista sanottavaa.

Samaan aikaan meidän täytyy myös hyväksyä että me itse (jotkut enemmän kuin toiset) olemme tehneet samoin jossain vaiheessa elämäämme. Kenties viattomasti tai turmiollisempaan malliin. Ehkä me teimme niin, koska muutkin tekivät niin. Joka tapauksessa meidän täytyy hyväksyä, että joskus me kritisoimme muita ja toisina aikoina me olemme kritiikin kohteina.

“Jokaisesta minua kohti heitetystä kivestä, minä rakennan linnakkeeni.

-Elvira Sastre-

Harjoita kärsivällisyyttä

Kärsivällisyys vaatii kaikkien voimavarojesi hyödyntämistä rauhan ylläpitämiseksi. Se voidaan saavuttaa välttämällä äkkipikaisuutta, impulsiivisuutta, ja pysymällä tyynen rauhallisena; välittömien tunteiden jäähtymisen sallimista, jotta pystyt analysoimaan tilanteen selkeästi ja toimimaan järkevämmin.

Näihin apuvälineisiin kuuluu muiden ohella syvään hengittäminen, itsesi hiljentäminen joksikin aikaa (laskemalla mikäli tarpeen), tai johonkin muuhun keskittyminen, kuten esimerkiksi mielikuvaan tai mukavaan muistoon. Tämä harjoitus saa ongelmat näyttämään jotenkin yksinkertaisemmilta ja estävät meitä pahentamasta tilannetta sanomalla tai tekemällä ensimmäisen asian mikä mieleen juolahtaa. Tämä on ehdottomasti fiksumpi vaihtoehto.

Opi antamaan anteeksi

Tulemme aina törmäämään ihmisiin, jotka tekevät meille vahinkoa. Joissain tapauksissa he ovat myrkyllisiä ihmisiä, mutta monissa muissa tapauksissa he ovat vain ihmisiä, jotka satuttavat meitä tarkoittamattaan. Oli syy mikä tahansa, ovat pettymys ja kipu väistämättömiä suhteissamme muiden kanssa.

Jos me olemme kykenemättömiä antamaan anteeksi, kasaantuvat nuo negatiiviset tunteet siihen pisteeseen asti, että meidän on mahdotonta olla onnellisia ja iloisia. Me emme voi muuttaa maailmaa tehdäksemme siitä täydellisen, mutta me voimme muuttaa itseämme.

Anteeksi antaminen tarkoittaa tapahtuneen hyväksymistä ja siitä irti päästämistä. Siihen kuuluu asioiden jättäminen menneeseen ja kieltäytyminen antaa niiden vaikuttaa nykyhetkeen. Vaikka tätä ei ole helppo tehdä, on se meille kaikkein suotuisinta sillä näin me pystymme liikkumaan eteenpäin.

Tunnista erityyppinen kritiikki

Ei kaikkea kritiikkiä ole luotu tasaveroiseksi. Joku saattaa arvostella meitä oikeutetusti, koska olemme tehneet jotain sopimatonta ja tuo henkilö koettaa vain parhaansa mukaan olla rehellinen ja auttaa meitä. Tätä voidaan pitää reiluna ja rakentavana kritiikkinä, koska se on yksi kulkuväline päästä kehityksen ja edistyksen suuntaan.

Tuhoisa kritiikki taasen tarjotaan ikävässä uskossa. Sen on tarkoitettu juurikin aiheuttamaan harmia ja mielipahaa, ja se saattaa perustua puhtaisiin valheisiin, tai tiettyyn informaatioon meidän persoonastamme jota on sitten liioiteltu tai vääristelty. Tähän käytökseen johtaa yleensä mielipaha, kuten kateus ja katkeruus .

Jättiläinen pienessä talossa

Mitä tehdä puolueettomalla arvostelulla?

Kun me vastaanotamme rakentavaa kritiikkiä, meidän pitää tarkastella sitä positiivisena asiana, vaikka emme ehkä pidä kuulemastamme. Jos me ryhdymme puolustuskannalle kieltämällä tilanteen tai jopa hyökkäämällä toista ihmistä vastaan tarjoamalla tilanteeseen lisäkritiikkiä, me päädymme aloittamaan riidan.

Ratkaisu on olla sekä rohkea että järkevä. Meidän täytyy vilpittömästi hyväksyä arvostelu tunnistamalla omat vikamme ja ehdottamalla ratkaisua: “Kyllä, on ihan totta mitä sanot, ymmärrän täysin. En ollutkaan nähnyt asiaa tältä kantilta ennen kuin sanoit. Minä teen töitä tästä eteenpäin muuttaakseni asennettani.“

Mitä tehdä tuhoisalla kritiikillä?

Tätä on kaikkein vaikein kohdata. Tämän tyyppinen kritiikki provosoi riitoihin, ja siksi jos me vastaamme siihen, voi tilanne päätyä kärjistymään liutaan loukkauksia, joilla me saatamme vahingoittaa julkisuuskuvaamme ja päätyä voittamaan ainoastaan ilottomuutta osaksemme.

Näissä tapauksissa on neuvokkainta olla kärsivällinen ja osoittaa välinpitämättömyyttä. Älä lähde ehdotettuun peliin mukaan. Koska tuon toisen ihmisen tarkoitus on vahingoittaa meitä arvostelullaan, me voitamme pelin jos nostamme suojakilpemme ylös niin, että se ei pääse vaikuttamaan meihin.

Useimmiten ihmiset, joilla on matala itsetunto, kadehtivat meitä siksi millaisia olemme tai mitä olemme saavuttaneet. Kritiikki on heidän tapansa purkaa kateuttaan ja yritys saada ripaus itsetuntoaan takaisin lokaamalla omaamme. Jos joku koettaa arvostella sinua tällä tavoin, niin ajattele vain sen olevan merkki siitä että teet jotain hyvin.

 
Nainen katselee taideteoksia

Entä jos me itse toimitamme arvosteluja?

Kun me huomaamme olevamme itse kriitikkoja, on ensimmäinen askel pohdiskella omaa käytöstämme. Miksi me teemme näin? Johtuuko se siitä, että ystävämme arvostelevat ja me koetamme olla osallisina keskustelussa? Johtuuko se siitä että olemme kateellisia? Vai johtuuko se meidän vajavaisuuksiemme tuomasta häpeästä ja haluamme toimintamme avulla osoittaa, että muillakin on vikansa?

Joka tapauksessa itsetutkiskelu auttaa meitä muuttamaan tämän. Koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa tai muuttaa sitä mistä emme itsessämme pidä. Empatian osoittaminen ja muiden asemaan itsensä asettamisen oppiminen ovat epäilemättä harjoituksia, jotka saavat meidän tuntemaan olomme paremmaksi.

Kritiikistä loitolla pysyminen

Epäilemättä arvostelu on niin yhteiskuntaamme juurtunutta, että olisi kohtalaisen sinisilmäistä toivoa voivansa paeta siltä täysin. Mutta tekemällä pieniä muutoksia omassa elämässämme me kuitenkin voimme päästä eroon sen kielteisistä vaikutuksista.

Opettele ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä ja käyttämään sitä ponnahduslautana kehitykseen ja parannukseen. Jätä epäreilu kritiikki kylmästi huomiotta ja pidä etäisyyttä myrkyllisiin ihmisiin, jotka kannattavat ja edistävät sitä käytöksellään. Vältä kritisoimasta muita kielteiseen sävyyn niin pitkälle kuin mahdollista, äläkä ota osaa keskusteluihin joissa ihmiset arvostelevat muita. Tulet taatusti kohentamaan mielenrauhaasi ja seurauksena elämään levollisen onnellista elämää .

Kuvat: Chichi Huang


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.