Onko sattumia todella olemassa?
Kun ajattelemme, että juuri meille ei ole tarjolla mahdollisuuksia, ei totuus ole etteikö niitä olisi, vaan suurimmassa osassa tapauksia emme vain pysty näkemään niitä. Ja tämä tarkoittaa, että emme ole täysin hereillä.
Ja tämä johtuu yhdestä yksinkertaisesta syystä, meidän aivomme nimittäin havaitsevat todellisuuden todella valikoivalla tavalla. Meidän havaintomme kaikesta itseämme ympäröivästä ei ole täysin totuuden mukainen. Me havaitsemme ainoastaan osan siitä mitä ympäristössämme tapahtuu, sillä huomiomme valikoi mitä me otamme vastaan.
Tämä on suuri totuus. Kun me olemme valmistautuneet ja asetamme täyden huomiomme ja energiamme johonkin, tällöin me myös tajuamme meille olevan mahdollisuuksia tarjolla.
Ja jos aika ei ole oikea ja me emme ole vielä valmiit, me yksinkertaisesti emme huomaa näiden mahdollisuuksien kulkevan ohitsemme. Ja ei siksi, että ne eivät olisi olemassa, vaan yksinkertaisuudessaan koska me emme ole oikeassa kohtaa omassa elämässämme ottaaksemme ne vastaan. Me emme tietäisi miten käyttää niitä hyödyksi. Näin ollen ne eivät ole todellisia mahdollisuuksia tässä eksistentiaalisessa hetkessä.
Meidän valikoiva tarkkaavaisuutemme ja käsitys todellisuudesta menevät lisäksi yksiin sen emotionaalisen tilan kanssa, jossa juuri nyt olemme.
Jos me olemme onnellisia, ylpeitä, tyytyväisiä ja kiitollisia elämästämme, ovat meille joka päivä tapahtuvat asiat mahdollisuuksia, joista me jo osaamme ottaa hyödyn irti jatkaaksemme eteenpäin elämän matkaa.
Toisaalta jos me olemme surun, lannistuksen, murheen ja kaiken kattavan tylsyyden hetkessä, on todennäköistä että emme näe mitään meille tapahtuvaa mahdollisuutena, vaan ennemmin harmina tai huonona onnena.
Useimmissa tapauksissa asiat eivät tapahdu puhtaasti sattumalta. Ne tapahtuvat, koska me olemme tehneet jotain niiden tapahtumiseksi. Ja nämä asiat tapahtuvat meidän ponnistelujemme, oppimisprosessimme ja etsintämme “aiheuttamina.” Tai monissa tapauksissa johtuen toiminnan täydestä vastakohdasta.
Aivan kuten hyvä onni ei perustu sattumiin, vaan johtuu sen seurauksesta mitä me olemme tehneet saadaksemme tämän hyvän onnen ilmaantumaan elämässämme.
Me voisimme sanoa, että “minä ansaitsen tämän” silloin, kun mahdollisuus osuu polullemme ja otamme siitä hyödyn irti. Koska nähdäksemme tämän mahdollisuuden, meidän on epäilemättä täytynyt ensin päästä tähän pisteeseen, josta sen löysimme. Ja se vaatii vaivaa sekä omistautumista.
Ja kun tapahtuu sellaisia asioita, joita emme ansaitse, jos olemme myönteisiä elämään prosesseja ja opetuksia kohtaan, voisimme silloin sanoa että “me tarvitsimme sitä” voidaksemme jatkaa oppimista. Täten kyseessä on edelleen mahdollisuus kasvaa ja muuttua vahvemmaksi ihmiseksi.
Kaikki mitä me ansaitsemme tai tarvitsemme tulee siunaantumaan silmiemme eteen. Ei tuhlata mahdollisuuksia. Ei anneta niiden kulkea ohitsemme. Koska jos ne ovat aivan edessämme tarkoittaa tämä, että elämä tarjoaa niitä meille, koska me olemme valmiit niihin. Meidän ei pitäisi pelätä. Meidän pitäisi olla urheita ja kiitollisia kaikista niistä mahdollisuuksista, joita meille tarjotaan joka päivä. Sillä tämä tarkoittaa, että me olemme tarpeeksi valppaita ja hereillä jatkaaksemme matkaa eteenpäin.