Miten katsekontakti toimii?

Miten katsekontakti toimii?

Viimeisin päivitys: 04 lokakuuta, 2016

 

On olemassa sanonta, jonka mukaan “silmät ovat sielumme peili.” Näiden sanojen juuret juontuvat siitä, että silmiemme välityksellä me kykenemme näyttämään muille miltä meistä tuntuu, sekä fyysisesti että tunnetasolla. Lisäksi silmiesi avulla voit luoda läheisemmän siteen ihmiseen, jonka kanssa keskustelet saaden hänet tuntemaan olonsa rennommaksi, tai toisaalta saaden hänet tuntemaan olonsa uhatuksi.

Lyhyesti ilmaistuna meidän silmämme ovat osa epäverbaalista kommunikointiamme, johon nivoutuu myös meidän hymymme, kätemme ja hartiamme. Nyt kun tiedät tämän, haluaisitko oppia myös miten katsekontakti toimii ihmisten välisissä suhteissa? No, jatka lukemista ja saat tämän selville.

Se riippuu tilanteesta

Katse toimii eri tavoin riippuen tilanteesta, josta kulloinkin itsensä löytää. Katseemme esimerkiksi tapaa olemaan intensiivisempi ja pitkitetympi vain kahden ihmisen osallistuessa keskusteluun. Mutta ryhmän sisäisessä keskustelussa osallistujat vaihtavat keskenään katseita, jotka eivät tyypillisesti kestä pidempään kuin kolmesta viiteen sekuntia.

Lisäksi keskusteluissa voidaan laskea yhteen aika, joka vietetään katsoen toiseen henkilöön ja aika, joka vietetään katsoen toisaalle. Suhde on yleensä 30 % ajasta katsekontaktia ja 60 % ajasta katsellen toisaalle samalla kun kuunnellaan. Jos siis katsot puhujaa tätä vähemmän, saattaa se viestittää hänelle, että et ole kiinnostunut kyseisestä keskustelusta. Ja jos taas pidät yllä silmäkontaktia tätä maagista prosenttia enemmän, olet mitä ilmeisimmin todella kiinnostunut siitä! Ja tiedätkin jo mitä tämä tarkoittaa, vai kuinka? Löydät vastauksen seuraavasta kappaleesta.

Rakastavaisten katsekontakti kestää pidempään

On todella vaikeaa erottaa vihaako vai rakastaako joku toista, silloin kun hän pitää katsekontaktia tähän yllä todella pitkään. Aivan kuten kaikki muukin elämässä, tämä riippuu tilanteesta ja näiden kahden ihmisen jakamasta suhteesta.

Joka tapauksessa on selvää, että rakastavaisten nauttiessa romanttisesta illasta on heillä tapana katsella toisiaan pidempään ja intensiivisemmin. Itse asiassa on todistettu, että sinusta pitävillä ihmisillä on taipumus katsoa sinua silmiin paljon useammin kuin ihmisillä, jotka eivät välitä sinusta.

Intensiivinen katsekontakti voidaan tulkita negatiivisesti joissakin kulttuureissa

Visuaalinen kontakti toiseen ihmiseen ei toimi samoilla tavoin ja tarkoita samoja asioita maailman jokaisessa kolkassa. Esimerkiksi japanilaiset tulkitsevat suoraan jonkun silmiin katsomisen merkkinä kunnioituksesta tätä kohtaan. Kuitenkin suurimmalle osalle läntistä maailmaa tämän tekemättä jättäminen voi merkitä jopa epäluottamusta ja halveksuntaa. Mutta länsimaat eivät suinkaan ole ainoita, jotka kokevat katsekontaktin normaalina osana ihmisten välistä kanssakäymistä. Monissa arabimaissa esimerkiksi pidetään yllä viivytellympiä ja intensiivisempiä katseita sekä visuaalista kontaktia.

Valehtelijat ottavat enemmän visuaalista kontaktia

Ihmiset ovat kautta aikain uskoneet myyttiin, jonka mukaan ihmisen valehdellessa välttää hän myös katsekontaktia. Mutta oikeastaan mikään ei ole kauempana totuudesta. Koska todellisuudessa, kun joku valehtelee, keskittyy hän entistä enemmän kuuntelijansa kasvoihin nähdäkseen uskooko tämä hänen valheensa. Ja lisäksi, kuten valehtelija uskoo, saadakseen lisäpisteitä luottamuksessa ja uskottavuudessa.

Kuten nyt tiedät, voimme milloin tahansa näyttää koko maailmalle miltä meistä tuntuu silmiemme välityksellä. Joten entäpä sinä? Onko sinulla taipumus katsoa muita ihmisiä suoraan silmiin? Suosittelemme, että teet näin viimeistään tästä lähtien. Ihmiset ympärilläsi tulevat taatusti “näkemään sinut” paremmassa valossa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.