Kaunis mieli: skitsofrenian kanssa selviytyminen

Kaunis mieli: skitsofrenian kanssa selviytyminen

Viimeisin päivitys: 30 syyskuuta, 2016

 

Elokuva “Kaunis mieli” loistaa päähenkilönään John Forbes Nash (näyttelijä Russell Crowe), matemaatikko, Nobelin taloustieteen palkinnon voittaja ja kaikin puolinen nero.

Kyseessä on elokuva, joka ei ainoastaan voittanut neljää Oscar-palkintoa kiinnittäen näin tehokkaasti Hollywoodin studioiden huomion, vaan lisäksi se onnistui kiinnittämään psykologian ja psykiatrian asiantuntijoiden huomion jopa voimakkaammin, sen ansiosta miten elokuva esittelee skitsofrenia aiheena.

Tämä elokuva kertoo, miten tämä poikkeuksellinen yksilö oppi halki elämänsä elämään skitsofrenian kanssa panemalla käytäntöön säännön tai normin, jonka mukaan “jokaiseen ongelmaan on ratkaisu.”

Skitsofrenia ja mielen kaksijakoisuus

John Forbes Nash eli jatkuvassa oman mielensä tuottamassa kahtiajakoisuudessa. Näin ollen hänen täytyi tehdä jako kuvitellun ja todellisen välille, johtuen sairaudesta josta hän kärsi, skitsofreniasta.

Aistiharhat ja harhakuvitelmat eivät koskaan täysin kadonneet hänen elämästään, mutta hänen onnistui pitää niitä tarpeeksi etäällä jopa siihen pisteeseen asti, että vuosikausien ajan psykiatreilla ja lääkäreillä käymisen jälkeen hän opetti jälleen matematiikkaa ja hänelle myönnettiin yksi tieteellisen ja taiteellisen maailman tärkeimmistä palkinnoista.

Juuri tämä äärimmäisen nerokas mieli johti hänet maailmanlaajuiseen tunnustuksen äärelle, samalla kun hän kärsi sairaudestaan ja koetti saada siitä yliotteen.

Silti luultavasti teidän lukijoiden mielissä häilyy seuraava kysymysVoidaanko skitsofreniaa siis parantaa vai ei? 

Skitsofrenian hoitaminen

“Kaunis mieli” avaa lähes viiden vuosikymmenen tapahtumia. Näihin kuuluu epäilemättä vaikein vaihe, 1970-luku. Tänä aikana John Nash määrättiin monia kertoja psykiatriseen hoitolaitokseen.

Elokuva kuvailee psykoosilääkkeiden rajua väärinkäyttöä hänen ollessaan laitoksessa, yhtä lailla kuin pelättyä sähköshokkiterapiaa, jota käytettiin Yhdysvalloissa “korjaamaan” erilaisia psykoositapauksia ja aggressiivisia tiloja. Totuus on, että nämä toimet aiheuttivat ainoastaan tilan huonontumista entisestään sen sijaan, että ne olisivat auttaneet potilaita.

Lisäksi monien hyvin erilaisten sairaiden ihmisten, neuroottisista vaarallisen psykoottisiin, sullominen samojen seinien sisään muutti nämä laitokset syrjiviksi vankiloiksi. Vankiloiksi, joissa tavoite oli suunnattu enemmän näiden ihmisten saamiseen pois kaduilta kuin heidän tilansa parantamiseen.

Näiden hoitojen sivuoireisiin kuuluu impotenssi, painonnousu, ongelmat keskittymisessä sekä jatkuvan apatian tila johtuen siitä, että monissa tapauksissa hoitoihin kuuluu rauhoittavat lääkkeet.

Joutuessaan kohtaamaan tämän todellisuuden, tuli John Nash ajatelleeksi erittäin kiistanalaista tapaa käsitellä sairauttaan ilman, että joutuisi viettämään lopun elämänsä psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Tavan, joka ei toimi kaikille sairaille: sen hyväksymisen, että hänellä on hallusinaatioita, ja niiden kanssa elämisen lopun elämänsä ajan.

John Nash, esimerkki itsensä kehittämisestä

Kiitos mahtavan kognitiivisen ja älyllisen kyvyn, Nash oppi vaivan, kärsivällisyyden ja harjoittelun avulla erottamaan todellisuuden aistiharhoistaan. Tämä oli upea esimerkki valtavasta vastoinkäymisestä selviytymisestä.

Tämä päätös luo joukon kysymyksiä joita ei olla vielä ratkaistu, koska niihin liittyy aiheita jotka ovat kiistanalaisia moraalisella ja eettisellä tasolla.

  • Onko turvallista antaa hallusinaatioista kärsivän ihmisen jatkaa elämäänsä ilman lääkitystä?
  • Onko mielenterveydellisistä ongelmista kärsivän ihmisen elämä todella laadultaan parempi psykiatrisessa hoitolaitoksessa kuin ulkoisessa maailmassa, vaikka he joutuisivatkin siellä kamppailemaan henkilökohtaisten pelkojensa kanssa?
  • Annetaanko skitsofrenialle riittävästi huomiota verrattuna muihin sairauksiin, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, vai onko se edelleen psykoosina tabu, kaikkien muiden mielenterveyden häiriöiden tavoin?

Vielä on paljon opittavaa jäljellä, ennen kuin voimme tarjota näihin painaviin kysymyksiin riittäviä vastauksia. Mutta yksi asia meille on selvää: John Nash löysi erikoisen tavan pärjätä skitsofrenian kanssa, josta kaikki kiitos kuuluu hänen kauniille mielelleen ja henkilökohtaisille kyvyilleen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.