Kasvata mielesi voimaa näillä neljällä askeleella

Kasvata mielesi voimaa näillä neljällä askeleella

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2016

Mieli on moottori, joka vaatii huoltoa saavuttaakseen maksimaalisen potentiaalinsa. Jos mielemme on hajallaan, unohdamme asioita, teemme vääriä päätöksiä ja käyttäydymme ajattelemattomasti.

Energisoimalla mielemme voimme tulla luovemmiksi, saavutamme kirkkaamman mielen, kykenemme ratkaisemaan päivittäiset haasteet helpommin ja saamme mahdollisuuden keskittyä niihin asioihin, jotka kiinnostavat meitä eniten. Seuraavaksi luettelemme muutamia askeleita, joiden avulla voit kasvattaa mielesi voimaa.

1. Muuta rutiiniasi

Jos tapanasi on kuluttaa päiväsi kuin robotti, on todennäköistä etteivät aivosi toimi täydellä kapasiteetilla. Aivojesi stimuloiminen uudistaa mieltäsi ja täyttää ne energialla. Rutiinin muuttaminen on yksi niistä ensimmäisistä askeleista, joilla voit selkeyttää mieltäsi.

Samojen asioiden uudelleen ja uudelleen toistaminen muuttaa sinut henkilöksi, joka toimii automaattiohjauksella, joksikin, joka ei reagoi kunnolla. On olemassa monia tapoja muuttaa rutiinia; voit esimerkiksi valita eri reitin matkalla jokapäiväisiin aktiviteetteihisi, voit aloittaa harrastuksen jota et ole koskaan ennen kokeillut, voit tavata uusia ihmisiä, lukea hyvää kirjaa, kuunnella erityyppistä musiikkia kuin mistä yleensä pidät, tai voit vaikkapa katsoa erilaisen elokuvan.

2. Täytä itsesi “hyvillä fiiliksillä”

Ihmiset välittävät sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksiaan ja energiaansa toisille ihmisille. Jos sinulla on tapana olla ihmisjoukossa, jossa on hyvä fiilis, mielesi täyttyy energialla, ja sinulla on aina positiivinen mentaliteetti. Tämä auttaa sinua olemaan luovempi, ja stimuloimaan mieltäsi sekä lyhyen- että pitkän tähtäimen suunnitelmilla. Se lisää mielesi energiaa, mutta samalla se lisää myös fyysistä energiaa. Lopulta kaikki nämä hyödyt muuttuvat terveellisemmiksi tavoiksi.

3. Ole kiitollinen kaikesta siitä hyvästä, mitä elämä sinulle antaa

Meillä kaikilla on lukuisia syitä olla kiitollinen siitä mitä elämä meille antaa. Kiitollisuus tuottaa positiivista energiaa mielessäsi. Tämän positiivisen energian tuottaminen mielessäsi antaa sinulle enemmän itsevarmuutta, ja tämä itsevarmuus saa sinut säteilemään varmuutta elämäsi joka osa-alueella.

Kiitollisuus avaa mahdollisuuden arvostaa omia ominaisuuksiasi, kykyjäsi, ihmisiä ympärilläsi ja ihmissuhteitasi. Hyvä harjoitus kiitollisuuteen on kirjoittaa ainakin 5 syytä, miksi olet kiitollinen. Se, että olet elossa, on jo hyvä motiivi kiitollisuuteen, eikö totta?

4. Organisoi elämäsi

Monen asian samanaikainen miettiminen levittää mielesi hajalleen ja estää sinua keskittymästä konkreettisiin päämääriin. Hyvä tapa organisoida elämäsi on suunnitella etukäteen. Jos teet listan asioista, jotka suunnittelet tekeväsi, sinun on helpompi päättää missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä.

Tehtävien delegoiminen on myös suureksi avuksi. Muista, ettet voi kantaa koko maailmaa hartioillasi yksin. Aina on olemassa tehtäviä jotka muut voivat tehdä puolestasi. Kun pääset eroon mielesi sekamelskasta, jätät mielesi vapaaksi keskittymään niihin asioihin, jotka todellisuudessa vain sinä voit tehdä.

Seuraa näitä askelia ja voit olla varma, ettet ole ainoa henkilö joka näkee niiden positiiviset vaikutukset. Toiset huomaavat myös mielesi uuden energian, jota välität ympärillesi ajatuksiesi selkeyden, jota pystyt levittämään muihin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.