Et voi karata todelliselta luonteeltasi

Et voi karata todelliselta luonteeltasi
Cristina Roda Rivera

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Cristina Roda Rivera.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Kuljemme läpi elämän yrittäen sopia joukkoon. Kun viimein löydämme sellaisen paikan tai ryhmän johon tunnumme sopivan, elämä antaa meille lisää esteitä ja vaikeuksia, joiden yli selvitä.

On tärkeää tietää, että tuntemattoman pelko ja tarve kyseenalaistaa kaikkea uutta on täysin normaalia etenkin muutosten edessä. Nämä ovat merkkejä siitä, että jotakin mielenkiintoista on tekeillä elämässäsi.

Suurten muutosten aikana, tai yleisten ja merkityksettömien ylä- ja alamäkien aikana, voi identiteettimme tuntua uhatulta.

Todellinen minä puussa

 

Kuvittele tämä tilanne: matkustat hississä naapurisi kanssa, yhtäkkiä tunnet olosi ahdistuneeksi, kun et tiedä, miten rikkoisit kiusaantuneen hiljaisuuden, josta kumpikin teistä selkeästi kärsii. Kysyt itseltäsi kysymyksen: Miksi reagoin tällä tavoin? Tai saatat sättiä itseäsi: Luulin olevani kypsä ihminen, mutta tässä sitä taas ollaan, tunnen oloni tyhmäksi ja hitaaksi.

Tällaiset tilanteet herättelevät meitä ja osoittavat sen, miten tärkeää oma olemassaolomme meille on. Ehkä vieläkin tärkeämpää on se, että olemassaolomme paljastaa sen, kuka todellisuudessa olemme. Kun rakastamme itseämme, haluamme välittää itsestämme mahdollisimman todenmukaisen kuvan muille.

Oma “todellinen minuutemme” ja itseluottamus

Kun tunnemme itsemme, olemme valmiita rakkaudelle. Jos kärsimme matalasta itseluottamuksesta, haluamme piilottaa kaikki ne osat itsestämme, joilla emme koe olevan mitään arvoa. Epävarmuus näkyy ulospäin epämukavuutena, pinnallisena kanssakäymisenä ja lyhyinä, merkityksettöminä ihmissuhteina.

Kun käsitys siitä, kuka olemme ja mitä haluamme on puutteellinen, se heijastuu mielen ja ympäristön väliseen monimutkaiseen suhteeseen. Se johtaa siihen, että kyseenalaistamme kaikkia tekemiämme päätöksiä armotta, arvostelemme itseämme, emmekä luota omaan mieleemme.

On tärkeää ymmärtää yksi asia: ympäristön vaikutukset ja painostus voivat joskus asettaa sinut tilanteeseen, jossa et halua olla, mutta suurin osa päätöksistä, joita olet tehnyt elämäsi varrella, olet tehnyt aivan itse. Vaikka vaihtoehdot olisivat kaikki olleet huonoja ja surullisia, valitsit niistä kuitenkin jonkun.

Lakkaa karkaamasta ja antaudu todelliselle minuudellesi

Tulee hetki, jolloin sinun tulee lakata kyseenalaistamasta ja rankaisemasta itseäsi. Vahvista sitä, mitä haluat, ja lakkaa kyseenalaistamasta kaikkea mitä haluat tai ajattelet, mistä haaveilet ja mitä toivot.

On erilaisia tapoja kasvaa ja kehittyä, mutta on tärkeää välttää turha itseaiheutettu kärsimys. Elä arvojesi mukaan, pidä kiinni mielipiteistäsi, äläkä anna muiden vaikuttaa tekemisiisi. Ole itsenäinen, vahva ja utelias.

Todellinen minä katolla

Se, että olet oma itsesi, ei tarkoita sitä, että voit muokata maailmaa juuri niin kuin haluat. Olemalla oma itsesi voit antaa virran kuljettaa, imeä vaikutuksia ja muuttua, antaa matkan palkita sinua kärsimyksistäsi. Samalla voit maksaa takaisin olemalla oma, ainutlaatuinen itsesi. Kukaan ei voi elää kuplassa ilman ulkoisia vaikutuksia, yhteiskunta ja kulttuuri vaikuttaa meihin syntymähetkestä lähtien, se on kiistämätöntä. Voit kuitenkin olla uskollinen itsellesi ja toteuttaa itseäsi näistä vaikutuksista huolimatta.

Vaatii rohkeutta olla oma itsensä, kaikkine piirteineen. Toisten kopiointi ei ole suotavaa tai tervettä. Löydä oma paikkasi maailmassa muiden samanhenkisten ihmisten keskuudesta.

Kun olen uskollinen itselleni

En ole kaikkien niiden asioiden summa, joita minulle tapahtuu. Olen totuus, joka pitää sisällään kaiken sen, mitä minulle on tapahtunut. Kuin lasipurkki, joka voi sisältää mitä vain: siemeniä, multaa, paperilappuja – lasipurkki pysyy samana, mutta sen sisältö vaihtuu.

Ihmiset, jotka kulkevat elämäni läpi opettavat minulle paljon itsestäni ja maailmasta: he kuvaavat sitä, mitä sisimpäni heijastaa. He saavat minut innostumaan, ilostumaan, vihastumaan, nauttimaan ja ärstyyntymään. He jättävät jälkensä minuun. He ovat kaikki osa minua jollakin tapaa, ja arvostan jokaista kohtaamaami ihmistä, myös ärsyttäviä ja ilkeitä ihmisiä, sillä heiltä opin, millainen en halua olla.

Kun panostan tehtäviini ja yritän tehdä parhaani kaikessa, löytyy ominaislaatuisuuteni kaikesta mitä teen. Kun suhtaudun intohimolla työhöni ja muiden kanssa kommunikointiin, vapaa-aikaani ja ihmissuhteisiini, välittyy sisäinen minuuteni muille. Joskus vastustan sisäistä voimaani ja joskus annan periksi.

Ajatukseni eivät ole vihollisiani. Ne ovat merkkejä, jotka johtavat minua, jotka haastavat minua kokeilemaan uusia asioita, jotka haastavat minua ilman vaatimuksia, jotka tuntevat minut rajoittamatta minua.

Uskalla olla oma itsesi. Se on yksi luksus, joka on saavutettavissasi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.