Elämässä kaikki muuttuu ja vaihtuu

Elämässä kaikki muuttuu ja vaihtuu

Viimeisin päivitys: 30 maaliskuuta, 2016

Aluksi käyttäydymme kuin kurittomat muksut. Haluamme kaiken tapahtuvan niin nopeasti kuin mahdollista ja haaveilemme kokemusten ahmimisesta ja elämän eliksiirin nauttimisesta. Elämästä täytyy saada kaikki irti. Myöhemmin saapuvat voitokkaat hetket, menetykset, pettymykset ja esteet. Mutta sitähän elämä on: edistystä, kehitystä, muutosta tällä ihmeellisellä elämän tiellä.

Jokainen meistä tunnistaa varmasti itsessään kärsimättömyyden piirteitä. Olet varmasti joskus toivonut jonkin asian tapahtuvan heti, eikä vasta viikon päästä. Ja kukapa ei olisi toivonut joskus, että aika pysähtyisi ja yksi hetki voisi jatkua ikuisuuden?

Aikaa ei voi pysäyttää, eikä sitä voi laittaa kulkemaan nopeammin. Hyvät muistot säilyvät mielessämme ja ihmisen kokemus itsestään ja elämästä nojaa pitkälti muistojen varaan – niin hyvien kuin huonojen.

Elämä lipuu ohi päivä päivältä, eikä kukaan pysty pysäyttämään sitä tai estämään väistämätöntä – tämä voi pelottaa ja saada meidät ajattelemaan kaikenlaista. Älä kuitenkaan pelkää tätä kehityskulkua ja tietä.

Olemme vain lyhytaikaisia vuokralaisia tässä epätäydellisessä maailmassa, joka on täynnä uskomattomia ja kauniita asioita. Älä pelkää vuosien vierimistä, vaan pelkää elämättömäksi jäänyttä elämää, tunteettomuutta ja jossittelua. Älä vietä aikaasi miettien, mitä olisi voinut olla, vaan elä täysillä joka päivä. Opi pettymyksistä ja vastoinkäymisistä, äläkä anna pelon koskaan jarruttaa itseäsi.

Tässä artikkelissa keskustelemme ihmisen kehityksen kaaresta ja niistä pysyvistä asioista, joita meidän tulisi arvostaa joka päivä. Tämä johtaa rikkaamman, täyttävämmän elämän viettämiseen.

Elämässä kaikki muuttuu, paitsi sen syvin olemus

Elämässä kaikki saapuu, lähtee ja muuttuu. On kuitenkin joitakin sellaisia elementtejä, jotka eivät ihmisen kokemuksessa muutu.

Elämän puu

Itsetunto, halu oppia ja kokea jännitystä

Rakkauden, kunnioituksen, arvokkuuden ja henkilökohtaisen kasvun ruokkiminen ovat elintärkeitä pilareita jokapäiväisessä elämässä. Seuraamalla tätä polkua pystyt kohtaamaan maailman vahvana tilanteesta riippumatta.

Elämän varrelle voi sattua monia tilanteita, joissa hylkäämme nämä tärkeät ohjeet muiden asioiden takia. On tilanteita, joissa ihminen priorisoi kumppaninsa tarpeet ja unohtaa kokonaan omat tavoitteensa ja arvonsa.

On tärkeää tietää, miten tunteet voi pitää tasapainossa ja välttää ääripäihin menemisen. Kaikille tunteille on oma aikansa ja paikkansa, ja niitä täytyy oppia käyttämään oikeaoppisesti. Tarjoamalla itsestämme niin paljon muille, että unohdamme ja laiminlyömme täysin omat tarpeemme, aiheutamme itsellemme nopeasti ahdistuksen ja turhautumisen tilan, jossa emme pääse kehittymään ja liikkumaan eteenpäin.

Kun menetät kykysi innostua uusista asioista, ja kun vietät päiväsi takertuen murheisiin tai tyytymättömyyteen, elämä lakkaa kehittymästä ja kasvamasta. Kerrytät painoa elämäsi juuriin ja tämä johtaa nopeasti kärsimykseen. Pysähdy hengittämään hetkeksi, keskity elämäsi suuriin linjoihin, äläkä stressaa niin paljon pikkuasioista. Riko itsellesi asettamat esteet ja kahleet.

Toinen asia, jonka ei kannattaisi muuttua elämän varrella, on itselle tärkeät perusarvot, kuten itsensä ja muiden kunnioittaminen, rehellisyys ja rohkeus. Ihmisen arvomaailma muuttuu kuitenkin usein elämän mukana, ja vaikka perusarvoistaan ei kannata tinkiä, ei tule huolestua jos yhtäkkiä huomaat muuttuneesi viimeisen kymmenen vuoden aikana arvoiltasi tai persoonaltasi. Ihminen kasvaa, kehittyy ja muuttuu jatkuvasti, eikä samana pysyminen ole mahdollista tai edes suotavaa. Kokemukset muokkaavat ihmistä lakkaamatta.

Älä pelkää muutosta. Muutos on ainut tie positiiviseen kehitykseen ja viisauteen.

Tyttö ja perhonen

Rakkaus, joka ylittää meidät

Rakkaus, jota tunnemme niitä asioita kohtaan, jotka kuuluvat meille – perheemme, kumppanimme, lapsemme -ovat tärkeimpiä osia elämässämme ja elämisen syvin olemus.

Rakkaus ei kuitenkaan ole muuttumaton osa elämää. Rakkaus muuntuu ja sopeutuu. Esimerkkinä tästä on romanttinen suhteemme kumppaniimme.

Kumppanit sopeutuvat uusiin tilanteisiin ja kumppanin kasvuun ja kehitykseen, pariskunta kohtaa monia muutoksia, jonka kautta rakkaus syvenee ja monipuolistuu: muutto uuteen mahaan, uusi työpaikka, lasten saaminen, oman kasvun tasapainottaminen kumppanin kasvun kanssa.

Nämä ovat hetkiä parisuhteessa, jotka kaipaavat omistautumistamme, viisauttamme ja kykyämme jatkaa eteenpäin, kahtena ihmisenä samassa yksikössä. Jaamme rakkauden yhdistämät juuret, mutta nostamme omat oksamme kohti aurinkoa ja kasvamme samasta juuresta, mutta itsenäisesti.

Näin vastaanotat muutoksen

Elämän henkäys
  • Sinä olet tähtipelaaja, numero ykkönen ja elämäsi keskus. Sinä olet elämäsi tähtinäyttelijä ja maailmasi napa. Muiden rakastaminen ja arvostaminen lähtee sisältäpäin, ja ennen kuin osaat rakastaa itseäsi, voi muiden rakastaminen olla vaikeaa. Älä takerru pelkoon, älä kadu mitään.
  • Älä koskaan lakkaa huolehtimasta sisäisestä lapsestasi. Innostu elämästä, riemastu, naura remakasti, tanssi, tutki, haistele ja kokeile kuin lapsi. Ole spontaani ja arvaamaton ja nauti saavutuksistasi. Nauti elämän yksinkertaisista iloista: rakkaudesta, kokemuksista. Haasta itseäsi.
  • Älä kiinnitä itseäsi menneisyyden virheisiin tai upottaudu nostalgian aaltoihin. Elämä ei odota ketään, joka päättää heittäytyä menneisyyden haamujen armoille. Elämä on eteenpäin katsomista, liikkumista ja kasvamista, taaksepäin ei ole paluuta. Keskity nykyhetkeen ja sen iloihin. Anna itsesi kasvaa elämän mukana optimistisena ja innokkaana.

Kuvat: Cha Wakan


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.