Elämän junamatka
Hetket, jotka saavat sinut jähmettymään. Sellaiset, joissa et saa sanaa sanotuksi. Ne saavat sinut täysin hämmentymään ja vain ihmettelemään. Tällaiset hetket ovat niitä hetkiä, jolloin elät, siis todella elät.
Tällaiset hetket muuttavat elämäsi. Suljet silmäsi ja tiedät, että sinulla on jokin syy elää. Saatat jopa harkita nipistäväsi itseäsi, koska hetki vaikuttaa niin epärealistiselta.
Se, mitä olet saavuttanut ja mikä on vihdoin tehdyt kaikesta sen arvoista, se ei ole unta. Jotkut kutsuvat sitä hyväksi onneksi, toiset taas sinnikkyydeksi. Joka tapauksessa tulet aina muistamaan ne hetket, jotka vetivät sinut sanattomaksi, sillä näinä hetkinä elämän juna vaihtoi suuntaansa.
Elämä koostuu hetkistä
Tällaiset hetket saavat sinut tarkastelemaan elämääsi ja miettimään sitä, elätkö järkevästi, ja toisaalta, kahlitsetko itsesi. Elämän junan asemalaiturilta ei löydy mitään muuta sinulle; älä jää odottamaan kuolemaa. Hyppää junan kyytiin.
Rentoudu ja tee virheitä. Älä yritäkään olla täydellinen. Yritä olla ottamatta asioita liian vakavasti. Ota riskejä. Matkusta useammin. Kiipeä vuorille, ui joissa. Lähde ulos ja käy paikoissa, joissa et ole ennen käynyt. Elä enemmän, murehdi vähemmän.
Älä tee elämästäsi selviytymistaistelua. Ota siitä kaikki irti ja elä jokainen päiväsi niin täysillä kuin mahdollista. Sukella elämän pyörteisiin, elä intohimoisesti ja nauti jokaisesta hengenhaukkomisestasi.
Elämän juna
Elämä muistuttaa junamatkaa. Sen aikana tapahtuvat muutokset ympäristössä ja suunnassa, tapaturmat, mukavat yllätykset sekä muiden syvältä kumpuava surullisuus…
Sillä hetkellä kun synnymme, astumme junan kyytiin vanhempiemme kanssa, ja tällä hetkellä he kuvittelevat matkustavansa kanssamme aina… Mutta he astuvat kyydistä pois ennen meitä ja jättävät meidät jatkamaan matkaamme ilman heitä. Yhtäkkiä löydämme itsemme junasta ilman heitä ja heidän korvaamatonta rakkauttaan.
Junaan astuu kuitenkin jokaiselta pysäkiltä kyytiin muita ihmisiä, joista saattaa tulla hyvin erityisiä ja tärkeitä meille… Sisaruksemme, ystävämme ja jossain vaiheessa myös elämämme rakkaus…
Jotkut matkaavat junan kyydissä vain pienen hetken. Toiset taas kulkevat läpi kaikkien vuorenhuippujen ja laaksojen. Matkan varrella käy myös selväksi, ketkä osaavat parhaiten auttaa muita.
Useimmat ihmiset jättävät junaan pysyvän tyhjän paikan siitä poistuttuaan. Toiset taas ovat niin huomaamattomia matkalaisia, ettemme edes kiinnitä huomiota heidän lähtöönsä.
“Elämä on näytelmä, johon ei kuulu harjoituksia. Siispä laula, naura, tanssi ja itke intensiivisesti, ennen kuin esirippu laskeutuu ja näytelmä loppuu, ilman taputuksia.”
-Charlie Chaplin-
On mielenkiintoista nähdä, kuinka jotkut matkustajat, jopa meille rakkaat sellaiset, löytävät paikkansa toisesta vaunusta ja asettuvat sinne mukavasti. Koko loppumatkan ajan he pysyvät poissa luotamme, ilman minkäänlaista kommunikaatiota.
Todellisuudessa kuitenkin ainoa asia, joka pidättelee meitä lähentymästä näiden ihmisten kanssa on oma tahtomme. Toisaalta lähentyminen voikin olla jo liian myöhäistä, sillä lopulta toinen ihminen vie heidän paikkansa.
Matka jatkuu
Yritämme pitää suhteemme jokaiseen junan matkustajaan hyvänä, ja koetamme löytää jokaisesta heidän parhaat puolensa. Jossakin vaiheessa matkaa toiset saattavat epäröidä, ja meidän tulisi ymmärtää heitä, sillä myös me itse epäröimme usein ja silloin kaipaisimme muiden ymmärrystä.
Suurin mysteeri jokaiselle matkustajalle on se, että me emme tiedä, millä asemalla ja mihin aikaan meidän tulee poistua junan kyydistä. Emme myöskään tiedä, milloin perheenjäsenemme, ystävämme tai vieressämme istuvan matkalaisen on määrä poistua.
Joskus mietin sitä hetkeä, kun saavun päätepysäkilleni. Tulenko tuntemaan oloni nostalgiseksi, pelokkaaksi, iloiseksi, ahdistuneeksi…? Itseni erottaminen ystävistä, joiden kanssa olen tullut läheiseksi, tulee olemaan todella kivuliasta. Lasteni jättäminen yksin junaan tulee olemaan erittäin surullista. Mutta sisälläni on toivon pilkahdus. Tulen olemaan niin innoissani, kun näen heidän astuvan asemilleen mukanaan hieman enemmän matkatavaroita kuin heidän matkojensa alkaessa.
Se, mikä tulee tekemään minut onnelliseksi on se ajatus, että minä autoin heitä positiivisella tavalla kasvamaan ja pysymään junassa vihoviimeiselle pysäkille saakka.
Joten ystävät, annetaan tälle junamatkallemme tarkoitus, tehdään siitä sen arvoista.
MUKAVAA MATKAA!