Ansaitsen olla rakastettu, kunnioitettu ja arvostettu

Ansaitsen olla rakastettu, kunnioitettu ja arvostettu

Viimeisin päivitys: 17 marraskuuta, 2016

Ymmärrän sen, että ansaitsen tulla rakastetuksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi. En ole itsekäs tai teennäinen, kun ajattelen tällä tavoin. Haluan sieluni nauravan ja sydämeni vakuuttuvan siitä, että olen löytänyt paikan maailmassa.

Ei ole hullua tai ylimielistä, vaikka sanomme nämä sanat ääneen itsellemme. Julistamalla ja vakuuttamalla itsesi siitä, että ansaitset olla rakastettu ja että olet kaikkein kaunein, jonka kumppanisi on koskaan nähnyt, on palkitsevaa. Kunnioitettuna ja rakastettuna oleminen ei ole etuoikeus, se on oikeus.

Muistathan kuitenkin, että yhtä lailla kun ansaitset olla rakastettu, sinun tulisi myös osata rakastaa muita ja oppia kuinka tunnistaa toinen henkilö osaksi itseäsi. Vapauden ja itseilmaisun teot tekevät meidät suuremmaksi ja me kaikki ansaitsemme kokea ne.

Me kaikki ansaitsemme tulla rakastetuksi elinpiiriimme kuuluvien ihmisten taholta alkaen perheistämme, sitten ystävämme ja lopuksi päädytään romanttiseen kumppaniin, joka rakastaa meitä tietoisesti, kypsästi ja molemminpuolisesti.

Mikään ei ole arvokkaampaa eikä mikään periaate ole yksinkertaisempi kuin seuraava: tulla rakastetuksi, arvostetuksi ja kunnioitetuksi. Jospa alkaisimme heijastaa tätä.

Henkilökohtaisella matkallani ansaitsen valoa, en myrskyjä

Rakastettu tyttö

 

Ne ihmiset, jotka ovat kuin talvimyrsky elämässäsi eivät todella tiedä, kuinka rakastaa tai arvostaa itseään ehdoitta. Ihmiset, jotka kohtelevat sinua halveksuvasti, välinpitämättömästi tai laiminlyöden ovat pahan olon mestareita eikä kukaan ansaitse tulla kohdelluksi sillä tavoin. Kenenkään ei tulisi kokea tyhjyyttä tai kokea itseään ei-rakastetuksi, tunnistamattomaksi.

Kun rakastamme läheisiämme siten, että tunnistamme ja arvostamme heitä, istutamme juuremme sellaiseen maailmaan, joka kukkii harmoniaa niin sisäänpäin kuin myös ulospäin.

Tällä sivustolla keskustelemme usein itsensä rakastamisen ja itsetunnon tärkeydestä. Itsetunto auttaa kohtaamaan vastoinkäymisiä ja auttaa sinua määrittämään itsesi sekä itsellesi sekä maailmalle. Se antaa luvan sinulle suojata itsesi ja nauttia siitä, kuka olet.

Itsensä rakastaminen on tärkeää, mutta koska elämme sosiaalisessa viitekehyksessä ja meidän tulee rakentaa siltoja, on tärkeää muistaa myös seuraavat asiat:

  • Itsensä rakastaminen on se sisäinen ääni, joka kertoo sinulle sen, että ansaitset tulla rakastetuksi: Haluat rakastaa ilman kyyneleitä, aidosti ilman sarkasmia, läheisesti ja yhteistyössä manipuloinnin sijaan. Et halua sellaista rakkautta joka kontrolloi ja joka on täynnä kurjuutta.
  • Itserakkaus kertoo sinulle myös sen, että ansaitset kunnioitusta. Että kenelläkään ei ole oikeutta syrjiä sinua tai sanojasi. Tiedät kuinka loukkaavat ja valheelliset sanat satuttavat, joten vältä niitä ihmisiä, jotka niitä sanovat. Suojaat itseäsi sekä asetat rajat.
  • Itserakkaus muistuttaa sinua siitä, että haluat olla arvostettu siinä mitä teet tai kuka olet. Eikä ole itsekästä ajatella niin. Koska ihmiset, jotka arvostavat läheisyyttäsi, osoittavat sinulle rakastavansa sinua. Ihmisten arvostaminen tarkoittaa sitä, että antaa heille paikan maailmassa. Se on sen ymmärtämistä, että antaa heille äänen, läsnäolon ja arvostuksen.
rakastavat joutsenet

Rakasta ja ole rakastettu

Koska tiedämme sen, millaisia rajoja meidän tulee asettaa jotta voimme estää oikeuksiemme loukkaukset, on myös tärkeää muistaa se, että niin kuin me haluamme tulla rakastetuksi, arvostetuksi ja kunnioitetuksi, meidän tulee myös olla valmiita tarjoamaan sama muille. Tunteiden maailmassa on kaksi rotkoa ilman siltaa. Ne ovat kiihkeä rakkaus ilman vastarakkautta ja se, ettei tiedä kuinka rakastaa niin kuin muut rakastavat.

Jotkut ihmiset ainoastaan tietävät, kuinka vaatia asioita muilta ihmisiltä. Heidän tarpeensa tulee tunnistaa, vastata niihin, niiden tulee olla aina ensiarvoisen tärkeitä, ne täytyy kuulla ja tietenkin rakastaa heitä enemmän kuin ketään muuta, jopa enemmän kuin häntä kenelle nämä odotukset kohdistuvat. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka nielaisevat ja tuhoavat.

Jos haluat tulla rakastetuksi, opettele rakastamaan nöyrästi, vilpittömästi ja jatkuvasti. Rakasta avoimin sydämin ja silmin. Anna kaikkesi muille, mutta samalla odota vastavuoroisuutta ja sitä, että sinut huomataan.

Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen on enemmän kuin vain tarve, sillä se on arvo, jonka tulisi olla kaikkien ihmisten ominaisuus. Meidän tulisi tietää kuinka rakastaa läheisiämme ja myös osata ottaa vastaan hellyyttä ja arvostaa sitä.

Kenenkään vanhemman ei tulisi koskaan kieltää hellyyttä ja kiintymystä lapsiltaan eikä yhdenkään pariskunnan tulisi koskaan ymmärtää suhdettaan millään muulla tavoin kuin päivittäisten kiintymyksen osoitusten kautta, jotka rakentavat suhdetta, sen intohimoa ja toisen ihailua. Ja sen tulee aina olla molemminpuolista.

Jatkuvaa ja kypsää rakkautta on arvostaa toisia ihmisiä sellaisena kuin he ovat, tunnistaa heidät osana elämänsuunnitelmaa, palana omaa emotionaalista ja henkilökohtaista palapeliä. Ja epäilyksettä me kaikki ansaitsemme sellaista rakkautta, joka tarjoaa meille onnellisuutta surun sijaan. Me ansaitsemme vilpitöntä kiintymystä, joka puristaa kättämme ja poistaa pelkomme sekä epävarmuutemme.

Pöllöt
Kuvat: Benjamin Lacombe

 

 

 

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.