Ainoa ylemmyyden merkki on hyvyys

Ainoa ylemmyyden merkki on hyvyys

Viimeisin päivitys: 29 lokakuuta, 2022

“Ainoa ylemmyyden merkki jonka tiedän, on hyvyys,” sanoi tiettävästi kerran Beethoven. Hyvänä ihmisenä oleminen on ainoa investointi, joka tulee aina kantamaan hedelmää, niin itsellesi kuin koko maailmalle.

Jotkut ihmiset sanovat tänä päivänä, että hyvät ihmiset ovat luonnon tekemä virhe, mutta totuus on se, että jokainen käyttää omaa hyvyyttään eri tavalla, hymyillen maailmalle kauneimmalla osaamallaan tavalla.

Hyvyyttä näytetään tietävien katseiden, vilpittömien tekojen sekä kaiken sen läheisyydestä kumpuavan viisauden kautta. Hyvyys löytyy toivosta muuttaa maailmaa, löytää oikeutta ja olla antelias.

Usko muiden hyvyyteen on todiste hyvyydestä

Silloin tällöin kuulemme herkkiä tarinoita, joissa inhimillisyys todella on läsnä. Tällaisissa tarinoissa esiintyvät teot saavat meidät sädehtimään ja vapisemaan jännityksestä, sillä ne kertovat asioista, jotka yhdistävät meitä. Tänään olemme koonneet listan “pienistä”, internetistä löytämistämme hyvistä teoista, joiden avulla haluamme saada sinut hymyilemään:

1. Voimme kaikki tehdä palveluksia toisillemme, ihan muuten vaan

Joku näki sadeveden valuvan autoon, koska sen omistaja oli jättänyt ikkunan auki. Niinpä hän käytti pari minuuttia omaa aikaansa teipatakseen muovipusseja auton ikkunaan niin, ettei vesi pääsisi enää sisälle. Hän kirjoitti muovipusseihin viestin: “En halunnut, että autosi kastuu! Mukavaa päivää!”

favor

2. Empatian voima

Mies näki kahden naisen itkevän viereisessä pöydässä. Hän löysi tavan helpottaa heidän tuskaansa ja saada heidät hymyilemään kertomalla tarjoilijalle, että hän haluaa maksaa naisten laskun: “Tee minulle palvelus ja tuo minulle myös heidän laskunsa. Joku sai juuri kuulla diagnoosinsa. Älä kerro heille.”

kindness

3. Kahvin maksaminen henkilölle, joka todella tarvitsee sitä

Viime vuosina vanha napolilainen perinne on herännyt taas henkiin. Ihmiset maksavat kahviloissa ja baareissa kahveja, jotka he jättävät ihmisille, joilla ei ole varaa maksaa niistä. Kysy paikallisesta kahvilastasi, voisitko sinäkin tehdä näin, niin teet jonkun päivästä paremman.

4. Auttaminen ennen kilpailemista

Tämä urheilija päätti auttaa kilpasisartaan voittamaan sen sijaan, että olisi taistellut omasta voitostaan. Hänen nimensä on Meghan Vogel. Hän hävisi kilpailun, mutta olemme varmoja, että hänen itsensä ja monen muun mielestä hän oli todellinen voittaja.

meghan vogel

5. 14-viikkoisten kaksosten vanhemmat jakoivat korvatulppia ja eväitä lentokoneessa

Tämä teko oli herttainen osoitus sosiaalisesta vastuusta ja hyvyydestä. Vauvaikäisten kaksosten vanhemmat jakoivat kuvassa näkyviä pusseja muille matkustajille pahoitellakseen jo etukäteen mahdollisia häiriöitä, joita heidän lapsensa saattaisivat aiheuttaa lennon aikana.

Pussissa olevassa lapussa lukee: “Hei! Olemme kaksospoikavauvat ensimmäisellä lennollamme, ja olemme vain 14 viikon ikäisiä! Yritämme käyttäytyä parhaamme mukaan, mutta haluaisimme pahoitella jo etukäteen, mikäli menetämme hermomme, säikähdämme tai mikäli korviimme alkaa sattua. Äidillämme ja isällämme (eli siis kannettavalla maitokoneellamme ja vaipanvaihtajallamme) on mukana korvatulppia, mikäli tarvitset niitä. Istumme kaikki paikoilla 20E ja 20F, mikäli haluat tulla hakemaan parin. Toivotamme sinulle mahtavaa lentoa!” 

goodie bag

6. Nämä kaksi poikaa pelastivat lampaan merestä

Ihmiset, jotka uhraavat oman henkensä pelastaakseen muita, ansaitsevat aplodit. Epäilemättä tällaiset tarinat saavat meidät innostumaan kaikkein eniten.

boys rescuing lamb

7. Tämä koira ei lopettanut, ennen kuin hänestä tuli pienen argentiinalaisen pojan ystävä

Tässä videossa voit nähdä, kuinka kaunis ystävyys puhkeaa kukkaan. Näiden kahden kallisarvoisen sielun välinen vaativuus ja kommunikaatio tulevat varmasti sulattamaan sydämesi!

https://youtu.be/7O8lbQGq7W4

8. Tämä kaveriporukka päätti vaihtaa vaatteensa tukeakseen ystäväänsä

Nämä nuoret vaihtoivat housunsa hameisiin tukeakseen transseksuaalista ystäväänsä. Tällaista emme näe joka päivä, ja se tekee tästä tarinasta vielä sydäntä lämmittävämmän.

boys in skirts

9. Tämä kaltoinkohdeltu koira löysi todellisen ihmisystävän

Tämä kaltoinkohdeltu koira osasi etsiä apua juuri oikean ihmisen ovelta. Koiran löytänyt ihminen antoi tälle todellisen kodin. Hän latasi internetiin alla olevat kuvat kertoen, ettei hän luopuisi tästä koirasta mistään hinnasta. Olemme varmoja, että tänä päivänä tämä kaunis eläin on onnensa kukkuloilla, löydettyään tosirakkautensa.

dog

Nyt kun olet lukenut nämä tarinat, ymmärrät varmasti, että paras tapa osoittaa kunniaa näille ihanille ihmisille on matkia heitä, ottaa heidän tekonsa omiksemme ja jatkaa oikeuden etsimistä. Pidetään mielessämme, että mikäli kylvämme rakkauden siemeniä, pelko ja suru kuolevat pian nälkään.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.