7 merkkiä henkisestä kypsyydestä

7 merkkiä henkisestä kypsyydestä

Viimeisin päivitys: 01 tammikuuta, 2016

Kypsyys liitetään yleisesti kronologiseen ikään sekä vuosien tuomaan kokemukseen. Kun puhutaan henkisestä kypsyydestä, ikä ei kuitenkaan yleensä liity siihen juuri millään tavalla.

Kypsyys tarkoittaa sitä, että olet tullut elämässäsi siihen pisteeseen, jossa ymmärrät, ettei ole olemassa voimakkaampaa rakkautta kuin rakkaus itseään kohtaan. Kypsät ihmiset ovat oppineet hyväksymään sen, mitä eteen tulee ja menemään elämän virran mukana.

 

Henkinen kypsyys ei tietenkään synny tyhjästä. Se vaatii työtä, panostusta, hyviä aikeita sekä halukkuutta tutkia omaa sisintämme. Henkinen kypsyys pitää sisällään myös sen, että ajatustemme lisäksi myös sydämemme on hallinnassa. Tässä kerromme seitsemän piirrettä, jotka yhdistävät kaikkia henkisesti kypsiä ihmisiä:

1. He osaavat sanoa hyvästi.

Suurin osa ihmisistä pelkää fyysisesti korkeita paikkoja, ainakin jossakin määrin. Lähes jokainen tuntee myös irti päästämisen pelon, sillä se liittyy vahvasti tunteisiin. On luonnollista, että tunnemme pelkoa silloin, kun meidän tulee katkaista siteitä ja heittäytyä virran mukaan.

Jos ajattelemme, että menneisyydessä asiat olivat tätä hetkeä paremmin, sieluumme sattuu. Se estää meitä päästämästä irti. Se syöksee meidät paniikkiin ja pohjattomaan kuiluun, josta emme usko pääsevämme enää ylös.

Henkisesti kypsät ihmiset tietävät, että elämä on paljon parempaa, kun sitä eletään vapaasti. Päästä siis irti kaikesta, jolla ei enää ole väliä. Ymmärrä se, että taakse katsominen estää meitä liikkumasta eteenpäin ja parantamasta henkisiä haavojamme.

Tyttö

2. He pystyvät katsomaan menneisyyteensä tuntematta kipua.

Menneisyyden tuottamien kipujen puhdistaminen ja poistaminen on täysin välttämätöntä henkisellä matkallamme. Rikkaruoho kasvaa nopeasti, joten jos emme puhdista polkuamme, emme pian enää näe, mitä on edessämme.

Henkisesti kypsät ihmiset tietävät tässä hetkessä elämisen sekä menneistä asioista ylitse pääsemisen ja niiden hyväksymisen tärkeyden. Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Ja mikä parasta, voimme oppia siitä jotakin ja jatkaa sitten matkaamme.

Henkisesti kypsät ihmiset eivät tuhlaa energiaansa jumittaen menneisyydessä, sillä näin toimimalla menneisyyden negatiiviset asiat pääsevät vaikuttamaan liikaa nykyhetkeemme.

Kun opimme tuskastamme ja jatkamme eteenpäin, annamme itsemme kivuta elämämme seuraavalle askelmalle.

3. He ovat tietoisia ajatuksistaan ja tunteistaan.

Henkisesti kypsät ihmiset ovat tietoisia sekä henkilökohtaisista että ulkoisista ajatuksista ja tunteista. Tämä ei tule ihmiselle luonnostaan – henkisesti kypsät ihmiset usein viettävät aikaa mietiskellen ja kirjoittaen ylös heidän mietteitään sekä tunteitaan.

Kypsän ihmisen henkinen selkeys on vastakohta sellaisten ihmisten laiskuudelle sekä ainaiselle kaaokselle, jotka eivät ole vielä päässeet henkisen kypsyyden tähän pisteeseen. Tämä henkinen selkeys antaa näiden ihmisten ratkoa jokapäiväisiä ongelmia tehokkaalla tavalla.

Valas ja tyttö

4. He ovat lopettaneet valittamisen.

Valittamisen lopettaminen on paras tapa aloittaa muutos. Henkisesti kypsät ihmiset tietävät tämän varsin hyvin: sinun tulee joko muuttua tai hyväksyä.

Valittaminen voi tuupata meidät pimeisiin labyrintteihin, joista ei ole ulospääsyä. Olemme sitä, mitä ajattelemme, ja henkisesti kypsät ihmiset ymmärtävät tämän. Mikäli toimit enemmän ja valitat vähemmän, se tarkoittaa sitä, että kasvat paraikaa henkisesti.

5. He osaavat tuntea empatiaa ilman, että toisen ihmisen tunteet saisivat heidät täysin valtaansa.

He osaavat hillitä ja kontrolloida tunteitaan sekä niitä asioita, jotka niihin vaikuttavat. He valitsevat sen, mitä he haluavat säilyttää ja mitä eivät, ja tämä auttaa heitä toimimaan parempina kuuntelijoina.

Ennen kaikkea he luovat sopivan tasapainon antamisen ja ottamisen välille ihmissuhteissaan. Tämän ansiosta heidän ihmissuhteensa ovat tuottoisampia kaikille osapuolille.

Tyttö istuu puussa

6. He eivät syyttele itseään virheiden tekemisestä.

Virheet ovat hyvä tapa oppia. Epäonnistuminen näyttää meille, mitä polkua meidän ei tulisi seurata. Henkisesti kypsät ihmiset toivottavat virheet tervetulleiksi.

Ennen kaikkea henkisesti kypsät ihmiset eivät syyttele itseään omasta rajallisuudestaan. Sen sijaan he hyväksyvät rajansa ja työskentelevät niitä muuttaakseen. He eivät vaadi, että asioiden tulisi aina mennä hyvin, sillä he tietävät, että elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ja että jokainen vastoinkäyminen voi olla hyvä tilaisuus kasvaa.

7. He ovat oppineet avaamaan itsensä henkisesti.

Matkastamme tulee ainoastaan hankalampi, mikäli suojaamme itsemme henkisin kilvin ja panssarein. Tästä syystä on hyvin tärkeää jättää taaksemme hylkäämisen ja rakkauteen sitoutumisen pelko. Meidän tulee luottaa itseemme ja toisiin ihmisiin.

Henkisen kypsyyden avulla voit ottaa elämäsi ohjat omiin käsiisi, kehittää omaa maailmankatsomustasi sekä tähdätä kohti menestystä. Kun onnistut saavuttamaan henkisen kypsyyden, elämästä tulee nautintoa, ei työtä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.