4 torkkumisen psykologista hyötyä

4 torkkumisen psykologista hyötyä

Viimeisin päivitys: 06 huhtikuuta, 2016

Torkkuminen on monelle tuttu nautinto. Uneliaisuus voi iskeä esimerkiksi kesäkuumalla lounaan jälkeen tai illalla kotiin töihin tultaessa. Jos heräät aikaisin aamulla töihin ja haluat säilyttää energiatason iltaan saakka, voivat nopeat torkut tuoda kaivatun lisäpotkun energiaa. Torkkuminen lataa aivojen akut ja lyhyiden nokosten jälkeen tunnet olosi virkeäksi ja jaksat paremmin.

Monet ihmiset näkevät torkkujen ottamisen laiskuutena ja välttelevät torkkumista, sillä pitävät sitä ajan haaskauksena. Monet myös pelkäävät menettävänsä hyvät yönunet jos torkkuvat päivällä. Nämä ihmiset eivät ole tietoisia siitä, että energiatujauksen lisäksi torkkumisella on muitakin hyödyllisiä seurauksia. Tässä artikkelissa kerromme sinulle 4 torkkumisen psykologista hyötyä.

“Kun asiat menevät pieleen, niin kuin niillä on joskus tapana mennä.
Kun tie, jota kuljet, tuntuu kulkevan vain ylämäkeen.
Kun rahat on vähissä, ja velat katossa,
ja haluat hymyillä, mutta joudutkin huokaamaan.
Kun murheet painavat sinua maanrakoon,
Lepää jos sinun täytyy, mutta älä anna periksi!”

Rudyard Kipling

1. Torkkuminen tekee sinut valppaammaksi

Pitkän aamupäivän työrupeaman jälkeen, keskittymiskyky ja tuotteliaisuus laskee kuin lehmän häntä. Ajatusprosessit hidastuvat, refleksit hidastuvat, haukotuttaa ja mieli harhailee. Lyhyesti sanottuna olemme väsyneitä ja valppaustaso alenee nopeasti.

Riippumatossa torkkuminen

Tietyissä työtehtävissä valppaudella ei ole suurta merkitystä. Toisissa ammateissa valppaus taas kuuluu olennaisesti työnkuvaan. Esimerkiksi taksikuskien ja lentokoneen kapteenin tulee olla jatkuvasti läsnä ja valppaana, valmiina reagoimaan. Näissä ammateissa aivojen tulee olla virkeinä jatkuvasti, eivätkä ne saa muuttua uneliaiksi. Torkkuminen virkistää aivoja ja saa niiden valppaustason taas korkeaksi. Lisäksi olemme tietoisempia siitä, mitä ympäristössä tapahtuu ja olemme tuotteliaampia.

Voitko kuvitella uneliaan poliisin valvomassa tilannetta, joka vaatii jatkuvaa valppautta? Entä opettaja, joka ei pysty keskittymään tunnin kulkuun? Valppaus on näissä tilanteissa tärkeää ja nopeat nokkaunet voivat parantaa sitä huomattavasti.

2. Torkkuminen parantaa muistia

Joskus jos nukumme huonosti yöllä, heräämme todella väsyneenä ja väsymys seuraa mukana koko päivän. Väsymys vaikuttaa muistin toimintaan pidimmepä siitä tai emme. Tästä syystä onkin hyvä idea ottaa nokoset lounastauolla tai iltapäivällä, jos olet nukkunut edeltävän yön huonosti. 

Nokoset lataavat aivojen akut ja nukkuminen myös lisää aivojen aktiivisuutta. Tämä parantaa muistin toiminnan lisäksi luovaa ajattelua. Jotta saisit kaiken hyödyn irti nokosista, ei sinun tule rajoittaa nokosia liikaa. Mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa?

On tavallista käyttää 10-20 minuuttia nokkauniin. Joskus keho tarvitsee kuitenkin suuremman määrän unta. Nokosten pituus riippuu ihmisestä ja siitä, kuinka kauan hänellä kestää nukahtaa. Nokosten jälkeen aivojen luova ajattelu on huomattavasti korkeammalla tasolla, joten jos haluat nopean virkistyksen, nuku sen verran, että tunnet olosi levänneeksi ja virkeäksi. Älä kuitenkaan nuku tuntikausia päivällä, sillä tämä saa olon entistä väsyneemmäksi.

3. Torkkuminen parantaa mielialaa

Huonosti nukkuminen ja väsymys päivällä voivat aiheuttaa ärtyneisyyttä. Nokoset voivat kirkastaa mielen hetkessä. Jos tunnet olosi ärtyneeksi ja hermostuneeksi, kokeile nopeiden torkkujen ottamista.

“Laiskuus ei ole mitään muuta kuin tapa levätä ennen väsymistä.”
-Jules Renard-

Eikä tässä vielä kaikki: torkkuminen tekee sinusta tuotteliaamman. Torkut palauttavat päivän aikana kadotettua energiaa, aivot toimivat nopeammin ja tehokkaammin, väsymys kaikkoaa ja pysyt energisenä ja tehokkaana päivän loppuun saakka. Jaksat taas tarttua projekteihin ja tehtäviin ja hoitaa ne kunnialla. Kunnon torkut toimivat paremmin aivojen virkistäjänä kuin kuppi kahvia!

4. Päikkärit karkoittavat stressin

Sen lisäksi, että torkut parantavat mielialaa ja tekevät sinusta tehokkaamman, kunnon nokkaunet poistavat stressiä. Paras keino käsitellä stressaava tilanne töissä on ottaa askel taaksepäin, poistaa itsemme tilanteesta ja rauhoittua ennen tehtävän ääreen palaamista. Kova stressi voi nimittäin tehdä työskentelyn mahdottomaksi ja tunnet olosi turhautuneeksi ja ärtyneeksi.

Aina pelkkä tauko ei riitä, sillä aivot käyvät ylikierroksilla ja ajattelevat käsillä olevaa projektia tai tehtävää vaikka olisit poistanut itsesi tilanteesta – et pääse vapautumaan ahdistavista ajatuksista, eikä stressi purkaudu. Päikkärit voivay saada unohtamaan stressin hetkeksi, henkiset esteet katoavat ja pystyt taas työskentelemään kirkkaalla mielellä.

Nukkuva nainen

Mutta mitäs sitten, jos et pysty nukahtamaan? Mitä jos torkkumisesta ei yksinkertaisesti tule mitään? Älä hermostu, äläkä nouse ylös sohvalta aktiviteettien pariin. Pidä silmäsi suljettuina muutaman minuutin ajan, vaikka et saisi unenpäästä kiinni. Jo tämä pieni hetki rentouttaa sinua huomattavasti ja kun suljet silmäsi, lepäät. Vaikka sinusta ei heti tuntuisi siltä, jo silmien sulkeminen ja rentoutuminen muutamaksi minuutiksi poistaa ahdistusta ja rauhoittaa hermoja.

Oletko sinä tottunut ottamaan torkut päivisin? Jos olet, niin onneksi olkoon! Torkkumisella on runsaasti hyötyjä muistin toiminnalle ja tehokkuudelle. Jos et ole kokeillut päikkäreitä, suosittelemme koittamaan. Heti kun tunnet olosi rättiväsyneeksi, ärtyneeksi tai saamattomaksi, kokeile lepohetkeä. Huomaat heti, miten virkistävä vaikutus nopeilla nokosilla on loppupäivään.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.