4 merkkiä siitä, että olet narsistin kanssa

4 merkkiä siitä, että olet narsistin kanssa

Viimeisin päivitys: 25 helmikuuta, 2016

Narsismi on luonteenpiirre, jota perustuu jatkuvaan tarpeeseen saada osakseen ihailua, tuntea suurenmoisuuden tunnetta ja kykenemättömyyteen asettautua toisen ihmisen asemaan. Useimmiten nämä piirteet yhdistyvät matalaan itsetuntoon ja herkkyyteen toisilta tulevaa kritiikkiä kohtaan.

Narsistiset ihmiset liioittelevat kykyjään ja saavutuksiaan siten, että he voisivat tuntea olonsa paremmiksi ja tärkeämmiksi. He elävät elämäänsä kääriytyneinä illuusioon rajoittamattomasta menestyksestä, kauneudesta ja vallasta sekä ylitsevuotavan liiallisesta rakkaudesta omaa itseään kohtaan. 

Muistat kenties tilanteen lapsuudestasi, kun joku osti sinulle pääsiäispupun tai joulupukin muotoisen suklaan, joka oli herkullisen näköinen, suurikokoinen ja kääritty kiiltävään paperiin. Viattomana lapsena tietysti toivoit sen saadessasi, että se olisi täytetty suklaalla tai jollain muulla herkullisella täytteellä tai että kenties sen sisälle olisi kätketty jokin yllätys. Harmiksesi suklaata ensi kerran puraistessasi kuitenkin huomasit, että se olikin… ontto!

Narsistista ihmistä voi kuvailla hyvinkin samalla tavalla. Heidän läsnäolonsa on magneettista ja kiehtovaa: he ovat älykkäitä, hurmaavia ja suosittuja saadessaan kieritellä huomion keskipisteessä. Ajan myötä tulet kuitenkin huomaamaan, että tämä henkilö on kuitenkin aivan ontto sisältäpäin; he eivät olekaan niin kiehtovia kuin olit ajatellut tai miltä he vaikuttivat aluksi.

Todelliselta narsistilta puuttuvat kaikki sellaiset sisäiset ominaisuudet, joita tarvitaan terveessä parisuhteessa kuten kyky tuntea empatiaa ja osoittaa myötätuntoa, moraalinen omatunto, tasapainoinen kyky luottaa toisiin sekä kyky olla aito ja intiimi toisen ihmisen seurassa.

Narsistin seurassa oleminen (erityisesti jos et huomaa, että kyseinen henkilö on narsisti) voi saada sinut tuntemaan olosi arvottomaksi ja/tai henkisesti täysin uupuneeksi. 

Miten siis pystyt saamaan selville, onko kanssasi oleva ihminen narsisti? Täytyykö sinun odottaa siihen pisteeseen asti kun parisuhteesi alkaa rakoilla saadaksesi asian selville? Ei välttämättä…

Alla haluamme esittää sinulle muutamia merkkejä, jotka saattavat auttaa sinua tunnistamaan kumppanisi mahdolliset narsistiset piirteet sekä sen, millaisia negatiivisia vaikutuksia niillä voi olla sinuun.

Hän esiintyy “maailman kiinnostavimpana miehenä tai naisena”. 

Narsisti saattaa kiehtoa sinua aivan aluksi suurella itseluottamuksellaan sekä itseään kehumalla esimerkiksi käyttämällä hyödykseen monenlaisia tarinoita menestyksestään, kanssakäymisestään erilaisten vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa sekä hänen lukemattomista lahjoistaan ja taidoistaan.

Hän saattaa vaikuttaa valtavan hauskalta, puoleensavetävältä ja hypnotisoivalta. Hän saattaa vaikuttaa siltä, että hän on aina kaiken huomion keskipisteenä ja kaikkien juhlien sielu, mutta tämä saattaa kaikki olla kulissia; strategia, joka tyydyttää heidän patologisen tarpeensa ylistykselle ja itsetunnon pönkittämiselle.

Saatat huomata, että hänen tarinansa ovat täysin liioiteltuja (tai jopa täysin keksittyjä), hänen itseluottamuksensa on keinotekoista ja särkyvää ja että hänen huomionkipeytensä riippuu toisten ihmisten toimista hänen ympärillään.

Et ole yhtä hyvä.

Koska narsistit kärsivät syvästä itsetunnon puutteesta, lähes kaikki heidän elämässään on järjestetty siten, että heidän heikkoutensa tulevat peitetyiksi ja että he voisivat väliaikaisesti tuntea vallan ja menestyksen tunteita. Tämä saattaa tulla esille esimerkiksi hienovaraisina loukkauksina tai terävinä pieninä sutkautuksina koskien ulkonäköäsi tai käyttäytymistäsi, ja niiden perimmäisenä tarkoituksena on ylläpitää heidän omaa paremmuuden tunnettaan.

He käyttävät ylimielistä kehonkieltä ja osoittavat siten selkeästi paremmuutensa ja ylemmyytensä muihin ihmisiin verrattuna. Lisäksi heidän puheestaan puuttuu kaikki tunteellisuus, jonka myötä he vaativat ympärillään olevia ihmisiä palvomaan ja ihailemaan heitä.

He esittävät uhria.

Narsismille ominaista on myös ylenpalttinen egoismi. Kaikki sellainen, jota narsisti ei ole itse kokenut ja jossa hän ei koe olevansa vahvoilla tai joka on ristiriidassa hänen omien uskomustensa kanssa on huonoa, hölmöä tai hullua. Tästä syystä konfliktitilanne narsistin kanssa tulee lähes vuorenvarmasti päätymään lopulta siihen, että sinä saat syyt niskoillesi.

Narsistin silmissä sinä olet jollain tapaa itse vastuussa omasta surustasi, vihastasi ja jopa epämoraalisesta käyttäytymisestä. He välttävät kaikkea vastuuta siitä, mitä he tekevät, sysäten sitä muiden harteille ja muokaten asioita siten, että ne sopivat paremmin heidän omiin tarpeisiinsa.

Suhteenne on yksipuolinen ja pinnallinen. 

On epätodennäköistä, että pystyisit koskaan todella jakamaan tunteita tai kokemaan intiimiyttä suhteessa narsistin kanssa. Narsisti tulee todennäköisesti viettämään kanssasi aikaa silloin kun se hänelle parhaiten sopii, riippuen täysin hänen emotionaalisista, fyysisistä tai seksuaalisista tarpeistaan, sysäten syrjään tai ainakin vähätellen sinun toiveitasi, tarpeitasi ja haaveitasi. Sillä samalla hetkellä kun hän lakkaa olemasta huomion keskipisteenä, hän lakkaa myös kiinnittämästä huomiota muihin ihmisiin tai asioihin.

Mikäli jotkut näistä edellä mainituista seikoista tuntuvat kuvaavan pelottavan täydellisesti tämänhetkistä parisuhdettasi, älä kuitenkaan säikähdä. Itse asiassa sinun kannattaa hyödyntää tilaisuus pohtia ja arvioida kumppaniasi, ystävääsi tai perheenjäsentäsi. Nämä varoitusmerkit saattavat auttaa sinua selkeyttämään ja valaisemaan ongelmaa, joka sinulla on tämän henkilön kanssa, ja auttaa sinua myös ottamaan etäisyyttä mahdolliseen kärsimiseen tulevaisuudessa.

Jos haluat, että asiat toimivat, on olemassa monia tapoja käsitellä narsistia, jonka kanssa elät tai jonka kanssa olet parisuhteessa. Näihin lukeutuvat muun muassa ristiriitatilanteiden ratkaisemiseen liittyvien taitojen kasvattaminen sekä oman itsevarmuuden ja itsetunnon kehittäminen.

Loppujen lopuksi tieto on valtaa. Olemalla tietoinen narsismille ominaisista piirteistä ja käyttäytymismalleita pystyt paremmin valmistautumaan tehdäksesi valistuneita päätöksiä parisuhdettasi koskien.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.